Hinkuu ja Huumaa

Kisafiilistä!

2012-02-11T21:10:00.000-01:00

Nyt sitä olisi! Siis juuri nyt, kun toinen koira ei ole vielä kisavalmis ja toinen harkitsee juoksujen aloittamista. Todellakin siis harkitsee, ovat nyt jo kaksi viikkoa myöhässä. Tänään olin haistavinani juoksuhajuja, joten josko huomenna?

Pakkaset ovat haitanneet treenaamista. Itärajalla pakkaset ovat paukkuneet lähempänä -30 astetta, joten siellä ei paljon aksailla eikä tokoilla. Ollaan yritetty kerta viikkoon käydä Kuopiossa lämpimässä hallissa treenaamassa, ja kuluvalla viikolla päästiin omaankin halliin kun pakkanen hellitti noin -15 asteeseen.

Huuma on nyt vaiheessa, jossa vähitellen voi alkaa haaveilla kisoista. Osa esteistä on edelleen kesken, joten edelleen pysytään tavoitteessa, että josko huhtikuussa? Hinkulle pitäisi saada startteja alle, kunhan nyt juoksisi niin heti maaliskuulla sitten.

Huuma kävi torstaina huollossa Turussa. Eläinfyssari Tanja, jonka innostamana alunperin eksyin agilityn maailmaan Leevi-setterin kanssa, käsitteli Huuman läpikotaisin. Mitään kummallista ei löytynyt. Sellaisia perusjumeja, joita harrastus(aksa)koiralta löytyy, niitä siellä oli samoin kuin törmäyksissä syntyneitä pikkuvaurioita, ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä ei olisi saatu yhdellä hoitokerralla fiksattua. Toukokuulle varailtiin uutta aikaa, silloin myös Hinku pääsee Tanjan taikakäsiin.

Huomenna menen kouluttamaan itseäni brittiläisen valmentajan Steve Croxfordin aksaklinikalle Tampesteriin, sama touhu jatkuu sitten maanantaina vielä Espoossa. Eläköön pitkät vapaat! Eläköön asiat, joista ihminen nauttii! Eläköön tuleva elämä, elämä ilman elämän kuraa!

Tammikuun päivitys

2012-01-25T17:45:00.001-01:00

Kyllä, tähän on nyt tultu. Päivityksiä tulee joskus ja jouluna. Tänään sellainen kuitenkin tulee, jesh!

Tämä talvi on kyllä suosinut treenaamista. Pakkasia on ollut sillä tavalla kivasti, että toistaiseksi yksiäkään treenejä ei ole jouduttu kelien takia perumaan. Tämä kuitenkin tullee muuttumaan, ensi viikolla ei sitten varmaan treenata. Nyt olisi Hinkulla hyvä aika aloittaa juoksunsa. Arvoitu alkamisaika olisi huomenna, saas nähdä miten käy. Viime talvenahan oltiin poikkeuksellisesti kaksi viikkoa myöhässä, jännittää oikein, käykö nyt samoin.

Muutama kerta ollaan käyty lämpimässä hallissa Kuopiossa treenaamassa. Muutama viikko sitten oltiin Huuman siskojen kanssa treenaamassa Hukka-Putken hallilla, yksi treeni viikko sitten käytiin Acella ja tänään kävin keskenäni taas Hukka-Hallilla. Pitää treenata varastoon, kun ensi viikko sitten varmaan vaan maataan kotona..

Huuman treenit etenevät, eivät aina kovin tasaisesti, mutta etenevät. Esteet ovat edelleen kesken, joten kisaaminen ei ole vielä hetkeen ajankohtaista. Realistinen tavoite voisi olla jossain huhtikuulla, jos esteet saadaan rakenneltua kuntoon. Kontaktien kanssa on ollut vähän haasteita: on ylösmenon kanssa puomilla ongelmaa, alastulo on edelleen pelkkä temppu ja hidas sellainen. Kujat ovat edelleen hiukan auki ja kulmia ei olla käytännössä tehty juuri lainkaan. Rimatkaan eivät ole vielä käyneet yli 55:n, siinäkin vain harvakseltaan. Ohjauksia Huuma lukee kuitenkin ajoittain oikein hyvin. Tämä video on Virven kuvaama, viime sunnuntailta omalta hallilta: Humpan aksaa

Hinku kulkee hurjan kivasti. Se lukee ohjauksia hyvin ja on pätevä itsensä. Tänään tehtiin tekniikkaa lämpimässä hallissa, tämä video sieltä (lopussa hieman Humpan leikkiä): Hinksan aksaa

Tokoja ei olla treenattu käytännössä ollenkaan. Työt haittaavat harrastuksia, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Taas on siis pitänyt priorisoida, mitä treenaa ja milloin, kaikki ei kalenteriin mahdu. Josko se siitä ensi syksynä tilanne paranisi.

2011 > 2012

2011-12-28T21:41:00.001-01:00

Näin se aika on taas tullut. Jokaisessa treeniblogissa näihin aikoihin vuodesta muistellaan mennyttä vuotta ja kurkataan hieman seuraavaa. Näin teemme taas mekin. Koskapa lienee itsestään selvää, että toivomme terveyttä, en mainitse sitä enää tämän jälkeen erikseen ;)

Hinkun mennyt vuosi 2011

* Pennuprojekti on vuoden suurin juttu. Sen mukaan eletään, mutta ehkä me jotain muutakin ehditään tehdä.
Ei tullut pennuja, ei. Pakastehankintakin epäonnistui heinäkuussa. Uusi yritys on luvassa ensi kesänä, sitä valmistellaan jo kovasti. Tarkoitus on tuolloin viettää aikaa Euroopassa tarvittaessa viikkotolkulla, kui pal hianoo?!

* Aksassa se AVA-arvo. Arvokisoista ei edes haaveilla, pentujen luovutuksen ja niiden välillä on vaan liian vähän aikaa.
Ja se saatiin! Viimeinen serti napattiin toukokuussa. Yksi hyppysertikin mahtui vuoteen, vaikka kovin vähän aksakisoja kierrettiinkin.

* Tokossa TVA-arvo.
Juu ei saatu. Vuoden aikana startattiin neljä koetta, joista kolmessa jäätiin alle kolmen pisteen päähän ykköstuloksesta. Sen neljännen ohjaaja keskeytti. Ei ole kovin tokomotivaatiota ollut tässä viime kuukausina, I wonder why..

* Mahdollisimman paljon paimennusta.
Kyllä, kesällä paimenneltiin ahkerasti, ajoittain kolmekin kertaa viikossa.

* Luonnetestiin osallistuminen
Eipä käyty. Kolmeen testiin yritin saada paikkaa, vaan niinpä olivat täynnä.

* BH-koe, josko nyt?
Juu ei. Tämän voisi ehkä suosiolla jo jättää pois tavoitteista, kun ei sillä ole meille mitään merkitystä.

* Joku näyttely, jos oikein tsemppaisi? Jos Huuma menisi, niin siinä samalla?
Ei käyty. Syksyllä hieman jo haaveilin, josko ilmoittaisin sen johonkin, mutta sitten tuli häntätrauma. Hinku satutti häntänsä todennäköisesti yhteentörmäyksessä Huuman kanssa. Se ei oireillut häntää mitenkään, mutta hännän alapuolelle oli noussut patti, joka tuntui aivan häntämutkalta. Ell:n mukaan kyseessä oli ilmeisesti hiusmurtuma, joka aiheutti kudosmuutoksia murtuman ympärille. Jos olisi eläinlääkärintodistuksen siitä halunnut, olisi se pitänyt kuvata, mutta jätimme sen väliin. Mitään kun sille ei kuitenkaan olisi voinut tehdä, ja me kun ei ihan niin kovasti niihin näytelmiin haluta. Patti on nyt pienentynyt ehkä neljäsosaan, mutta on edelleen tunnettavissa.

Hinkun tuleva vuosi 2012

* Josko ne pennunsiemenet saataisiin itämään?

*Aksassa SM-nollat kasaan, niitä ei enää kovin montaa puutu. Jos ohjaajalla riittää fiilistä ja nollat on kasassa, SM-kisat 2012.

* Tokomotivaation ollessa kateissa on vaikea miettiä järkeviä tavoitteita sen osalta. Varmasti joku kisa jossakin startataan, ja ykköstuloksiahan niistä haetaan. Valehtelisin, jos väittäisin muuta.

* Mahdollisimman paljon paimennusta.

* Kun häntä paranee, ehkä joku näytelmä jossakin?
--------------

Huuman mennyt vuosi 2011

* Tokossa alo1 ja avo1. On se niin pätevä, kyllä se pystyy, jos minä en mokaa.
Alo1 toteutui, vieläpä ihan hyvillä pisteillä. Avo1 ei toteutunut, liikkeet ovat edelleen kesken.

* Aksassa jokunen startti mölliluokkaa syksyllä. Agirotu taitaa olla perhana hiukan liian aikaisin, että saataisiin sisarusjoukkue?
Ei olla startattu, ei ole pikkukelpie vielä valmis, ei edes mölleihin.

* Mahdollisimman paljon paimennusta.
No tämä toteutui kyllä.

* Joku näyttely?
Ei käyty. Huuma on sen verran rimpula vielä ikäisekseen, että tuomarit heittävät sen pinseri-kehään..

* Hakua ja jälkeä pitäisi kokeilla, notta miten lähtee.
Ei olla kokeiltu, eikä varmaan ihan just kokeillakaan. Aika ei millään muotoa riitä niin moneen lajiin, että kokeilussa olisi mithän järkeä.

Huuman tuleva vuosi 2012

* Aksassa kisavalmiiksi. Huuman esteopetus on edennyt oletettua hitaammin, mm. ylösmenokontakteilla metodia on vaihdettu, enkä ole vielä tyytyväinen moneenkaan esteeseen. Kisoihin mennään vasta kun on mahdollisuus saada 0-tulos, turha sinne on lähteä treenaamaan. Jos esteet saataisiin kuntoon kevään aikana, kisarintamalla tavoite kolmosluokkaan ennen vuoden loppua.

* Tokossa avo1. Jos tokointoa jostain löytyy, voittajassa starttaaminen ei ole mahdottomuus, mutta tuntuu kyllä vielä aika kaukaiselta.

* Mahdollisimman paljon paimennusta.

------------

Notta näillä mennään. Työn p*rkeleet haittaavat harrastamista, ärsyttävää. Onneksi kelit ovat suosineet meitäkin, joilla ei ole mahdollisuutta lämpimään treenihalliin. Tänä talvena on sentään tarjennut käydä treenaamassa, viime talvena jo joulukuussa kun oli sen suhteen ongelmia.

Eilen käytiin tiistai-aksoissa. Hinksa teki rataa, Huuma lyhyitä hyppyjuttuja ja puomia ja A:ta. Tuntuu, että Huuman kanssa on hirveän paljon treenattavaa ja hirveän vähän aikaa. Pari kertaa viikossa ei tunnu riittävän mihinkään, kun melkein kaikissa esteissä on vielä työstettävää, osa esteistä on vielä täysin palasina.

Tänään tehtiin kalsaritokoja. Huuma teki noutoa, se alkaa olla kalsarimallisena jo aika kiva. Pitäisi ruveta siirtämään sitä ulos ja katsoa miten käy. Avoimen kaukoja Hump teki myös. Edelleen ensimmäinen nousu on vaikea. Vaikka kuinka valmistelee ja helpottaa, silti. Lopuksi Huuma sai tehdä vielä tunnaria hajuerotteluna, ja teki hyvin! Se muutaman kerran maistoi väärää, mutta korjasi joka kerralla. Kyseessä oli joka kerta sama väärä, ja kun poistin sen, alkoi nousta pelkkää oikeaa. En ole tästä kuitenkaan huolissani, kokemuksen karttuessa pitäisi tuollaisten jäädä.

Hinkun kalsaritokoissa oli kaukoja. Se tekee nyt erinomaisen siistejä vaihtoja, ei liikahda yksikään väärä varvas. Uskomatonta, miten nopeasti sen vasemman takajalan liikuttamisen sai naksuteltua pois. Toimiiko sitten kokeessa, se on eri juttu. Hinku teki lisäksi perusasentoja ja niihin tuloja edessä istumisesta, erityistarkkailussa meillä tässä suoruus. Nyt oli oikein hyvää toistoa, se suoruus pitäisi aina muistaa vaatia ulkotreeneissäkin vaikka ei sitä varsinaisesti treenattaisikaan. Vinosta perusasennostahan se ei pääse tekemään, mutta tunnustan joskus antavani sen korjata perusasentoa, vaikka on tullut vinoon. Pitäisi vaan sitkeästi laittaa tekemään koko sivulletuleminen alusta, ettei tule väärää ketjua tähän. Hinku sai myös tehdä tunnaria. Tehtiin hetsaamalla ja palkkaamalla patukalla. Tekee todella hyviä toistoja, hakee aivan intoa pinkeänä ja on tarkka. Tykkään!

Meirän joulu

2011-12-24T20:08:00.002-01:00

22.12.2011

klo 17.52 Saavumme noin kuuden tunnin ajon ja pikaisen Ideapark-visiitin jälkeen KotiKotiin. Murre vaihtuu itäisestä tyrvääseen sujuvasti samalla kun kotiovi aukeaa.

klo 18.20 Lenkitän koiria noin kuuden kilometrin mittaisen hihnalenkin. Miten kukaan voi ikinä harrastaa tällaista? Hihnalenkit eivät todellakaan ole meirän juttu.

klo 19.30-21.12 Huuma riehuttaa äiteen tiipetinspanielia. Hinkun arvolle tämä ei sovi, vaan se tyytyy enimmäkseen istumaan sivussa ja näyttämään tärkeältä.

23.12.2011

klo 7.30 Herätys ja Fiestan nokka Turkkuseen.

klo 10.15 (koska Elina oli myöhässä vartin) - 13.15
Perinteiset joulu-aksat Elinan kanssa, tällä kertaa lämpimässä hallissa Suamen Turuus. Hyvä treeni, hyvä mieli. Hinku kulkee hyvin, Huuman tekemisestä tuli muutamia hyviä ajatuksia ja ylipäätään aksamotivaatio kasvoi ehkä semmooset 300 %. Jatkossa kuitenkin muistettava, että Turussa ei ole joulukuussa Reino-keli, kannattaa mieluummin vetää jalkaan kumpparit.

klo 13.45-16.15 Shoppailua Turun keskustassa. Aksatreenien jälkeen shoppailemaan lähteminen ei liene kaikkein järkevintä. Ainakin kannattaisi tarkistaa, että treenien tiimellyksessä rikkoutuneesta sormesta ei ole levinnyt verta naamalle. Sitä jotenkin kuvittelee, että näyttää varmaan tosi hyvältä, kun kaikki hyvännäköiset miehet katselevat pitkään. Ravintolan peiliin kurkatessaan sitten huomaa, että leuassa on veriraita. Sweet.
20.08 Joulupuuro on valmista! Kanelia ja sokeria ja Bon Apetit!

24.12.2011

03.20 Aino-kissa jouluperinteitä kunnioittaen on käynyt tiputtamassa joulukuusesta pallon ja pelaa sillä parkettilattialla. Siitä lähtee jännä ääni. Tänä vuonna se ei kuitenkaan kaada joulukuusta.

Monta päivää on äitee valmistellut joulusyömisiä. On käyty kaupassa, tehty laatikoita ja pipareita, metsästetty kutunjuustoa (Se Tärkein Perinneruoka tyrvääläisille) ja paistettu kinkkua.

14.10 Katetaan se pöytä ja aletaan syödä. Kaikilla on kaamea nälkä. Puoli tuntia myöhemmin kaikilla on maha pinkeänä jouluruokaa ja päivien valmistelut huipentuvat tähän itsensä ahtamiseen.

15.02 Päätetään lähteä ulkoilemaan, että jaksetaan syödä lisää.

15.50 Tullaan ulkoilemasta ja syödään käpykakkua, suklaata, After Eightejä, vihreitä kuulia ja joulupullia.

16.45 Joulupukki on käynyt tiputtamassa lahjat oven taakse. Tänäkään jouluna ei miestä näy, jälkiä löydetään ikkunan takaa. Saan perinteiset lahjat: villasukat, pitkät kalsarit (rumien pitkien kalsareiden perinnettä on vaikea pitää yllä, kun niitä rumimpia ei enää kaupoista tahdo saada), Mauri Kunnaksen uusimman. Bonuksena tänä jouluna kaksi pussia suurherkkua: vadelmaveneitä! Koen lahjakateutta, kun kummipoika saa laatikoittain Ninjagoja ja muita legoja. Wummityttö saa maatila-Duplot. Olen huolissani, kun paketissa ei ole lampaita kuin yksi kappale. Minua lohdutetaan, että heillä on kotona enemmän lelulampaita, että kyllä se pääsee siellä ihan laumaan.

17.32 Hinku ja Huuma saavat omat pakettinsa. Hinku avaa ne kaikki (kolme), Huuma seuraa toimintaa vierestä ja varastaa aina sen lelun, joka paketeista seuraavaksi paljastuu.

17.34 Hinku on suolistanut punaisen pehmosiilin ja tappanut sen äänijänteet. Huuma yrittää tehdä samaa perässä omalleen.

17.35 Kerään kasan vanua lattialta ja takavarikoin punaisen ja sinisen pehmosiilin paikkaamista varten. Kumisika elää vielä.

17.36-yömyöhä "Kummis, sinä saat tänään rakentaa minulle näitä legoja." Rakennamme siis Ninjagoja ja temppeleitä ja Star Wars-aluksia. Salaa haluaisin leikkiä wummitytön maatila-Duploilla. Onneksi saan kuitenkin leikkiä kummipojan taisteluhamsterilla! "Minun pitää sinulle kummis kertoa, että taisteluhamsteri ei ole eläin, se luokitellaan leluksi". Kyl maar se on tulevan biologin kummipoika se.
Hyvää joulua kaikille!

Kuka päivittäisi blogiamme?

2011-11-26T20:24:00.000-01:00

En näköjään minä ainakaan. Edellisestä kerrasta on hetki jo vierähtänyt, vaikka on täällä nyt jotain tapahtunutkin.

Hinksan kanssa käytiin kisaamassa Varkaudessa, ilman sen kummempia tuloksia. En enää edes oikein muista miten se meni, siitä on jo pari viikkoa aikaa, nääs. Yksi kymppi tehtiin, rimoja tuli alas ja toisella radalla hylky. Hyvä fiilis thou, kelpi kulkee kyllä. Meillä on noilla pehmeillä maneesialustoilla tuota rimaongelmaa erityisesti takaakierroissa. Ei meinaa pikkukoira saada voimaa reisipaloihinsa sellaisesta. Omassa hallissa kun käydään sitten tekemässä extreme-treeniä hypyillä, niin eipä tiputa, ei vaikka yritän saada sen tiputtamaan. Niin menee yli vaikka kiiveten.

Humppa kävi läpivalaisussa. Lonkat, kyynärät, selkä ihan kokonaisuudessaan ja etujaloista ranteet ja varpaat kuvattiin. Nuo etujalat halusin kuvattavaksi, kun Hasardi-Huuma on pennusta asti tullut kaikesta mahdollisesta alas, korkealta ja kovaa. Itsesuojeluvaisto ei kuulu lainkaan sen ymmärrykseen, joten nyt kun oli hyvä mahdollisuus, tsekattiin sitten sekin, ettei ole tullut mitään vauriota. Eikä ollut, aivan olivat sievät. Samoin oli sievä muukin luusto, näkyy nyt jo ihan virallisesti Koiranetissäkin: A/A ja 0/0. Selkä lähti vielä arvioitavaksi eteenpäin, saadaan siitäkin sitten aikanaan ihan virallinen selvitys. Oli tuo tulos jotenkin helpotus, vaikka mitään todellista syystä ei ollutkaan olettaa, että sieltä jotakin vikaa löytyisi.

Tämän syyskauden osalta ollaan jääty nyt kisatauolle. ItsePäisyyspäivän kisat passataan, minä kun en ole ikinä ollut parhaimmillani omissa kisoissa. Seuraavat aksakisat kisaillaan Hinkun kanssa parhaassa tapauksessa siis vasta joskus ensi kesänä, siis mikäli pennusuunnitelmat onnistuvat. Nyt siis vaan treenaillaan. Työn alla on Huumalla tokon avoimen luokan liikkeet. Nouto ja kaukot ovat työn alla, luoksaria pitäisi aloitella. Eiköhän se alkukevääseen mennessä valmistu. Aksassa Huuma tekee edelleen pääosin yksittäisiä esteitä ja niitä vähitellen yhdistellen. Hyppyjä ja putkia tehdään sitten jo lyhyinä ratapätkinä. Tekniikkaa pitäisi tehdä, se on siinä vielä kovin taitamaton.
Hinksan kanssa fiksataan evl:n liikkeitä, kaukoissa vasemman takajalan käyttöä (kyllä, siis vasemman takajalan käyttöä) ja ruudun paikkaa. Työn alla on myös mm. ohjaajan vieressä maahanmenon suoruus. Aksassa työstetään mm. puomin kontaktilla suoraa paikkaa ohjaajan paikasta riippumatta, Hinkulla kun on tapana kääntää etujalat vinoon sivulle hieman minua kohti ja minä haluaisin sen tekevän sen suoraan. Siihen ollaankin saatu jännä ketju: Hinku tulee alastulon paikan hieman vinoon minua kohti --> ei saa palkkaa --> korjaa reilusti minusta poispäin --> palkkaan. Täytynee vähän tarkentaa kriteeriä..

Minä sitten jotenkin nautin tästä pilkunviilaamisesta. Kivoja treenejä ollut, kertakaikkiaan!

Kuten aiemmin tekstissä viittasin, helmikuulle suunnitellaan uutta panoreissua Eurooppaan. Koiranomistaja elää jälleen pelkällä puurolla ja leivällä saadakseen riittävästi rahaa road tripille halki Euroopan. Helmikuussa. Yksin koiran kanssa. Fiestalla. Miettikää sitä.

Alokkaan selätys

2011-11-06T22:48:00.000-01:00

Kuluneella viikolla Huuman kanssa on kohdattu kaikenlaisia tokohaasteita. Aikataulu kokeeseen osallistumisen ja treenimäärän suhteen oli aika tiukka, enkä olisi sitä uskaltanut viedä vielä muualle kuin oman hallin kokeeseen. Pakko oli nyt kuitenkin yrittää päästä eroon siitä alokas-luokasta, siitäkin huolimatta että häiriötreeniä (ja muutakin treeniä) oli alla ihan liian vähän.

Tasan viikko sitten viikonloppuna otettiin hyppyä ensimmäistä kertaa käskytettynä. Huuma esitti siinä sitten kaikki mahdolliset asennot orava-asennosta takaperinvolttiin, kun olisi pitänyt vain istua perusasennossa. Tiistaina se pysyi sitten jo perusasennossa, mutta eipä enää lähtenyt käskystä hyppäämään, pysyi meinaan niin hyvin.. Tiistai taisi olla myös se päivä, kun huomattiin, että Huuma ei pysy jaloillaan jäävien seisomisessa ja hypyn jälkeen, kun ohjaaja palaa vierelle. Tarjosi aina heti perusasentoa, sitä kun on sille niin paljon vahvisteltu. Mutta, eipä se olisi kelpie eikä mikään, jolle ei pystyisi tuollaisia pikkuvirheitä neljän päivän aikana korjaamaan.

Yksi lisäjännä saatiin vielä, kun Huuma oli mennyt telomaan oikean jalan kannusvarpaansa jossakin niin, että siitä oli haljennut pieni pala irti. Muuten ei menoa haitannut, mutta yöllä se nuoleskeli haavaa ja kisapäivän aamuna se nuuski sitä lenkilläkin muutamaan otteeseen. Teki kuitenkin töitä ihan kivasti, joten päätin kuitenkin kokeilla, silläkin uhalla, että sille saattaa tulla aivopieru kesken paikkamakuun jos yhtäkkiä muistaa jalassa olevan autsiksen ja päättää alkaa sitä hoivata.

Tämmöttis se sit meni.
Luoksepäästävyys, 10: Nousi tuomaria vastaan, mutta hyvin hillitysti vain. Tähän saattoi vaikuttaa se, että murahtelin sille muutaman kerran ennen tuomarin lähestymistä.. Perjantaina Huuma vielä yritti nimittäin tunkea kielensä luoksepäästävyyttä tekevän kaverini kurkkuun. Onhan se toki luoksepäästävyyttä sekin.

Paikalla makaaminen, 9,5: Nuuski kerran pari maata ympärillään ja vähän käänteli päätään. Maahanmenossa ei mennyt suoraan ihan kunnolla alas, jäi kyynäristä ihan inan ilmaan. Jätettäessä kun saa kuitenkin käskyttää, annoin uuden maahan-käskyn odota-käskyn tilalla ja siitä se tipautti kyynärät alas ne viimeisetkin sentit. Tätähän tuomari ei siis huomannut, eikä ehkä kukaan muukaan kuin minä. Huumaa vähän jänskätti, kun ohjaajat lähtivät yhtenä rintamana kävelemään koiria kohti, veti korvat luimuun ja vilkuili liikkuvia ihmisiä vähän epäilevän näköisenä. Ei olla tosiaan aiemmin oltu kuuden koiran paikkamakuussa..

Seuraaminen kytkettynä, 7: Kelpi-parka oli aivan hakattu, sitä vähän ihmetytti yleisö. Jätätti, oli vaisu ja jätti viimeisen perusasennon tekemättä. Käytin yhden ylimääräisen käskyn, että sain pysymään mukana paremmin. Treenin puutetta.

Seuraaminen taluttimetta, 8: Edellisen toisinto, ajoittain hieman parempaa. Jälleen käytin yhden ylimääräisen käskyn. Taas viimeinen perusasento jäi tekemättä, aika ylläri. Ei ole tiettävästi treeneissä tällaista harrastanut.

Liikkeestä maahanmeno, 9,5: Seuraaminen parempaa, muutenkin aika kiva.

Luoksetulo, 8,5: Hidasti vauhtia lopussa, jäi (minun makuuni) liian kauas eteen. Oikein hyvä kuitenkin ottaen huomioon, että ketju on rakennettu loppuun viimeisen kahden viikon aikana.

Liikkeestä seisominen, 10: Liikkeestä seisomaan jääminen oli se liike, joka oli parantunut itsestään vaellusreissun aikaisella tokotauolla. Loppuasento rakenneltiin vasta juuri ennen koetta, joten aika hienohan tämä oli!

Hyppy, 10: Aika pähee tämäkin! Varsinkin jos sattui näkemään ne epätoivoiset hyppytreenit tasan viikko sitten (Sirkulle terkkuja ;))

Kokonaisvaikutus: 8,5
Parani loppua kohden. Alkujännäristä päästiin kun vähän hulluteltiin liikkeiden välissä ja taputettiin ja hurrattiin Humpan hienoille suorituksille :) Yhteispisteet 177,5 ja kakkossija.

Videona yksittäisliikkeet löytyvät täältä.

Hinksa oli myös ilmoitettu kisaamaan, vaikka treeniä sillä ei ole takana käytännössä juuri ollenkaan sitten kesäkuun. Sen verran treenattiin, että vedettiin suurin osa liikkeistä kertaalleen läpi kuluneen viikon aikana. Intoa pinkeenähän se oli treeneissä, ja sehän riittää!

Ja tämmöttis män sit Hinksalla.
Istuminen ryhmässä, 10. Vissiin meni sitten ihan hyvin. Hinku ei edes näyttänyt piestyltä, minkä se usein tekee kun joutuu istumaan vieraiden koirien (erityisesti urosten) vieressä.

Paikalla makuu, 8. Laskin virettä istumisen jälkeen niin, että Hinku ei reagoisi viereisten ohjaajien käskyihin. Eikä reagoinut, edes minun ensimmäiseeni. Tuplakäsky siis maahanmenoon.

Seuraaminen, 7,5: Hinkun seuraamiseksi oikein sievää, ei edes painanut juurikaan. Tykkäsin!

Jäävät eli Z, 9: Oli pal hieno.

Ruutu, 9: Ruudun paikka oli sitten juuri siinä etunurkassa, juuri ja juuri mahtui maahan. Paikka siis fiksattavaksi. Seuraamiseen tuli ensin väärälle puolelle. Mutta se on sanottava, että onhan se aika näyttävä.

Luoksetulo, 6: Ihmeellinen työtapaturma kävi. Hinku painui käsimerkistä maahan, ei ole koskaan sellaista tehnyt. Tämä on varmaan sitten siitä treenaamattomuudesta?

Ohjattu nouto, 9: Merkin paikka aivan käsittämättömän p*ska. Oli siinä ja siinä, että mahtui kahden metrin säteelle. Ei oltaisi ansaittu näin paljoa pisteitä tästä.

Metallihyppynouto, 9: Oikein kiva.

Tunnari, 8: Palautti ravilla, mutta korjasi kapulan asennon, jesh! Muutenkin sillä vaikutti olevan ihan hyvä fiilis, jos olisi nostanut paremmalla otteella kapulan, olisi varmasti palauttanut laukalla.

Kaukot, 5: Meidän normaalisti kohtuullisen vahvassa liikkeessä näkyi ilmeisesti se treenaamattomuus myöskin ja oman hallin tuoma korkea vire. Hinku tarjoili kaikenlaisia mahdollisia asentoja nopeammin kuin silmä ehti niitä nähdä ja jouduin käyttämään kaksoiskäskyjä. Lisäksi se tulee kaukoissa nyt taaksepäin, se pitää fiksata kuntoon.

Yhteispisteet 253,5, eli kaksi ja puoli pistettä vajaa ykkönen. Se meiltä vielä puuttuikin, sarjassa on jo puoli pistettä, yksi piste ja puolitoista pistettä vajaat ykköset. Olisiko sitten seuraavaksi se kaksi pistettä vajaa ykkönen? ;) Olin hirmuisen tyytyväinen Hinkun fiilikseen, kaikki liikkeet oli sen mielestä vaan niin kivoja ja parhaita ja sillä oli koko ajan hirmu hauskaa. En uskaltanut sitä kovasti kehua liikkeiden välissä, kun se oli hyvässä vireessä ilmankin, vähän jopa mopo keuli ajoittain. Hinksan kanssa oli niin hirmuisen kiva tehdä, kun sen jo tuntee ja siihen voi luottaa. Huuman kanssa on vielä kovin jännää, kun sen touhuista ei vielä yhtään tiedä, että mitä tekee missäkin tilanteessa.

Ja Hinksan video on täällä.

Hurjan kiva tokopäivä siis kokonaisuudessaan. Treenikavereista Heidi ja Nuusku-tolleri saivat ALO1:n ja Heidi ja Elsa-pyrri EVL1:n, ihan parhautta! Lisäksi uskallan väittää, että meidän yhdistyksessä on paras liikkuri ever. Jos on liikkurin tehtävä avustaa ja neuvoa niin, että koirakoilla on kaikki edellytykset onnistua, niin kyl maar toteutuu!

Sittenpä me jatketaan treenejä ja kisaillaan tokoa seuraavan kerran varmaankin kevään puolella. Aika huonosti on sopivia kokeita tarjolla tässä talvella ja Huumalle pitää avon liikkeitä rakennella, josko tekisi nyt kestot ja vireet kuntoon ennen seuraavaa koetta.

Viikon uutislööppi: "Äiti pelasti lapsensa!"

2011-11-02T19:54:00.000-01:00

Minä kun luulin, että vaellusreissu olisi osunut juuri Hinkun valeraskausaikaan ja tällä kertaa hoivaa ei tulisi. Kuten saatatte arvata, näin ei käynyt. Hinkun kainalosta on poistettu kuusi erilaista kumilelua ja yksi karvalelu. Maanantaina töistä kotiin tullessani ihmettelin, miten joku on käynyt tiputtelemassa lehtikorista (joka on nostettu pakastimen päälle ja jonne on piilotettu "pentuja") lehtiä lattialle. Hinku makasi kippurassa sohvalla ja yritti kovin viattomasti piilottaa vaaleanpunaisen kumikanin kainaloonsa samalla seinille katsellen. Urhea mamma on kiivennyt ruokatynnyrin päälle, että on saanut pakastimen päältä lehtikorista vedettyä lapsensa turvaan.

Ollaan treenailtukin. Kerrottakoon nyt täälläkin, että molemmat kelpiekoirat on ilmoitettu tokokisoihin. Huuma tekee pääosin tosi pätevästi ja oppii hurjan nopeasti. Hiukan jännittää, että ehdinkö saada sen riittävän varmaksi ja kestääkö se häiriön, sitä kun on treenattu edelleen ihan liian vähän. Tavoitteena on tietenkin ykköstulos, muutahan alokkaasta ei voi lähteä hakemaan kuin mahdollisimman nopeaa nousua seuraavaan luokkaan. Tuosta nopeasta oppimisesta voisi laittaa vaikka esimerkkinä seisomisen ohjaajan palatessa koiran vierelle. Olen pääosin treenannut sitä niin, että Huuma saa (nami)palkan ulospäin kun palaan sen sivulle (hypyllä tai jäävien seisomisessa). No kah, (vasta!!) eilen tajusin, että kun palkkaa ei sille annakaan, se tarjoaa välittömästi perusasennon. Eipä mikään yllätys, kun perusasentoa on vahvistettu periaatteella: "Perusasentoa voi aina tarjota, se on hyvä paikka koiran olla". Se seisomassa pysyminen ei meinannut eilen hallilla onnistua ollenkaan, ei niin mitenkään. Otin sitä sitten illalla vielä yhden setin ja tadaa, homma edistyi. Tänään hallilla seisomisessa pysyminen sujui sitten jo melkolailla priimasti.

Hinksaa en meinannut alunperin ilmoittaa ollenkaan, mutta kun kokeeseen jäi vapaa paikka, päätin kokeilla josko liikkeet olisivat vielä muistissa. Eilen tehtiin ennen aksatreenejä yksi ruutu, ja voi ristus oli kelpie liekeissä! Se ei meinannut pysyä housuissaan, kun sai tehdä merkin ja siitä ruutuun. Voi sitä räpellyksen ja riemun määrää, ei voi käsittää ihminen sitä kelpien onnea. Tänään tehtiin ruutu uudestaan, ohjattu ja tunnari ja koskapa ne sujuivat, ilmoitin sen sitten mukaan. Mennään ainakin pitämään hauskaa, jos ei kovin suuria tulostavoitteita voi tällaisella treenimäärällä asettaa.

Viikonloppu treenailtiin Jänesniemen Elinan opissa aksaa. Hinku oli pähee, oma ohjaus on just sellaista mitä odottaa saattaa kun treenit ovat olleet viime aikoina vähän mitä sattuu. Sellaista hillumista. Ratatreenejä pitäisi siis saada enemmän alle että pysyisi ohjaajalla pakka paremmin kasassa. Tiistaina oman ryhmän treeneissä tehtiin siis Hinkulle rataa. Kiltti koira, menee sinne minne käsketään <3 Huuma teki hieman kääntymistä, hieman keinun alkeita, hieman puomia ja hiukan kujaa. Ja teki aika päheesti! Kujakin edistyy, vaikka sitä treenataan nyt vain hallilla se kerta viikkoon. Kyllä siitä hyvä tulee, ei vielä tänä vuonna, mutta josko ensi?

Välillä treenataankin

2011-10-23T18:40:00.000-01:00

Retkeilystä ollaan palauduttu, mutta kyllä se kesti. Huuma oli päivätolkulla väsynyt ja molemmilla oli tassuissa kulumia. Silti tyypit olivat innoissaan lähdössä reissuun, kun pakkasin kamoja Tyrvään - Turun - Seinäjoen viikonloppureissua varten. On ne höpöjä.

Tokoja ollaan tehty lähinnä sisällä pikkupikkupalasina. Huuma alkaa olla kohta sellaisessa kunnossa, että alokkaasta voi alkaa haaveilla. Mitään suuria tulostavoitteita kun tuohon luokkaan ei ole, se on minulle sellainen "mahdollisimman-nopeasti-pois-ylempiin-luokkiin" välitavoite. Että pisteitä ei keräillä, kunhan tulisi se ykkönen, niin pääsisi vaan eteenpäin hauskempien liikkeiden pariin.

Tiistaina oli Hinkulla aksatreenit. Minä en oikein osaa ottaa agilityä taas kovin tosissani, ei se mitään treenaamista siis ole, se on sellaista hillumista. Huuma juoksi vielä, joten se sai tehdä hallin pihassa tokohyppyä, ja ihan hyvin se lähti etenemään taas, vaikka treenejä kyseistä liikettä on kovin vähän takana.

Perjantaina käytiin Paattisilla paimentamassa. Huuma teki perustreeniä, tasapainoa ja etäisyyttä haettiin. Toinen treeni tehtiin niin, että osa lampaista laitettiin häkkiin treeniaidan keskelle, jolloin Huuma joutui tarkemmin pitämään lampaita, kun niillä oli vetoa kavereidensa luokse. Hinku sai omalla vuorollaan tehdä hakuja tolppakoiralta. Näät on vaikeita, kun tolppakoiraa ja -ohjaajaa on vaikea ohittaa. Muuten se teki kivasti töitä, lopuksi kuljeteltiin lambit laitumelta lampolaan.

Tänään tokotreenailtiin Cittarin parkkiksella Nuusku-tolleri seuranamme. Siellä on kivasti häiriötä ja oli Huumalle uusi treenipaikka. Huuma vähän vetää varovaiseksi häiriössä, kun tutussa paikassa se on iloisen röyhkeä. Paikkamakuu on vähän vaikea kun maa on märkä ja kylmä, se saa pienen kelpien levottomaksi. Treeniä vaan, eiköhän se tästä tule kuntoon. Ja paaaaaljon häiriötreeniä pitäisi tehdä.

Koilliskaira 2011 - varusteluettelo

2011-10-12T19:03:00.000-01:00

Yleisön pyynnöstä ;) ja myös itselle muistilistaksi. Sama varusteluettelopohja oli käytössä jo vuonna 2009, sitä muokattiin tälle reissulle vain lähinnä vaatetuksen osalta, olihan luvassa hieman erilaista keliä lokakuun alussa kuin pari vuotta aiemmin elokuussa.

Vaatteet:
- Kuoritakki
- Kuorihousut
- Vaelluskengät
- Retkisukkia 3 paria + yhdet ohuemmat varasukat
- Villasukat (tuvassa käytettäväksi ja vaikkapa jos joutuu nukkumaan pakkasyönä suolla teltassa..)
- Alushousuja
- Rintaliivit (kivampi hyppiä purojen yli ;)
- Pitkät kalsarit
- Pitkähihaisia aluspaitoja 2 kpl
- Tauko/yö-t-paita (pidettäväksi vain tuvilla / nukkuessa)
- Fleece x 2
- Lippis (syyskelissä turha, pipo+huppu-yhdistelmä toimi hyvin sateessa, se kun suojasi niskankin)
- Huivi (tuubihuivi toimii hyvin)
- Hanskat x 2
- Pipo
- Taukohousut (Ohuet ja kevyet, sellaiset joissa on kiva istuskella tuvassa ja jotka tarvittaessa mahtuvat lisälämmikkeeksi kuorihousujen alle)
- Kahluu/taukotossut (Heidillä käytössä olleet wanna-be-crocksit toimivat hyvin, sporttisandaalit myös ihan fine, joskin kuivuvat hitaammin. Sellaiset kuitenkin, jotka eivät lähde virran vietäväksi.)

Vaatteet on laskettu niin, että vaikka dippaisin itseni kokonaan tunturipuroon, saisin kaivettua pussista kuivat vaatteet ja pärjäisin. Toisaalta vaatteet on valittu niin, että kaiken voi kasata tarvittaessa päällekkäin (esim. fleeceistä toinen hieman ohuempi ja pienempi).

Majoitus

- Teltta
- Makuupussi
- Makuualusta

Ruokavarusteet

- Trangia
- Sprii (Kaasukeitin olisi kuulemma näppärämpi, ehkä sitten seuraavalle reissulle?)
- Lautanen
- Haa/vei/lu
- Muki
- Tiskiharja
- Tiskiaine (pienen pienessä vanhassa shampoo-pullossa)
- Kauha
- Tulitikut (pakattuna minigrip-pussiin)
- Vesipullot (2x puolilitrainen limppapullo)

Hygienia

- Hammasharja
- Hammastahna
- Deodorantti
- Kampa
- Hiuslenksuja
- Vessapaperi
- Shampoo / saippua (pienen pienissä pulloissa)
- Kosteuspyyhkeitä
- Pyyhe (mikrokuitupyyhe on niin pop!)
- Rasva
- Silmälasikotelo

Suunnistus

- Kartat
- Kompassi

Muut

- EA-pakkaus: laastaria, sidetaitoksia, tukiside, Bepanthen, särkylääkkeitä (koirille myös, Rimadyl), rakkolaastari (Compeed, mitään muuta merkkiä ei kannata edes harkita)
- Kamera
- Otsalamppu (parempi kuin perinteinen fikkari, kun kädet vapautuvat vaikkapa pitelemään kahluukeppiä suolla)
- Varaparistot otsalamppuun ja kameraan
- Puukko
- Ylimääräisiä pakkaustarvikkeita: minigrip-pusseja, roskapusseja ja jätesäkki (viimeinen näppärä, jos joutuu jättämään rinkan ulos teltasta yöksi)
- Neula ja lankaa
- Kompressiohihnoja
- Narua, kumilenkkejä, nippusiteitä ja teippiä (näillä korjaa jo melkein mitä vaan)
- Kännykkä
- Muistiinpanovälineet (eli vihko ja kynä, läppäri on turhan raskas..)

Koiralle

- Kurapuku tai sadetakki (helpottaa koiran kuivaamista)
- Pyyhe
- Ruokakippo (esim. kevyt muovilautanen hyvä)
- Panta tai valjaat ja hihna
- Reppu
- Ruoka

Safkat

- Pikapuuroja
- Mehukeittoja
- Pastoja, risottoja
- Kuivattua lihaa (tai kuivattuna oikeastaan melkein mitä vaan), soijarouhetta
- Hapankorppua (tai näkkäriä)
- Aamupalajuustoa
- Metvurstia
- Tee /kaakao
- Välipaloiksi myslipatukoita ja suklaata

Pakkausvinkkejä

- Rinkan päällis- tai sivutaskuihin kaikki sellainen, joita saattaa tarvita nopeasti tai kävellessä tauoilla (päivän pikaeväät, otsalamppu, kosteuspyyhkeitä, vessapaperia)
- Rinkan pohjataskuun (jonka kohdalle ulkopuolelle on viritetty kompressiohihnoilla teltta) kaikki sellainen, jota ei todennäköisesti tarvita keskellä päivää (esim. koirien ruokia, pyyhe, hygieniakamat)
- Selkää vasten rinkkaan pehmeää tavaraa, kuten vaatteita
- Kaikki, mikä ei saa kastua, pakataan minigrip-pusseihin tai tiiviisti muovipusseihin (vink vink: ohuet roskapussit tai pakastepussit eivät kestä reissussa, osta siis suosiolla paksumpia pusseja. Cittarista saa esim. sellaisia paksumpia roskapusseja eri värisinä. Väreillä voi sitten koodata tavaraa, esim. ruokatavarat punaisissa pusseissa, vaatteet vihreissä jne.)
- Rinkka pakataan niin, että painopiste on lähellä selkää ja kaikki on tiiviisti liiskattu ja hihnat kiristetty. Osa painosta lantiovyön avulla lantiolle
- Avoimiin alataskuihin kartta oikealle kädelle ja vesipullo vasemmalle
- Koirille ruokaa hieman normaalia enemmän (meillä taisi olla nyt jopa 15 % enemmän kuin normaalisti syötän, eivätkä lihoneet), ja ihan normikuivamuonalla mentiin (joskin normaalistikin käytössä aika vahva ruoka
- Koirien ruuat kannattaa pakata annospusseihin, esim. päivän ruuat / pussi. Näin ruoka ei pääse loppumaan kesken reissun ja kuluu tasaisesti
- Koirien reppuihin osa ruuista, pyyhe (pakattuna minigrip-pussiin) ja takki sekä hihna+panta. Koirien repuista on ylitysten jälkeen helppo kaivaa pyyhe esiin, jos ovat vielä kohtuullisen likaamattomat.

Rinkan kokonaispaino lähtöhetkellä ruokineen päivineen noin 17-18 kiloa, ilman trangiaa, joka oli kaverin rinkassa. Tasajako, toisella trangia, toisella teltta. Se on hieno hetki ihmisen elämässä, kun kaikki viikon aikana tarvittavat tavarat on pakattu minigrip- ja roskapusseihin. Vaihtamalla makarin hieman kevyempään ja ottamalla vähän vähemmän suklaata mukaan saisi painosta helposti tiputettua kilonkin pois.

Vaellustossut muuten eivät ole vieläkään kuivuneet. Niissä on myös vahva suoaromi. Voikohan niitä enää ikinä käyttää?

Koilliskaira 2011 - Varusteasioita

2011-10-11T20:10:00.000-01:00

Muutamia Heidin ottamia kuvia alla ja samalla vähän varusteasioita niistä kiinnostuneille.

Tärkein kuvassa näkyvistä välineistä on kartta. Jos ei tykkää käyttää karttalaukkua, kannattaa kartta päällystää kontaktimuovilla. Ei haittaa vaikka sataisi mummoja taivaalta, kartta kestää.

Kuvan toiseksi tärkein väline on suklaa. Sitä pitää olla mukana riittävästi.

Blogin kirjoittajalla oli kuoriasuna Wolfskinia. Pitää vettä ja hengittää, ja istuu vielä päällekin kivasti. Tykkään!

Tossuina kevyehköt Haglöfsin Stroll Q GT:t. Ei moitittavaa, tykkään mieluummin hieman kevyemmästä tossusta kuin kovin raskaasta vaelluskengästä.

Pipo on tärkeä, sellainen kevyt, joka suojaa korvat ja peittää sotkuisen tukan ;)

Nahkahanskat ulkoiluhanskoina ovat ihan lyömättömät, pitävät ihan jonkun verran vettä, kuivuvat nopeasti ja ovat vielä lämpimätkin.

Rinkkana Haglöfsin Oxo 65Q. En vaihtaisi sitä mihinkään, se on vain niin lyömätön. Kanto-ominaisuudet hyvät, taskuja hyvin. Kompassille, kartalle ja vesipullolle löytyy kaikille omat paikat niin että ne ovat nopeasti otettavissa käyttöön pysähtymättä. Se vaan on niin minun rinkkani.

Telttana mukana kulkee Haltin pikkutunneli Cavity. Hintaansa nähden oikein oiva peli. Koirien kanssa (ja ylipäätään retkeillessä) ainoa järkevä vaihtoehto on ostaa kaksikerroksinen teltta. Tällöin kosteus pääsee ulos sisäteltasta eikä tiivisty teltan kattoon. Erityisen hyvin tämä näkyi nyt "suoyönä", kun kaksi ihmistä ja neljä koiraa oli linnoittanut teltan. Kosteus oli noussut sisäteltasta ja tiivistynyt ulkoteltan kattoon. Sisäteltassa oli lämmintä ja kuivaa, mutta kun teltan purki, huomasi että kosteutta siellä on kyllä ollut, se vaan on tiivistynyt (ja tässä tapauksessa myös jäätynyt) ulkoteltan kattoon, häiritsemättä siis nukkujia mitenkään.

Nelijalkaisilla retkeläisillä oli niin ikään omat reput mukanaan. Koirareppuja löytyy markkinoilta joka lähtöön, hieman kannattaa katsella ennen kuin ostaa. Meillä käytössä oli Ezydogit, jotka palvelivatkin oikein hyvin. Välillä tuntui jopa uskomattomalta, miten reput kestivät sitä suokasvillisuuteen hankaamista. Ainoa, jolta reppu matkan aikana hajosi, oli Elsa. Repussa lienee ollut jokin valmistusvika, sillä se hajosi jo alkupäivinä kun maasto vielä oli helppoa ja juuri sillä koiralla, joka kulki reppunsa kanssa kaikkein sievimmin. Juniorit, jotka rymysivät reppu edellä joka paikkaan, sen sijaan eivät onnistuneet (ilmeisen kovasta yrittämisestä huolimatta) hajottamaan omiaan. Ainoastaan heijastinnauhat olivat ottaneet meillä osumaa niin, että heijastuspinta oli melkoisen kulunut. Tänään tuuppasin suolta haisevat koirareput pesukoneeseen ja sieltä ne tulivat hyväkuntoisina ja -tuoksuisina ulos.

Koirarepun tärkeitä ominaisuuksia:

- Vetoketjutaskut. Ilman niitä puoletkaan tavaroista eivät olisi ensimmäisen päivän jälkeen tallessa.

- Riittävät pehmusteet erityisesti selässä. Tämä toteutuu Ezydogissa, sen sijaan valjasosissa saisi olla paremmat pehmusteet.

- Y-valjasmalli. Pitää repun paikoillaan vähän kovemmassakin menossa.

- Bonuksena repun selkäosan kahva. Siitä on paitsi näppärää kanniskella reppua silloin kun se ei ole koiran selässä, myös näppärää esimerkiksi avustaa koiraa vaikeissa ylityksissä. Sekin yksi suopuron ylitys hoidettiin niin, että Heidi tuuppasi kahvasta koiran puunrungolle ja minä olin toisessa päässä ottamassa vastaan.

Sadetakkeina kelpeillä oli Sadepompat. Ne näyttäisivät niin ikään selvinneen reissusta ilman sen kummempia kulumia.

Tauko tunturissa.

Koilliskaira 2011 - retkipäiväkirja osa 3

2011-10-11T19:02:00.001-01:00

Päivä 7

Unta sai teltassa odotella, ja lopultakin tuntui, ettei ole nukkunut ollenkaan vaan ollut koko ajan täysin tajuissaan. Heidi onneksi osasi kertoa, että ehei, kyllä oli kuulunut muutakin tuhinaa makuupussista kuin kelpieiden. Nouseminen ei kovin houkuttanut, kun tiesi ulkona odottavan lisää suota ja epätietoisuutta. Heidi oli kovin optimistinen, että kyllä ennen puoltapäivää ollaan takaisin kartalla. Minä yritin olla pessimisti, ja miettiä, mitä laittaisin seuraavana yönä päälle, jos menisin kastelemaan loputkin vaatteeni suossa eikä tuvan tai hotellin lämpöä olisi luvassa seuraavaksikaan yöksi. Teltassa oli melko lämmin ja kuiva. Totuus löi kasvoille kun teltan ovi avattiin. Ulkona oli pakkasta ja oli ollut yöllä ilmeisesti vähän enemmänkin. Koirat olisivat mielellään jääneet telttaan nekin.

Tiijättekö, mitä tapahtuu märille vaelluskamoille pakkasessa? No voin hei kertoo. Puun oksille "kuivumaan" ripustetut vaellushousut olivat jäätyneet V-kirjaimen muotoon. Ne tungettiin takin alle kainaloon lämpiämään, jotta ne saisi muotoiltua jalkaan. Koirien sadetakit olivat jäätyneet muodottomiksi möykyiksi, samoin koirien reput. Koirat vapautettiin kantojuhtien vaativasta tehtävästä ja kamat tungettiin rinkkoihin. Läpimärät sukat oli jo yöllä tungettu valmiiksi minigrip-pussiin, ja hyvä niin. Likaiset mutta kuivat sukat kaivettiin rinkan uumenista. Suurimman haasteen aiheuttivat jäätyneet vaelluskengät. Ne kun olivat olleet suorastaan vettä valuvat, oli ne käännetty yöksi ylösalaisin kuusen juurelle. Sinne ne olivat sitten jäätyneet, maahan kiinni. Kengännauhat olivat niin koppurat, etteivät lähteneet liikkumaan kunnolla vaikka miten väänteli. Lisäksi varsi ja oikeastaan koko kenkä oli niin jäässä, että sinne oli täysin mahdotonta saada jalkaa mahtumaan. Siinä sitä sitten askarreltiin paskarreltiin aamupakkasessa jäätyneiden kenkien kanssa. Pitkällisen räpellyksen jälkeen jalat saatiin väkisin sullottua kirjaimellisesti jääkylmiin tossuihin. Ei tarvinnut hörpätä edes vettä aamupalaksi, kun vesi pullossakin oli jäätynyttä. Edelleenkään nälkä ei ollut, joten koko sakki mars tassua toisen eteen ja kohti uutta suota.

Huuma ja Kiva olivat sitä mieltä, että suollehan me ei tasan sitten enää tulla. Ihmiset ja koirien seniorijaosto oli jo ehtinyt kävellä hieman jäätyneellä suolla useita kymmeniä metrejä, kun Kiva lopulta kovasti kannustettuna suostui lähtemään perään. Huumaa saatiin houkutella vielä hetki pidempään. Se oli täysin vakuuttunut, että palaaminen takaisin olisi parempi vaihtoehto kuin uuden suon ylittäminen. Lopulta päästiin koko porukalla jatkamaan suossa rämpimistä. Vihdoin alkoi onneksi tuntua siltä, että suot ja poroaitojen portit alkoivat täsmätä kartan vastaaviin. Kun sitten vielä onnistuin upottamaan jalkani niin syvälle suohon, että tossut hörppäsivät jälleen kerran kunnolla vettä, alkoivat kengätkin sulaa ja kävely hieman helpottui. Soita ylitettiin ensimmäisten tuntien aikana vielä sellaiset 3-4 kappaletta. Siihen päälle sitten vielä yksi puronylitys, jonka takia jouduimme hieman taas kiertämään irti poroaidasta.

Vihdoin alkoi maasto myös hieman nousta ja kuivua ja lopulta näimme tuttua, vanhanmallista poroaitaa, joka oli merkki (toivottavasti) lähestyvästä laavusta. Ja niin me vihdoin viimein saavutimme tutun Jussinmurustan laavun, hetki oli melkein liikuttava. Laavulla pidettiin sitten aamupalahetki, lämmitettiin vettä ja keitettiin sopat. Koiria väsytti, kaikki lepäsivät koko tauon ajan, kuka missäkin. Olimme siis olleet koko ajan siellä missä kuvittelimmekin, matka vain oli edennyt niin h-e-l-v-e-t-i-n hitaasti, että epäilimme jo kaikkea mahdollista. Olisipa se ollutkin ristuksen noloa, jos paikalliset poromiehet olisivat joutuneet meitä maastosta hakemaan.

Tauko paikallaan.

Hinku vaikuttaa hieman voipuneelta.

Kiki pilkkii.

Huuma ei leiki enää kenenkään kaa. "Screw you guys, I'm going home."

Tauon jälkeen pisteltiin ripeää marssia loput 15 kilometriä autolle. Saatiin myös soitettua Jussille, että ollaan kartalla, ei tarvitse soittaa häkeen. Matkalla nähtiin riekkoja, jotka tällä kertaa eivät edes lennähtäneet pakoon! Kait ne katsoivat, että noista on niin mehut imetty kuiviin, ettei niistä ole mitään vaaraa. Ihan viimeisillä kilometreillä nähtiin myös retken viides ihminen pystykorvansa kanssa. Se on alle yksi ihminen / vrk. Sopii minulle.

Autolla kengät ja sukat vaihtoon, koirat ja kamat autoon ja menoksi. Autossakin sitä koko ajan tuli maisemia katsellessaan miettineeksi, että tuosta suosta pääsisi yli, tuo on tuollainen pieni tupassuo ja tuon joen ylitys olisi aivan mahdoton.

Heidi oli luvannut koirille maksalaatikkoa, joten Siwan kautta hotellille. Vähän joutui ostamaan myös limpparia, sipsejä ja karkkia automatkaa varten. Hiukkapikkasen reissu oli vetänyt lihakset jumiin. Autosta noustessa näytti hetken kuin olisi kävellyt porkkana perseessä. Hotellilla saatiin oma "rivitaloasunto", se oli kyllä erikiva koirien kanssa. Koirat nesteytettiin maksalaatikko-vedellä, nekään eivät olleet juurikaan juoneet edellisen vuorokauden aikana. Pikaisesti suihkuun, jotta ehdittäisiin vielä hotellin ravintolaan syömään. Ja kyllä sitä sitten syötiinkin, ihan koko rahalla ja koko viikon edestä. Erinomaisen hyvää ruokaa, indeed! Koirille vielä turvotetut muonat turpaan ja nukkumaan. Nukkumaan lakanoihin, patjan päälle, tyynyn kanssa, lämpimässä. Ja ennen kaikkea, tietäen täsmälleen, missä nukkumapaikka sijaitsee.

Päivän bongaukset: Mehtämies ja pystykorva ja mehtämiehen ase

Päivän ruokanautinto: Alkuruokana vihersalaatti, kastike ja patonkia. Pääruokana härän ulkofilettä paahdetulla leivällä ja korvasienimuhennosta. Jälkiruuaksi suklaa-, mansikka- ja vaniljajäätelöä sekä suklaa- ja kinuskikastiketta. Ruokajuomana veden lisäksi päärynäsiideri. Nam.

Päiväkirjamerkintä: "Jo salaatti oli niiiiiiiin hyvää.."

Päivä 8

Aamupalaa hotellilla raskaamman kautta; pekonia, munia, karjalanpiirakoita, nakkeja ja vähän rehuja päälle. Paljon kerrottavaa ei viimeisestä matkapäivästä ole. Se kuitenkin kerrottakoon, että olivat ne koirat väsyneitä ja jumissakin. Kuusamon ja Kajaanin välillä pysähdyttiin levähdyspaikalle päästämään koirat pissille. Molemmat kelpit pakotettiin ulos autosta pannasta vetämällä (tällaista ei ole tapahtunut koskaan ennen). Huuma, joka matkusti häkissä takapenkillä, yritti kiertää ulos pakottamisen jälkeen suoraan takakonttiin nukkumaan. Hinku, joka matkusti pyrrien kanssa takakontissa, yritti sen sijaan päästä Huuman häkkiin takapenkille. Kumpikaan ei käynyt pissillä, ne muutamia askelia hipsivät jäykillä jaloilla auton ympärillä ennen kuin totesin, että mitäpä sitä sitten pakottamaan, jos kerran uni maistuu ja pissihätää ei ole. Tätä kirjoittaessa, yli kaksi vuorokautta maastosta autolle palaamisen jälkeen, meillä on edelleen rauhallista. Varsinkin Huuman reissu tuntuu väsyttäneen täysin. Se on pistellyt unta palloon kohta sen kaksi vuorokautta putkeen, juuri ja juuri viitsii raahautua ulos kävelylle ja keittiöön syömään.

Kelpi-pyrri-retkikunta kuittaa tämän seikkailun päättyneeksi.

Hinku "Repunkantaja" Kelpie

Huuma "Varpaanlämmitin" Kelpie

Elsa "Suuri myyrästäjä" Pyrri

Kiva "Huoltaja" Pyrri

Heidi "Olemme varmasti oikealla poroaidalla" Emäntä

Katja "Puunrunkoa pitkin pääsee kyllä yli" Emäntä

Koilliskaira 2011 - retkipäiväkirja osa 2

2011-10-10T23:12:00.001-01:00

Päivä 4

Aamun valossa pääsimme valokuvaamaan Tahvontuvan ympäristöä.

Puron varrella on tupa ja purossa virtaa kristallinkirkasta vettä.

Puron varrella poseeraavat me.

Yö oli vähän levoton, kun Hinkulla oli jokin yskäkohtaus. Todennäköisesti sen nielussa vaan oli jotakin, koska se meni yön aikana ohi.

Tahvontuvalta jatkettiin kohti Hammaskurua, jonne arvioitu matkan pituus oli noin 14 kilometriä, jos hieman oikaisee tunturin kautta. Lounasta pysähdyttiin syömään Siulanruoktun autiotuvalle, jonne suunniteltiin tulevamme yöpymään Hammaskurun jälkeen. Hinkun huomattiin jossain vaiheessa kantavan häntäänsä kummallisesti, se vaikutti hieman kuin vesihännältä. Sekin lienee ollut jokin tilapäinen häiriö, koska katosi muutaman tunnin sisällä ilman toimenpiteitä, eikä näyttänyt haittaavan koiraa mitenkään. Tuvalta lähdön jälkeen kohdattiin ensimmäistä kertaa muita ihmisiä maastoon lähdön jälkeen, kun kolme poikaa käveli vastaan. Maisemat alkoivat olla jylhempiä, jokivartta ja kuruja ylös alas. Loppumatkasta oikaistiin kompassin avulla jälleen Vuomapään alarinnettä mukaillen kohti Hammaskurun tupaa. Tunturissa oli helppo kulkea, melko kuivaa ja kevyttä. Matkalla näimme useita tunturisopuleita elossa ja sitäkin useampia kuolleena. Jo aiempina päivinä olimme ihmetelleet kuolleiden jyrsijöiden määrää, mm. metsämyyriä löytyi poluilta hengettöminä, mutta kokonaisina, ei siis minkään pedon tappamina. Mutta oli ne sopulit söpöjä! Siellä ne asuivat tunturissa tunturikoivun alla ja vilistävät altamme pakoon. Varsinkin pyrrit yrittivät kovasti suunnata sopulijahtiin, mutta onnistumatta. Kesken kompassisuunnistuksen lähdimme kuitenkin seuraamaan tunturista löytynyttä polkua, kun se tuntui vievän meitä oikeaan suuntaan. Jonkin aikaa käveltyämme minulle alkoi kuitenkin tulla tunne, että polku vie meitä liian pitkälle pohjoiseen, että joudumme tuvasta ohi. Karttaa ja maastoa verrattaessa näytti, että viereiset huiput olivat tulleet liian lähelle, joten lähdimme laskeutumaan rinnettä alas. Löysimme melko pian tavoittelemamme tuvalle vievän isomman polun, mutta hetki piti pohtia, ennen kuin päättelimme tuvan todennäköisemmin olevan etelä- kuin pohjoispuolella sijaintiimme nähden. Ja niin se olikin, eikä edes kaukana, vain muutaman sadan metrin päässä.

Tuvasta löytyi miehen varusteita, joten tiesimme saavamme tupaan seuraan. Se, että tulijalla oli mukanaan koira, oli jotenkin yllätys. Koira oli 1,5-vuotias länsilaika ja nimeltään Laikku. Hyvin sovimme kaikki isoon tupaan, kolme ihmistä ja viisi koiraa. Laikku oli kovin kiltti ja rauhallinen ja puhui hyvin koiraa. Omamme olivat lisäksi niin väsyneitä jo reissusta, että niitä ei juurikaan tarvinnut käskeä omaan nurkkaansa nukkumaan.

Laikun isäntä oli sellainen perinteinen lappilainen eränkävijä. Savotan rinkka, Joutsenen pussi ja viikkotolkulla koiran kanssa metsässä. Piilottelee kuulemma ämpäreissä ruokaa metsään joista käy sitten santsaamassa itselle ja koiralle. Että jos löydätte tunturimetsistä ämpäreitä täynnä ruokaa, älkää ottako niitä, ne on Laikun ruuat! Yleensä mies ja koira nukkuvat louteellaan, mutta nyt eivät enää olleet sitä siirtäneet vaan olivat lähdössä yön jälkeen välillä kotiin. Laikun isäntä osasi kertoa meille seuraavan päivän säästä, että kovaa tuulta ja sadetta on luvassa tunturiin, jopa myrskylukemia. Kauheen kiva, meillä kun olisi tarkoitus juuri se seuraava päivä viettää siellä korkeammalla tunturissa. Meille kerrottiin myös tarinaa itäkairan prinssistä, joka oli lopulta tappanut itsensä. Itäkairan prinsessa tarinoi sen sijaan vieraskirjoihin edelleen. Lisäksi saimme kuulla, että tuore karhun tappama hirvenraato on vain puolentoista kilometrin päässä tuvasta. Se on aika ainutlaatuinen fiilis, kun makaa pimeässä tuvassa täysin vieraan ihmisen ja koiran kanssa, kuuntelee tarinaa itäkairan prinssistä ja tuntee olevansa täysin turvassa, väsynyt ja onnellinen. Ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin olemassa olevaa hetkeä, ei töitä, ei opiskeluja, ei mitään tavallista elämää. Kaikki oli siellä, mukana.

Päivän bongaukset: Tunturisopulit! Tunturisopulit! Kolme yksilöä!

Päivän ruokaelämys: Daim-suklaa

Päiväkirjapoiminta: "..ja nähtiin sopuleita, wuhuuu! Päivän hienoimpia hetkiä, nähtiin sopuleita!"

Päivä 5

Yö oli kovin levoton, ainakin minun osaltani. Heräsin joka kerta, kun joku käänsi kylkeä tai koira rapsutti itseään tai venytteli tai haukotteli. Ulkona oli todellakin keli huonontunut, vettä satoi ja tuuli vinkui ikkunoissa. Jos olisi ollut mahdollista pitää lepopäivä, olisi se varmasti osutettu juuri tuolle päivälle. Laikku ja isäntänsä heräsivät heti kun alkoi sarastaa, me heräilimme reilua tuntia myöhemmin kahdeksan jäljestä.

Vesi tippui räystäältä ja tuuli vavisutteli puita. Kyltit osoittavat retkeilijälle suunnan, mistä voi lähteä etsimään seuraavaa tupaa.

Kelin takia kaikki nekin kamat, joita ei vielä oltu pakattu minigrip-pusseihin, nyt pakattiin. Kelpejen ruuat olivat vähentyneet repuistaan puoleen, kun tyhjentelin vaihteeksi oman rinkkani sijasta koirien reppuja. Päälle puettiin hieman ylimääräistä ja vaihtovaatteet pakattiin erityisen tiiviisti sateelta suojaan. Rinkkoihin sadesuojat päälle, koirille sadetakit ja pihalle. Kaiken tämän varustelun aikana sade olikin ehtinyt jo hiipua ja saimme suurimman osan matkasta kulkea ihan kohtuullisessa säässä.

Tauolla koirat napsivat välipalaa variksenmarjoista. Kuin laiduntavat lehmät.

Suunta ensin polkua pitkin kohti pohjoista ja siitä sitten kompassista suunta tunturiin. Ylös kiivettiin Siulapään ja Sihverinlakopään välistä. Tunturissa pitää oikein välillä pysähtyä ja vain katsella hiljaa ympärilleen. Erämaatunturin tunnelmaa ei voi ymmärtää, jos sitä ei ole kokenut. Vähän makuja näistä kuvista:

Kuruun laskeutuessamme näimme kuolleen poron tunturipurossa. Sen silmä oli syöty ja kuvetta maisteltu, kovin oli vielä tuore raato. Kävi jopa mielessä, että oltiinko keskeytetty jotakin, vaikka ei poro varsinaisesti näyttänyt siltä, että sitä olisi kovasti raadeltu. Tunturista otettiin suunta ensin Vongoivanjokea seuraillen ja sitten metsän läpi Siulanruoktun tuvalle, jossa oltiin jo edellisenä päivänä poikettu. Suunta otettiin polun varteen jonkun matkaa tuvalta tulosuuntaan, jottei vaan mennä ohi, mutta sen verran vinoon käveltiin, että ajauduttiin parisataa metriä tuvasta ohi. Tuvan halkovaja onneksi melkein näkyi paikkaan, josta polulle saavuimme, joten pitkään ei tarvinnut arpoa suuntaa.

Turun suunnalta kotoisin olleet pojat olivat yöpyneet Siulanruoktulla parikin yötä, ja pistelleet hirvittävän kasan halkoja valmiiksi. Että kiitos vaan pojille, käytimme iloisina työnne tuloksia hyväksemme! Siulanruoktulla syötiin hyvin, lounas oli (taas kerran) jäänyt myslipatukoiden ja suklaan varaan. Jotenkin ei tehnyt mieli alkaa tunturista laskeutumisen jälkeen alkaneessa sateessa viritellä trangiaa märkään metsään.

Huuma on vähän väsynyt.

Koirat alkoivat olla jo melkoisen väsyneitä. Ne lepäävät lähes kaiken liikenevän ajan ja nukkuvat yöt lähes asentoa vaihtamatta. Molemmilla kelpeillä reput olivat lievästi hiertäneet kainaloita, mutta niin vähän, että eroa terveeseen ihoon tuskin huomasi. Notta nou hätä, matka jatkuu.

Päivän bongaukset: Kuollut poro tunturipurossa

Päivän ruokaelämys: Pasta Bolognese höystettynä Aamupalajuustolla

Päiväkirjapoiminta: "Tunturin huiputtamisessa on sellaista tunnelmaa, että sitä on vaikea ymmärtää."

Päivä 6

Siulanruoktun tuvalle johtaa porras tai kaksikin. Näistä ei rinkka selässä selviä puhaltamatta välillä.

Kiki ja Humppa hengaavat tuvalla ennen lähtöä.

Siulanruoktulta lähdettiin kohti Härkävaaran tupaa ylittämällä Jaurun sivuhaara heti tuvan alapuolelta lankkuja pitkin. Muut pääsivät yli vaivatta, mutta Kiki oli päättänyt jäädä tuvalle asumaan. Se lähti jopa kiipeämään tuvalle johtavia portaita, vaikka muut olivat jo ylittäneet puron. Lopulta saatiin Kivakin matkaan ja otettiin kompassista suunta kohti Auhtijokea, joka näytti kartalla niin kapealta, että siitä pääsisi todennäköisesti helpohkosti yli. Matkalla löysimme karhun jäljen ja isoja kasoja karhunp*skaa, sille oli kovasti maistuneet variksenmarjat. Eivät olleet onneksi ihan saman päivän kasoja, ei tarvinnut kovasti jännittää. Löysimme pian poroaidan johon olimme tähdänneet ja se oli malliltaan sellaista verkkoa, että siitä pystyi ihminen pujahtamaan läpi. Matka joelle tuntui kovin pitkältä, joten epäilemme osuneemme hieman sivuun alkuperäisestä paikasta, jolloin joki teki kunnon mutkan ja sen löytäminen kesti pidempään. Matkalla tosin näimme hirven, se on kyllä suuri ja vaikuttava eläin. Joki se ei sitten osoittautunutkaan niin helpoksi nakiksi. Se oli kapean, mutta melko vaikeakulkuisen suon reunustama. Se oli juuri niin leveä, että siitä ei ihminen (eikä oikein koirakaan) päässyt yli hyppäämällä, reunat olivat pehmeät (olihan se suolla) ja vielä bonuksena se oli syvä (ja pohja toki upottava, oltiinhan suolla). Ylityspaikkaa lähdettiin sitten etsimään yläjuoksulta etelän suunnasta, ja etsittiinkin vähän pidempään. Välillä rämmittiin suossa, välillä noustiin ylemmäs rinteeseen että liikkuminen olisi helpompaa. Paikkaa ei vaan tuntunut löytyvän, ei ennen kuin joki lopulta haarautui ja kaventuneen haaran yli oli kaatunut sopivalta näyttävä puu. Siitä sitten tasapainoillen yli ja koirat ilman reppuja hypäten. Suo jatkui ylityksen jälkeen ja jatkoimme etsintää, josko pääsisimme toisestakin haarasta yli. Ylityspaikka löytyi myöhemmin, mutta suopa ei loppunutkaan. Kartasta suuntaa ja pyrkimys suottomalle alueelle. Matka tuntui aivan ristuksen pitkältä, kaikkia väsytti ja jokaisessa notkelmassa tuntui aina vaan olevan suota.

Olimme rämpineet jo tuntikaupalla suossa ja metsiköissä etsien ylityspaikkaa Auhtijoesta, joten aloimme jo laskea tunteja pimeän tuloon. Päätimme lopulta ottaa mahdollisimman nopeasti suunnan suoraan etelään, josta löytyisi itä-länsi-suuntainen poroaita. Aitaa seuraamalla pääsisimme kohti määränpäätä vaikka tulisi pimeääkin. Poroaita löytyikin pian ja iloisena löydöstämme lähdimme seuraamaan sitä ennen pimeän laskeutumista. Erehtymisen vaaraa poroaidan suhteen ei juuri ollut, koska mikään muu poroaita kymmenien kilometrien säteellä ei kulje samaan ilmansuuntaan.

Ilo poroaidan löytymisestä oli kovin lyhytaikainen. Pienen metsäpätkän jälkeen alkoi nimittäin suo. Eikä mikään helppokulkuinen sellainen, vaikka se karttaan sellaiseksi oli merkitty. Suon jälkeen oli pieni pätkä metsikköä ja jälleen suota, satoja metrejä. Hetki mentiin taas metsässä, kunnes jälleen alkoi uusi suo. Palaaminen lähtöpaikkaan ei ollut enää vaihtoehto, joten emme voineet oikein tehdä muuta kuin pysyä poroaidan vieressä ja jatkaa. Iltakin pimeni ja seuraavassa metsäsaarekkeessa kaivoimme otsalamput esiin. Ja jälleen ylitimme suota. Heidi upposi jalastaan suohon niin että jouduin vetämään apuna ylös, minä dippailin itseäni vain vajaaseen polveen saakka. Kengät olivat märät, koirat olivat väsyneitä ja märkiä. Välillä ylitimme puroja puunrunkoja pitkin, joutuen useamman puron kohdalla kiertämään suota irti poroaidasta, että löysimme sopivan ylityskohdan. Poroaidassa olleet portit ja poroaidasta lähtevät sivuhaarat eivät tuntuneet mitenkään sopivan karttaan. Toisaalta järkeilimme, ettemme voi olla millään muulla poroaidalla kuin sillä jolla luulemme olevamme ja ihan takuuvarmasti kuljemme sitä oikeaan suuntaan, eli itään. Ja sitä suota, sitä vain oli ja oli ja oli. Oli mättäistä suota, josta selvisi yrittämällä hyppiä kiikkerien märkien mättäiden päällä, oli metsäistä suota jossa mättäät olivat matalampia ja oli suota, jossa vain saratuppaat peittivät siellä täällä vetistä pintaa. Jalka upotti käytännössä koko ajan vähintään nilkkaan asti. Koirilla oli hieman helpompaa, kun niitä kasvillisuus kannatteli paremmin. Kylmä alkoi niillekin tulla ja pysähtyä ei käytännössä voinut, koska kaikkia alkoi heti paleltaa ja varpaat jäätyivät välittömästi. Junioriosasto Huuma ja Kiva alkoivat jo kyseenalaistaa touhun järkevyyttä (emäntänsä olivat tehneet sen jo aikaa sitten) ja niitä sai välillä oikein tosissaan houkutella, että suostuivat metsäpätkän jälkeen taas uudelle suolle.

Jokaisen metsäpätkän alkaessa sitä toivoi, että takana olisi jo viimeinen suo ja löytäisimme laavun, joka oli asetettu uudeksi tavoitepisteeksi. Laavu sijaitsi poroaitojen kulmauksessa ja olimme käyneet siellä jo toisena maastopäivänä, joten tiesimme sen sijainnin tarkalleen. Poroaitaa seuraamalla emme mitenkään voisi kadottaa itseämme minnekään muualle ja laavu tulee varmasti vastaan. Pisin metsäpätkä, jonka kävelimme, oli niin tiheää tunturikoivikkoa ja kivikkoa, että sen läpi käveleminen oli lähes yhtä hidasta kuin suon. Pisin suopätkä oli melkein kahden kilometrin mittainen (kartasta mitattuna), vain muutamalla pienellä metsäsaarekkeella suon keskellä.

Joskus kuun jo mollottaessa taivaalla Heidi yritti avata puhelimesta gps:n. Koska kenttää ei juuri erämaa-alueella ole, ei puhelin koordinaatteja pystynyt antamaan. Samalla Heidi kuitenkin huomasi puhelimessa olevan sen verran kenttää, että saamme soitettua jonnekin. Puhelu siis Heidin miehelle ja ohjeet siitä, mistä olemme lähteneet ja minne pyrimme. Jos emme olisi seuraavan päivän iltaan klo 20. mennessä soittaneet Jussille, tulisi hänen soittaa hälytyskeskukseen ja antaa eteenpäin antamamme tiedot mahdollisesta olinpaikasta. Puhelun jälkeen yritimme vielä yhden (tai kahden) suon verran jatkaa matkaa. Kun kello lopulta näytti puoltayötä, olimme rämpineet suolla kuusi tuntia ja aamun lähdöstämme oli yli 13 tuntia, luovutimme. Olimme ylittäneet suon, saavuimme ehkä noin 100-200 metriä pitkään metsäsaarekkeeseen jonka jälkeen alkoi jälleen uusi suo, ja päätimme laittaa teltan pystyyn. Minä olin lisäksi kadottanut kompassini jonnekin suolle, joten jatkossa olisimme Heidin kompassin varassa. Sitä suojeltaisiin lähes hengellä millä hyvänsä! Koirat tärisivät kylmästä odottaessaan teltan pystytystä ja vaatteiden vaihtoamme. Varsinaista hätäähän meillä ei sinällään ollut, meillä oli ruokaa, suolampareista ja puroista saa vettä, meillä oli teltta ja makuupussit ja kuivia vaatteita. Koirille annettiin hieman ruokaa ja vettä, itse emme pystyneet stressissämme syömään mitään ja olimme juoneetkin päivän aikana aivan liian vähän. Allekirjoittanut oli juonut alle puoli litraa koko 13 tuntisen (taisi olla kyllä pidempikin, Heidi varmaan korjailee näitä aikoja?) päivän aikana. Teltta pystyyn siis puun juurelle, märät vaatteet puun oksille ja rinkka jätesäkkiin sekä kengät puun alle. Haltin pikkutunneliin mahtui oikein kivasti kaksi ihmistä ja neljä koiraa. Koirista oli veto niin poissa, että ne olisivat nukkuneet vaikka pää alaspäin siinä viereisessä kuusessa. Ne oli siis kuivauksen jälkeen helppo tyrkätä nukkumaan mihin vaan. Junioriosasto löysi paikkansa makuupussien jalkaosastosta: vetoketju jaloista auki, koira sisään ja vetoketju kiinni niin että vain pää jäi ulkopuolelle. Ja sinne ne sammuivat, yhtään kiemurtelematta tai asentoa vaihtamatta. Senioriosasto napattiin kainaloon ja niin ikään vedettiin vetoketju kiinni. Makuupussiin juuri mahtui vierekkäin yksi kelpi ja yksi ihminen, kun molemmat makasivat kyljellään. Sammal teltan alla oli ihanan pehmeää, eikä kylmä juurikaan päässyt tulemaan, kun makuupussi oli niin täynnä lämmintä ihmistä ja koiraa.

Järki sanoi, että meidän on pakko olla oikealla poroaidalla ja että laavulle ei voi mitenkään olla enää pitkää matkaa. Kyllä siinä silti kävi mielessä, miten noloa mahtaisi olla soittaa 112:een ja pyytää jotain poromiestä hakemaan meidät suolta jollain mönkijällä. Ikinä ei olisi voinut enää sen jälkeen lähteä minnekään retkeilemään, hyvä jos uskaltaisi lähimetsään poiketa. Kauhean korkealla fiilikset eivät siis nukkumaan mennessä olleet. Heidi tiivisti asian aika hyvin: "Nyt toivoisi, että tämä olisi vain pahaa unta ja aamulla kaikki olisi hyvin." Sitä tunnetta, kun on rämpinyt tuntikaupalla pimeässä suolla, ei ihan tarkalleen ottaen tiedä missä on ja joutuu vetämään teltan pystyyn pysyäkseen lämpimänä (ja pitääksen koirat lämpimänä) ei voi mitenkään sanoin kuvailla. Tunnetta siitä, kun suo toisensa perään se vain jatkuu ja jatkuu ja jokainen metsäsaareke on vain uuden suon alku. Hyvää yötä sitten vaan tytöt.

Päivän bongaukset: Karhun jälki, karhun ulosteet, hirvi, upeat revontulet telttaa pystytettäessä

Päivän ruokaelämys: Aamupalan jälkeen en syönyt kuin myslipatukoita, joten vastaan myslipatukka.

Päiväkirjapoiminta: Ei paljon kirjoiteltu päiväkirjaa enää viluissaan teltassa. Kuvia ei myöskään ole enää tuvalta lähdön jälkeen yhtäkään. Näin jälkikäteen harmittaa, niistä soista olisi ehdottomasti pitänyt saada kuva, ei sitä voi muuten käsittää.

Koilliskaira 2011 - retkipäiväkirja osa 1

2011-10-10T18:35:00.001-01:00

Päivä 1

Niin lähti kelpi-pyrri-retkikunta maanantaiaamuna 3.10 kohti Savukoskea. Aamulla startattiin auto täynnä tavaraa seiskan jälkeen ja ajettiin piiiitkään. Kajaanin Prismaan pysähdyttiin ostamaan ruokaa ja vähän uutta vaellussukkaa. Seuraava stoppi oli Kuusamossa kun poikettiin apteekkiin. Sallassa vedettiin setit pizzaa ja nepäs olivat erinomaisen maukkaita. Loppumatka Kemihaaraa kohti oli hiekkatietä, joskin paikoin pienen pienten kylien (5-10 taloa) kohdille oli oikein asfaltti vedetty, wau! Tavoitteena oli löytää autiokämppä läheltä tietä, muutama sellainen oli valmiiksi kartasta tsekattuna. Löydettiin Suttikämppä karttaan merkitystä paikasta, mutta todettiin kämppä niin pieneksi, että päätettiin katsoa vielä löytyykö Kemihaarasta autiokämppää vai onko siellä vain huoltotupa. Sieltäpä löytyi sitten vaan se jälkimmäinen, joten ajeltiin parikymmentä kilometriä takaisin Suttikämpälle. Se lopulta palvelikin meitä oikein mainiosti sille osoitetussa tehtävässä. Kämppä oli kooltaan noin 3x3 metriä, joten tokihan sinne mahtui kaksi ihmistä ja neljä näppärän kokoista koiraa. Onnistuttiin hakkaamaan sen verran puitakin pimeässä otsalamppujen valossa, että saatiin tulet tuvan takkaan ja lämpöä ja vähän valoakin.

Päivän bongaukset: Tonttupatsaat Kemihaaran tien varressa, poroja tien vasemmalla ja oikealla puolella ja keskellä tietä.

Päivän ruokaelämys: Kana-pekoni-aurajuusto-pizza.

Päiväkirjapoiminta: "..ihanan hämärää ja hiljaista. Paitsi kun pitää komentaa Huumaa."

Päivä 2

Yö oli aivan ristuksen levoton. Koko edellisen päivän autossa matkustaneet koirat olivat ihan hiukka pinkeenä virtaa. Aina kun jompi kumpi, Heidi tai minä, käänsimme kylkeä, yskäisimme tai ihan mitä tahansa, alkoivat kaikki koirat juosta pienessä tuvassa ympyrää.

Auton nokka suunnattiin kohti Kemihaaraa, jossa siis edellisenä iltana oltiin jo pyörähdetty. Auto jätettiin parkkiin, rinkat selkään ja koirille reput ja maastoon. Tavoitteeksi otettiin Peskihaaran autiotupa, 14 km:n päässä lähtöpaikasta. Sateita oli lupailtu vähän joka päivälle, mutta vain muutamia tippoja sitä tuli meidän niskaamme päivämatkan aikana. Maasto oli osin hieman soista, kovin ihmeellistä nähtävää ei matkalla ollut. Metsäistä lappia, ei sen enempää eikä vähempää. Kunnon päälle otti, rinkassa vielä täysi setti ruokaa ja osa koiranruuistakin. Lopullinen lähtöpaino lähdettäessä rinkalla oli noin 18 kilon luokkaa. Teltta oli kannossa minulla ja trangia Heidillä, joten niiltä osinkin kaveri helpottaa vaellusta. Koirien reppuihin oli pakattuna molemmille yhden päivän safkat, yksi pyyhe/koira ja sadetakki (yhteispaino repun kanssa noin kilon). Koiratkin rauhoittuvat alun hillumisen jälkeen, oli se niillekin rankempaa se liikkuminen repun kanssa, vaikka sitä menneinä viikkoina on Noljakan metsissä treenattukin.

Kelpi-pyrri-retkikunnan koiraosaston juniorijaosto, Kiva ja Huuma, valmiina jatkamaan matkaa ekalta taukopaikalta Keskiharjun tulipaikalta.

Peskihaaran tupa löytyi helposti polkuja seuraamalla. Vaikka erämaa-alueella ollaankin, isoimmat polut yleensä vievät tuville. Mitään opasteita tai merkintöjä maastossa ei kuitenkaan ole, joten suunnistaminen on aina vähän jännää, vaikka sen jotenkuten kuvittelee osaavansakin. Tupa sijaitsi suon reunalla ja sinne ehdittiin hyvissä ajoin valoisan aikana. Osattiin aivan upean hienosti hakata itse halot ja lämmitettiin tupa lämpimäksi. Tuvasta löytyi myös sellainen autiotupiin harvinainen ylellisyys kuin patjat! Nukuimme tuvassa kuin prinsessat ikään!

Hämärässä tuvassa on tunnelmaa. Heidi lukee vieraskirjasta viimeisimpiä merkintöjä.

Kaupungissa asuvana sitä ei meinaa aina muistaa, millaista on kun on pimeää. Missään ei ole mitään valoa, ei mitään ääntä ja sisätiloissakin kaikki toiminta tapahtuu joko kynttilän- tai taskulampunvalossa. Väsy tuli hirveän nopeasti, osin huonosti nukutun edellisen yön jälkeen. Seiskalta taidettiin olla molemmat unessa, kuten myös koirat.

Päivän bongaukset: Kuukkeli, riekko, kauniin vihreä nahkajäkälä, kauniin punainen punatorvijäkälä.

Päivän ruokaelämys: Hapankorppu sulatejuustolla ja metvurstilla.

Päiväkirjapoiminta: "Kuukkelit on vähän höpöjä, ne lentääkin hassusti."

Päivä 3

Keskiviikkoaamuna heräiltiin hieman auringon jälkeen. Unta oli tullut otettua palloon sellaiset vaatimattomat 13 tuntia. Aamupalan jälkeen otettiin kompassista suunta ja lähdettiin tarpomaan kohti Jussinmurustan laavua. Löydettiin hyvin oikealle polulle ja pidettiin laavulla pieni tauko.

Tauon jälkeen otettiin suunta kohti Peuraselän tupaa ja siitä tarkoituksena jatkaa vielä Tahvontuvalle. Peuraselälle asti seurailtiin vanhaa poroaitaa myötäilevää polkua, useimpien soiden ylikin joku oli kivasti pitkospuut asettanut. Aika alkoi tulla vastaan, matkaa oli vaikka miten pitkälti jäljellä ja Tahvontuvalle haluttiin kahdestakin syystä: a) siellä pääsee saunaan ja b) saamme järkevät päivämatkat seuraaville päiville ja ehdimme näkemään tuntureitakin.

Reppukoira Hinku ja maaruska.

Reppukoira Huuma ja pitkospuut.

Sitä kaunista poroaitaa.

Peuraselällä todettiin, että Tahvontuvalle päästäkseen pitää ylittää Jaurujoki, joka ei ollut mikään ihan vaatimaton pikkupuronen. Ainoa vaihtoehto oli ylittää joki kahlaten ja uittamalla koirat. Ripeästi siis myöhäistä lounasta kitusiin ja valmistelemaan ylitystä. Niille, jotka eivät ole koskaan ylittäneet jokea ilman siltaa tai laivaa, kerrottakoon seuraavaa: rinkan vyöt tulee avata, jotta mahdollisesti itsensä jokeen dipatessaan saa irrotettua itsensä raskaasta rinkasta eikä huku. Vaelluskengät ja koirien reput kiinnitettiin rinkkoihin, kamerat suljettiin ns. minigrip-pusseihin (ts. niiden halvempiin versioihin), lahkeet käärittiin, joen vierestä napattiin avuksi edellisten kahlaajien kahluukepit ja sitten vaan varpaat hyiseen veteen. Veikkailisin veden lämpötilaksi noin viisi astetta, saman verran väittäisi lämpötilaksi myös ympäristö.fi. Hinku kiljui rannalla kun kahlasin ensimmäisenä reilun polven syvyiseen veteen. Pienellä kannustuksella se lähti perään uimaan ja Huuma seurasi mallia. Virtaa joessa oli sen verran, että se vähän veti koiria sivuun, mutta hienosti sesset selvisivät. Rannalla heti pyyhkeet esiin ja kuivaamaan omat varpaat ja koirat. Heidi joutui nauttimaan virvoittavasta vedestä hieman pidempään, kun Kiva ei ihan vapaaehtoisesti lähtenyt mukaamme.

Syvin kohta ohitettu, Heidi joukon viimeisenä nousemassa kohta jo rannalle kylmän kangistamine jalkoineen.

Joen kylmän veden virkistäminä jatkettiin reippaasti kohti Tahvontupaa. Pimeä ehti tulla ennen kuin perille päästiin, joten säkkipimeässä vain otsalamppujen valossa vedeltiin viimeiset kilometrit. Suurta eksymisen vaaraa ei kuitenkaan ollut, sillä selvä polku vei oikeaan suuntaan ja vieressä virtasi se samainen Jauru.

Tupa löytyi tunturipuron varrelta. Toisella puolella puroa oli tupa ja toisella puolella sauna. Puron yli kulki silta. Jaettiin tehtävät niin, että toinen lämmittää tuvan ja toinen saunan. Oli aivan järjettömän mahtavaa mennä saunaan vain muutaman tuikun valossa. Tupa oli pieni ja sievä ja sielläkin oli patjat ja vieläpä tyynytkin! Heidi perhana meni pelottelemaan minut ennen iltapissille lähtöä, että kuulemma ulkona tuntuu siltä, kuin ei olisi siellä yksin. Kun sitten lähdin etsimään huussia, onnistuin säikäyttämään pusikosta riekon ilmaan ja meinasin saada p*skahalvauksen. Huussin löytyminen pimeässä ei ollutkaan helppo juttu, se oli nimittäin näppärästi piilotettu puiden taakse puron toiselle puolelle. Fiilis nukkumaan mentäessä oli mahtavan levollinen, puhdas, väsynyt ja onnellinen. Koilliskairalla kaikki hyvin.

Päivän bongaukset: Pusikosta säikäytetty riekko

Päivän ruokaelämys: O'boy:n kaakao

Päiväkirjapoiminta: "Ihana peseytyä ja pyyhe on niin pop! Tupa on ihana, pienehkö, kynttilänvalossa mahtavan kodikas ja lämminkin vielä! Mitäpä tässä muuta?"

Aikuiiinen naaaainen määää oooooon..

2011-10-01T22:10:00.001-01:00

..ainakin hormonaalisesti, nyt Huumakin. Se aloitti vihdoin ensimmäiset juoksunsa kypsässä reilun 15 kuukauden iässä. Äiteensä tyttö.

Kaksi yötä vielä, ja sitten lähdetään juhlistamaan Huuman naiseutta naisporukalla Koilliskairan tunturiin. Ehkä kahden ihmisnaisen, kahden kelpinaisen ja kahden pyrrinaisen matka kulkee juhlan kunniaksi Vittukeinon Peskihaaran vartta?

Koiria on totutettu reppuihin ja pieniin muutaman sadan gramman painoihin. Huuman mielestä on suurta julmuutta laittaa kelpien selkään mitään, mikä hidastaa vauhtia. Se kulkee korvat luimussa ja suu mutrulla korkeintaan hidasta ravia. Laukkaamaan se ei pysty reppu selässä ollenkaan. Jos se jää taakse nuuskimaan jotakin, ei se meinaa saada enää muita kiinni, kun reppu selässä ei kertakaikkiaan _voi_ juosta. Hinku sen sijaan on kuin ylpeä ekaluokkalainen: sillä on Tehtävä, sen repussa kulkee Tärkeitä Tavaroita. Se liikkuu sujuvasti kaikissa askellajeissa, pää pystyssä, häntäänsä korkealla kantaen.

Kaikenlaista on tullut taas reissun takia hankittua. Paitsi koirareput, kelpit saivat myös uudet sadetakit. Lisäksi on tullut hankittua uudet kuorivaatteet, uudet vaelluskengät, uusi puukko ja paljon kaikenlaista pikkusälää. Kenkien osalta voin jo tässä vaiheessa kertoa, että kyllä, tulevat kalvamaan. Testiajoja ei ole voinut kaamean paljon suorittaa, koska varsi hieman hiertää kaikesta muokkaamisesta huolimatta. Onneksi tähän on ratkaisu, maailmankaikkeuden ehkä suurin keksintö sitten sähkön: rakkolaastari. Eikä mitkä tahansa, vaan ne tietyn merkkiset, apteekista saatavat, käsittämättömän kalliit rakkolaastarit. Miten ilman niitä voi ihminen pärjätä?

Kartta on vaivalla päällystetty: aikaa kului melkein tunti, kontaktimuovia useampi metri ja kirosanoja noin 47,5. Sadetta on Ivalon alueelle luvattu ihan koko viikoksi, toisin kuin edellisellä vaelluksellamme, jolloin koko reissun saatiin pelkkiä hyviä kelejä. Räntää eivät onneksi enää lupailleet, ihan vaan vettä. Ja vähän yöpakkasia. Jalkoja olen yrittänyt jo etukäteen hoitaa kuntoon, kantapääparat ovat kovilla ihan normielämässä, enkä haluaisi niiden halkeavan kesken reissun.

Olisipa hienoa, jos meille olisi säästetty edes pieniä rippeitä ruskasta. Edes maaruskasta.

Treeneistä vielä muutama sana loppuun.
Aksatreeneissä Huumalla havaittiin äärimmäisen paha puomin ylösmenon kontaktiongelma. Jonkinlainen suunnitelma on sen korjaamiseksi olemassa. Pohjathan siihen on tehty pysäyttämällä, mutta en haluaisi jatkossa sitä pysäytellä jatkuvasti, syö ristuksen paljon vauhtia lopulta esteeltä. No nytpä on aikaa rakennella pohjaa, kun hää kert aloitti juoksun. Hinksa veteli aksaa tasaisesti omana itsenään.

Paimentamassa käytiin sitten keskiviikkona. Huumaa varten mukana ei ollut porkkanaa vaan uusi keppi. Pitkästä aikaa oikeasti ajattelin treenissä, mitä tein. Suunnitelmat toimivat ja olin tyytyväinen molempien koirien tekemiseen. Erityisen positiivista oli Huuman maahanmenon vahvistuminen. Minussa asuu myös paimennuksessa sen verran tokoilija, että jos koira saa maahanmeno-käskyn, on sen myös toteltava eikä juostava sen jälkeen vielä puolta kierrosta flankilla. Odd-Magnen koulutuksen jälkeen huomasin taas, miten tasaisin väliajoin ihminen tarvitsee herätyksen perusasioista. Monet asiat ovat ihan yksinkertaisia, ja ne kyllä osaa sekä teoriassa että ehkä jopa käytännössä, mutta niiden tarkka toteuttaminen ja kriteerin vaatiminen sekä mustavalkoisuus vaativat välillä sen, että joku tankkaa niitä yhden viikonlopun ajan aivolohkoihini. Vaikka paimennus monilta osin on täysin erilainen laji muihin verrattuna, pätee siihen kuitenkin samat perusasiat kriteerien, vahvisteiden ja rankaisujen osalta.

Huuma kohtasi Odd-Magnen

2011-09-25T22:20:00.002-01:00

Perjantai ja lauantai vietettiin paimennuksen parissa, pääosin kuuntelu- ja katseluoppilaan roolissa. Putkisalossa järjestettiin norjalaisen working kelpie-kasvattajan ja lammastilallisen, Odd-Magnen, viikonlopun kestävä kurssi. Osallistujia oli niin lammas- kuin nautatiloiltakin, ja sitten oltiin me. Odd-Magnen kasvatteja löytyy Huuman sukutaulusta isän takaa, joten koulutukseen osallistuminen oli siksikin mielenkiintoista.

Lyhyesti kerrottuna ajatuksena on, että koiran tulee paimentaessaan työskennellä ohjaajalleen, ei itselleen. Jos koira tekee jotakin muuta kuin työskentelee halutulla tavalla, koiraan luodaan niin paljon painetta, että se melkein haluaa poistua töistä. Paineen luomista käytetään niin käskyjen tottelematta jättämiseen kuin väärällä asenteella työskentelyyn. Palkaksi koira saa, kuinka ollakaan, tehdä töitä. Koira ei tarvitse oikeista suorituksista kehuja, eikä sitä rangaista maahanmenoilla vaan välittömällä paineella. Maahanmeno ei saisi olla rangaistus väärästä suorituksesta, vaan se tulisi säilyttää vain yhtenä käskynä muiden joukossa. Itse toimintoja koiran annetaan itse tarjota. Oikeat toiminnat hyväksytään hiljaisesti, selvästi väärät toiminnat katkaistaan paineella. Siis shapingiä lisättynä positiivisella rankaisulla.

Käytännössä koira siis joko ajettiin pois töistä tai päästettiin töihin. Osa kurssille osallistuvista koirista oli riittävän nöyrästi ohjaajalle työskenteleviä, eikä niille juurikaan tarvinnut luoda painetta. Osan kanssa sitten ohjaajat saivat juosta ihan huolella. Kurssi oli perin opettavainen ihan kuunteluoppilaallekin, erot koirien työskentelyssä oli selvästi nähtävissä ja koirien ottaessa riittävästi painetta, näkyi se koirien elekielestä hyvin selvästi.

Odd-Magne kertoi itse pitävänsä vahvoista koirista, sellaisista jotka eivät lähde töistä kesken jos ohjaajalla pinna kiristyy. Sellaista koiraa oli sitten luvassa, kun Huuma sai lauantaille peruutuspaikan treeniin. "You must run". Ja Katjahan juoksi. Ja juoksi. Ja juoksi. Ja Huuma juoksi. Ja nautatilan isäntä Pasi tuli avustamaan ja juoksi. Ja Huuma juoksi ja Katja juoksi ja Pasi juoksi ja Odd-Magne juoksi. Lopputulos: Huuma ei lopettanut töitä. Ei päästy siihen maagiseen 3 %:in. Ei varmaan edes lähellekään 30 %:a. Ehkä noin 45 minuutin treenistä lampaita lukuun ottamatta kaikki muut juoksivat noin 43 minuuttia. Loput kaksi minuuttia saatiin sitten jonkinlaista työskentelyä, välillä parempaa, välillä sellaista, että taas juostiin. Muutamia hienoja hetkiä saatiin, kun jo hieman touhuun väsähtänyt lammas kääntyi koiraa kohti. Huuma jaksoi hirvittävän rauhallisen hienosti vain odottaa ja tuijottaa kääntynyttä lammasta kunnes lammas katsoi parhaaksi liittyä lajitovereidensa seuraan. Samanlainen hieno hetki koettiin kun yksi lammas irtosi porukasta, Huuma keräsi sen täydellisen rauhallisesti vain odottamalla ja tuijottamalla.

Palautteeksi saatiin, että töitä on aika paljon edessä. Huuma on hitaasti kasvanut ja kehittynyt ja on vielä ihan kesken ja tarvitsee treenien lisäksi aikaa. Tämä ei tullut minään yllätyksenä, sitä mieltä olen ollut siitä itsekin. Ohjaajalle se ei paimentaessa nöyrry (kotonahan Huuma on kuin ihmisen mieli), tässä on suuri haaste edessä. Tämäkin on tiedetty. Odd-Magne halusi kuitenkin korostaa, että vaikka treenissä keskityttiin siihen, mikä tekemisessä on vikana, on koirassa paljon hyvää. Se osaa rauhallisesti odottaa lampaiden reagointia, se ei pure tiukassakaan paikassa ja itse asiassa siinä ei ole mitään muuta vikaa kuin että se ei työskentele ohjaajalle. Ihan tällainen pikkujuttu ;)

Lauantaina Putkisalossa pyöri myös perusratojen suoritukset. Kolme kelpiä, Elmeri, Olga ja Sanni läpäisivät radan, aika mahtavaa! Lisäksi viikonlopusta pitää muistaa mainita talon emännän järjettömän maukkaat tarjoilut ja muutenkin erinomaiset järjestelyt.

Nyt olisi pari päivää aikaa toteuttaa THINK - PLAN - DO:n ensimmäistä osaa ennen seuraavia treenejä.

Loppuun Tapsan ottamia kuvia heinäkuulta.
Pyöröaitaustreenissä hiippausta. Hiiphiip.

Tasapuolisuuden nimissä muutama myös Hinkusta. Häkitystä ja vasen.

Peruskuljetusta siksakkina muiden koirien ja ohjaajien välistä.

Nijjuu, viikon päästä lähdetään tunturiin! Jippiii! Kelpeille on sadetakit ja omat pikkureput ostettuna. Reppuja on testattu sen verran, että tiedetään niiden pysyvän selässä, tällä viikolla pitäisi kokeilla laittaa niihin vähän painoakin. Itselle on ostettu uudet kuorivaatteet ja kengät pitää vielä käydä ensitilassa hakemassa, että ehtisi vielä niitä ajaa vähän sisäänkin. Tarkempia koordinaatteja matkan suunnasta ei ole vielä selvillä, mutta ehtiihän tässä vielä. Aika parhautta.

Oijoijoi, se on syksy ny!

2011-09-13T19:09:00.000-01:00

Se on nyt kuulkaas ihan parasta syksyä! Vielä on riittävän lämmin, että sormet ei jäädy, mutta ei ole enää liian kuuma treenata. Töitä on sitten ollutkin niin pal kauhiasti, että sen puolesta ei ole tarvinnut kyllä liikaa treenata.

Viime viikolla (ehkä?, olen ihan sekaisin viikoistakin jo) käytiin H-K:n kanssa treenaamassa tokoa. Päällimmäisenä mieleen jäi, että molemmilla kelpeillä on perusasennon kanssa viilaamista. Molemmat on liian edessä ja välillä vinossa. Nyt kun tokoa ei olla juurikaan treenattu, perusasentovirheet nousivat jotenkin erityisen voimakkaasti esiin. Myh. Meni taas hiukan motivaatio treenata, kun pitäisi ruveta molemmille korjaamaan tylsää perusjuttua. Se perhana kun kertautuu kaikissa liikkeissä.

Tänään käytiin oman ryhmän vuorolla yksityistreenaamassa, kun kukaan muu koko ryhmästä ei ollut paikalla. Oli eka hallitreeni tälle syksylle ja olipa kyllä harvinaisen kivaa! Ulkona satoi vettä niin että katto ropisi ja kuitenkin oli niin lämmin, että pystyi t-paidassa kirmaamaan. Voi pojat! Tehtiin paljon pikkutekniikkaa. Humppa teki hiukan hyppyjä (rimojen korotusta), takaakiertoja, putken vääriä päitä, hieman A:n kontaktia ja rengasta. Ja päällejuoksuja hypyllä, näät oli vaikeita. Lähtöjen kanssa pitää olla aivan ristuksen tarkkana. Olen tosi laiska niitä vahvistamaan, vaikka tiedän että pitäisi sitä enemmän tehdä.
Hinksa teki myös hiukan A:n kontakteja ja keinua. Lisäksi se teki häiriömuuria, päällejuoksuja ja niistoja. Jäi kyllä mahtava fiilis, oli ihan kaamean kiva treenata ihan ajan kanssa ja kunnolla! Molemmat kelpiakat olivat ihan liekeissä ja pelasivat aivan älyttömän hyvin. Päheetä.

Vaik kuin pal hyvi treenei

2011-08-23T20:43:00.000-01:00

Pitkästä aikaa tehtiin kujia eilen kotona. Ovat ihan kivassa kunnossa treenimäärään nähden (eli noin 2 treeniä puolessatoista kuukaudessa tai jotain..). Pitäisi vaan tsempata nyt, ja ottaa tehokuurina ennen lumia, että saisi ne joskus valmiiksi. Kahdessa setissä tehtiin, ekaan settiin kavennusta, sitten Hinkulle kulmia väliin ja loppuun vielä Huumalle helppoja kulmia avoimella kujalla.

Tänään käytiin aamulla paimentamassa. Treenit avoimella pellolla, jossa Hinksan kanssa tehtiin häkityksiä. Olivat kohtuullisen helppoja, kun lambit olivat käyneet häkissä jo pariin otteeseen aiemmin. Toisena settinä tehtiin hakuja oikealta, matka oli ehkä jotain 70 metriä. Useampi hyvä haku saatiin, tolppakoiran ohittamista pitää vielä harjoitella, siinä alkaa kaari supistua. Pitää myös seuraavaan treeniin muistaa, että nyt sai nostaa noin kello 13:sta, kun veto oli oikealle, jatkossa siis katsottava, että tekee haun kahteentoista asti.
Huuma pääsi tekemään ekat hakunsa myös, vaikka minua vähän jänskäsi, että miten se homman hanskaa. Ihan hyvinhän se hanskasi, siis aivan yllättävän hyvin, teki nostotkin oikein sievästi. Tasapainokuljetuksessa se edelleen tulee liian lähelle. Huuma teki myös ekan tolppakoiran hommansa, joka sekin sujui ihan fine, kun käskytys paikalla makaamisesta oli riittävän kiukkuinen. Koiran mielestä kun lampaat pitäisi käydä pysäyttämässä, jos ne lähtevät tolpalta mihin tahansa suuntaan.

Illalla sitten aksaa. Huuma pääsi tuuraamaan Hinksaa. Treeni olisi ollut erinomaisen kiva päästä Hinkulle tekemään, mutta minkäs teet, kun toisessa on vuoto. Huuma teki ekaan settiin lyhyitä ratapätkiä medirimoilla. Kohti liikkumiset ovat vaikeita, niitä pitäisi tehdä, linjaukset sen sijaan onnistuvat jo ajoittain jotenkuten. Toiseen settiin puomin ja A:n kontakteja. A:lle tulee ensin liian kovaa, niin kovaa ettei pysty pysähtymään kunnolla 2o-2o:iin. Parantaa kyllä muutaman toiston jälkeen. Aika paljon hiottavaa on vielä kaikessa, mutta mahtavaa on huomata nopea kehitys. Jokaisella treenikerralla Huuma osaa aina jotain selvästi enemmän kuin edellisellä kerralla.

Aika ihanaa on pitää tällä viikolla useampi vapaapäivä, viime viikot ovat olleet aika kaameita, kun ei ollut kuin yksi pakollinen vapaa per viikko. Jos oikein treenaisi tällä viikolla enemmänkin, ja vaikkapa yrittäisi pestä koneellisen tai kaksi pyykkiä.

Triplat!!

2011-08-19T20:33:00.000-01:00

Työt haittaavat jälleen pahasti harrastuksia, joten bloginkin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Eipä ole ollut paljon treenejäkään, mistä kirjoitella. Paimentamassa ollaan käyty viikoittain, mutta esim. tokoa ei ole tehty käytännössä ollenkaan. Tavallaan ihan kiva, koska Huumalla moni asia on hiukan hautunut, ja tullut paremmaksi itsestään.

Viime viikonloppuna vietettiin viikonloppu Kuopiossa. Lauantaina käytiin seuraamassa lammaskisoja ja sunnuntaina kisattiin aksaa.

Ja se aksa meni aika kivasti. Kolme rataa, kolme nollaa, kaksi voittoa, yksi kolmossija. Hyppyradalta serti ja kahden radan yhteistuloksella Friskies-cup-osakilpailun kakkossija. Aika kaameaa ohjausta taas, mutta onneksi koira lukee rataa siitä huolimatta. Tämä on todettu ennenkin, mutta treenaaminen saattaisi auttaa tuohon ohjausjuttuun, luulen.
Eka rata. Kutoshypyn ohjasin väärällä kädellä, onneksi se ei oikein näy tuossa videossa. Samalla hypyllä Hinku kopautti siivekettä, joka kuulemma heilutti rimaa, mutta ei tippunut. Kontaktit eivät ole priimaa ja valssit on myöhässä.
Toka rata. Pakkovalssi ristuksen myöhässä, puomin kontaktilla joutuu valuttelemaan, joka syö a-i-k-a-a. Viimeiselle putkelle joutuu vähän korottamaan ääntä, että pääsee ohi kepeistä, ne kun on meillä kovassa huudossa.
Kolmas rata. Aivan kaamean ruma valssi kutoselle, mutta ei siihen oikein muuta järkevää voinut tehdä, jos halusi nollan väkisin vääntää. Päällejuoksu tai saksalainen olisivat linjanneet koiran täysin väärin jatkoa ajatellen. Että ruma on, mutta olkoon.
Koiraan pitää olla kyllä tosi tyytyväinen, vaikka itseensä ei olekaan. Hinksa oli aika pähee.

Nijjuu, ja juoksua meillä tehdään taas. Hinku on jo turvoksissa, ollut viikon verran, mutta ei vaan oikein tiputa. Huumaa Hinku nuuskii myös aika keskittyneesti, josko se Humppakin vihdoin alkaisi naiseksi?

Pilli vinkuu!

2011-08-07T19:18:00.001-01:00

Perjantaina ostin vihdoin PM-kisoista sen paimennuspillin. Käyttöähän sille ei ole pitkään aikaan, mutta onpa aikaa treenata, sitä kun ei tiedä, miten monta vuotta uuden puhallininstrumentin opettelun kanssa saa kulumaan. Somero - Tyrvää- väli taittui pienessä päänsäryssä, kun yritin väännellä pilliä erilaisiin asentoihin ja saada ääntä tuotettua. Tuloksena oli pienen pientä vihellystä. Niin pientä, että koiran pitäisi olla sisätiloissa ja samassa huoneessa kuullakseen äänen, tuuleen se nimittäin katoaisi jälkiä jättämättä.

Lauantaina kisattiin aksaa Pohojammualla. Lapualaiset olivat järjestäneet aika kurjat kelit, vettä tuli aivan koko päivän ja kenttä oli pelkkää kuralätäkköä. Onnistuin hajottamaan heti uuden sateenvarjonikin, joskaan en käyttökelvottomaksi, olisi ollut aika kurjuutta ilman sitä koko päivä kökkiä märkänä. Tuli nimittäin todettua sekin, että sudennahka ei pidä enää vettä. Radat olivat kivoja, riittävän haastavia mutta eivät kuitenkaan pelkkää pyöritystä. Ekalta radalta Hinksalle hieno nollavoitto, sen jälkeen oli fiilis, että ei oltaisi paljon paremmin sitä voitu enää vetää. Harmi, että ei tullut videolle. Tokalta radalta yksi rima alas ja sen jälkeen seisottelin puomin kontaktilla. Hyvin kyllä kulkee Hinksa, ei ollut se tupla taas(kaan) kaukana.

Varoituksen sanana muuten Tampere - Vaasa- tiellä liikkuville, että ilman isoa ja turvatyynyillä varustettua autoa ei kannata lähteä matkaan. Varsinkin Tre - Parkano- välissä ajeli aivan käsittämätön määrä täydellisen urpoja kuskeja. Ei kai se haittaa, jos ohittaa ylämäkeen risteysalueella keltaisella viivalla, jos ajaa Mersua? Kai sitä voi tehdä idioottiohituksen vastaantulevan keulaa hipoen, jos ajaa Audilla? Tokihan ohituskaistaa ajavan jonkun-muun-merkkisen-auton voi ohittaa oikealta puolelta, jos alla sattuu olemaan Bemari? Se kun ajaa kuitenkin ohituskaistalla vaan 15 km / h ylinopeutta, se ei katsokaas se Bemari kulje niin hiljaa ollenkaan. Lyhyellä tienpätkällä nähtiin siis 7-8 ihan todellista vaaratilannetta, jossa vastaantulevat vilkuttelivat valojaan ja soittivat torvea, kun urpot isojen autojen kuskit uhmasivat omaa ja muiden henkeä. Ajan paljon pitkää matkaa autolla, enkä ole ikinä ennen nähnyt noin paljon noin urpoja kuskeja samassa paikassa. Joku järki!

Tänään sunnuntaina ajelin taas viihdyttämään itseäni paimennuksen PM-kisoihin. Kuvasin pieniä pätkiä videomateriaalia, kooste tulee sitten myöhemmin. Sitä on jotenkin turha kuvailla, se pitäisi nähdä itse. Se jäi kyllä vähän harmittamaan, että yleisö oli palkintojenjaossa kovin vaisua, vaikka sitä paikalla jonkin verran olikin. Missä oli suuren urheilujuhlan tuntu, hurraukset ja vihellykset? Kyseessä kuitenkin pohjoismaiden parhaat paimenkoirat ohjaajineen, ja voittajakin sai vain pakolliset taputukset. Niin suomalaista, niin suomalaista. Kotimatkalla sen sijaan oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun sain vihdoin pillistä kunnon äänen! Siitä piti heti raportoida myös treenikaverille. Kotona sitten kestikin taas tunnin, että sain tuotettua sen äänen uudelleen ja vähän erilaisina variaatioinakin. Tämäkin piti heti raportoida puheluna treenikaverille. Nyt minua on kielletty raportoimasta ennen kuin osaan vetää pillillä Ukko Nooan. Haaste on heitetty ;)

Nyt saa helteet tulla!

2011-08-04T18:06:00.000-01:00

Meillä on nimittäin tästä eteenpäin ilmastoitu Fiesta, wippiii!

Tiistaina aksatreenattiin. Tehtiin sellainen keskivaikea rata. Hinku oli pätevä, heti nollalla läpi. Kokeiltiin muutamaan paikkaan vaihtoehto-ohjauksia, ja jatkuvasti vaan hyviä tai tosi hyviä suorituksia. Edes rimoja ei tullut yhtään alas. Huuma pääsi tekemään keinua ja A:ta, ja teki hyvin. A:lla sillä on aika hurja vauhti, tulee alas tosi kovaa, täysin itseään säästelemättä. Siihen pitää vähän tekniikkaa saada jollain rikottua, tai se koira rikkoo itsensä ennen pitkää.

Keskiviikkona oli paimennusta. Huumalle tehtiin tasapainoa ja vaistokuljetusta, poispäinajoa ja hieman kaaria. Hinksa teki yhden setin myös, sellaisen sekalaisen setin poispäinajoa, kaaria oikealle ja vasemmalle käskytettynä ja vaistokuljetusta. Hyvä mieli jäi, harvoin on sellaisia paimennustreenejä ollut, että molemmat koirat olisivat pelanneet niin hyvin, että mikään erityinen asia ei olisi jäänyt kiukuttamaan. Nyt oli siis hyvä setti, molemmilla onnistui monta asiaa jotka ovat olleet vaikeita ja molemmat ovat edistyneet.

Huomenna lähden turistiksi paimennuksen PM-kisoihin ja lauantaina on sitten aksakisat. Kaikenlaista.

Retkeilypainotteista elämää

2011-08-01T19:50:00.000-01:00

Treenit lyhyesti: tokoa ollaan tehty ainoastaan paikkamakuiden muodossa pihalla iltaruoan yhteydessä. Paimentamassa käytiin lauantaina. Sitä kannattaa miettiä vielä toisenkin kerran, että onko järkeä lähteä treenaamaan, kun on ollut koko päivän töissä ja kun koirakon toiset osapuolet ovat levänneet koko päivän kotona. Tuloksena on väsynyt ohjaaja ja ylivilkkaat, räpeltävät koirat. Ihan hyvin koirat toimivat kyllä, ohjaajan läsnäolo olisi vielä saattanut vähän auttaa asiaa.

Sitten tärkeisiin asioihin. Käytiin nimittäin retkellä. Jokavuotinen Kolin päiväretki on suoritettu, Heidi Utriaisen ottamaa kuvasatoa alla.

Hinksa on aika sievä.

Tää on niin Humppaa, niin Humppaa.

Kaverikuva.

Kelpi-pyrri-retkikunta. Vasemmalta Huuma, Hinku, Elsa, Duka ja Kiva.

Pakottava tarve mennä metsään

2011-07-28T22:19:00.000-01:00

Näitä tulee ihan säännöllisesti, tänään oli sellainen. Toinenkin päiväreissu pitää vielä tälle viikolle tunkea, kun on nyt näitä tyhjiä vapaapäiviä vaihteeksi, siis sellaisia, joihin ei ole tungettu kaiken maailman treenejä ja kisoja ja muita menoja. Retkeilystä tosin on aina seurauksena se, että sitä tulee tarve tehdä lisää. Nytkin alkoi poltella taas jalkapohjia, josko sinne Lappiin vielä syksyllä ehtisi?

Kuvasatoa päiväretkeltä alla.

Hiekka saa Hinkun hulluuntumaan. Tuntuu varmaan hauskalta tassuissa, kun on koko ajan hiukan slaidissa.

Hinkusta on kehittynyt hurja uimari. Se tänään ylitti itsensä ollen vedessä enemmän kuin Humppa, ja se on paljon se! Siellä se sitten rääkyi keskellä järveä muita seurakseen..

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Kyllä kesäillat on kivoja ja kyllä retkellä on aina kivaa!

Verkot vesille!

2011-07-27T13:32:00.000-01:00

Niinpä sitä on pari päivää puhalleltu ja uusia suunnitelmia on jo ilmassa. Tähän juoksuun ne eivät ehdi, en nimittäin edelleenkään aio tyytyä naapurin Mustiin, en vaikka se olisi miten helppo ratkaisu. Ranskaan matkustamisessa ei oikein ole nyt järkeä, se on sen verran tyyristä touhua, varsinkin kun varmaa tietoa uroksen hedelmällisyydestä ei ole, että nyt pitää kartoittaa uusia uria. Toivottavasti jo alkusyksystä saan tankin tavaraa Suomeen, tarkemmin projektista sitten kun on jotakin tarkempaa kerrottavana. Vakaa aikomus on kuitenkin siementää Hinku ensi vuoden alun juoksuun.

Treenirintamalla ei ole paljon kerrottavaa. Hiukan olen terästäytynyt tokon treenaamisessa, ja ottanut parina iltana paikkamakuita ja seuraamisia omassa pihassa. Hinkun seuraaminen on nyt aika hienoa, käsittämätöntä miten nopeasti se lähti irtoamaan puskemisesta! Edelleen into on hyvä, tuon kun saisi vietyä kokeeseen niin avot! Nyt on vaan jotenkin käsittämättömän korkea kynnys ilmoittaa sitä mihinkään, kun edellisistä kokeista on jäänyt niin paskanmaku suuhun, eikä missään nimessä siis koiran takia, vaan niiden ärsyttävien "koe meni hyvin mutta pikkuvirheiden takia puoli pistettä vajaa ykkönen.." takia.
Huumalle on tokotauon aikana palannut katsekontaktin tippuminen seuraamisessa liikkeelle lähdettäessä, sitä pitää nyt työstää, samoin kuin viretasoa siinä muuten, tippuu liian nopeasti liian alas. Luoksetulo alkaa olla aika mallillaan, jäävätkin alkavat näyttää ihan kivalta. Paikkamakuun varmuus ja seuraamisen kesto vaan enää kuntoon ja sitä pääsisi alkusyksyn aikana kokeeseen.

Aksatreeneissä käytiin eilen, tehtiin ihan lyhyt ja taas vähän sellainen "mitään opettamaton" treeni kauheassa helteessä. Ohjaajilla ei ollut oikein intoa a) rakentaa rataa, b) treenata mitään vaikeaa, c) treenata ylipäätään mitään. Päivän saldon voisi tiivistetysti kiteyttää niin, että Heidi sai napattua muutamia hienoja kuvia ja Huuman puomi oli tosi hyvä!

Loppu-uitto ja -lenkki Kuhasalossa meni hiukan jännäksi, kun Huuma lenkin loppupuolella alkoi purra oikeaa takajalkaansa eikä varannut sille painoa ollenkaan ja sylikantoon otettaessa piippasi. Heidi oli huomaavinaan turvotusta kintereessä, mutta siellä ei tuntunut mitään eikä Huuma sitä varsinaisesti painettaessa arastanut. Kotipihassa se jo varasi jalalle painoa. Suihkuttelin jalan kylmällä vedellä ja ajelin siitä karvat, turvoksissahan se siitä kintereestä oli jo ihan silminnähden siinä vaiheessa. Ajelu paljasti, että pieni pala ihoa oli jalasta lähtenyt, mutta oli ihan pintavaurio, olisi voinut tulla vaikka osumasta risuun. Illan aikana turvotus laski ja jalka oli puoleenyöhön mennessä jo täysin normaali. Ilmeisesti kyseessä oli siis ollut vain kiukkuinen amppari tai v*ttumainen murkku (jälkimmäisiä siellä ainakin on), ihovauriokin voisi selittyä tuolla murkulla. Yllättävän vahva reaktio kuitenkin koiralta, joka ei normaalisti juurikaan kipua tunnusta. Eipä se mikään ihme olisi, jos se vielä itsensä juostessaan teloisi. Äitee aina jaksaa ihmetellä Huuman liikkumista: "Miten sillä ei jalat katkea kun se juoksee noin?". Niimpä, jos ihmiset harrastaisivat samanlaista metsäjuoksua kuin Huuma, touhulle olisi asetettu lakisääteinen kypäräpakko.

Kuvat: Heidi Utriainen

No nyt on hanskat tiskissä, ihan varmasti

2011-07-25T20:30:00.000-01:00

Juu ei tule spermaa tänä syksynä Suomeen, ei. Sperman ottaminen ei ollut onnistunut ja plan-b:tä ei ehdi tähän hätään rakentaa, kun juoksun arvioituun alkamisaikaan on, noh, 2,5 viikkoa.. Talvipennut nyt eivät ole mitenkään erityisen hyvä ajatus noin muutenkaan, mutta kyllä nyt syö naista aika kovasti. Minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta lähteä nyt elokuussa mihinkään reissuun työkuvioiden takia joten seuraava mahdollisuus on ensi vuoden puolella. Herää toki myös kysymys, että onko mitään järkeä lähteä kokeilemaan uudelleen uroksella, josta narttu on jäänyt kerran tyhjäksi ja josta ei ole mitään näyttöä että se on hedelmällinen. Toinen suuri kysymys on, että onko tässä nyt mitään järkeä, että projektiin on laitettu jo tuhansia euroja rahaa, ja se vaatisi vielä uudelleen samanmoisen panoksen jos haluaisi yrittää uudelleen. Tässä on nyt jo vedelty ihmisen tililtä viimeisetkin hillot, eikä ole enää mitään toiveita, että omiaan saisi edes suurimmaksi osaksi pois. Ei ole köyhälle helppoja tällaiset pentuprojektit. Se joka minulle joskus uskaltaa tulla sanomaan, että mitenkäs paljon sillä koirankasvattamisella oikein tienaa, niin..

Josko sitä nyt puhaltelisi pari päivää ja miettisi ihan rauhassa seuraavaa siirtoa.

Sittenkin siemeniä?!

2011-07-21T10:45:00.000-01:00

Olin jo heittämässä hanskat tiskiin tältä syksyltä. Näytti vahvasti siltä, että asiat eivät etene ilman, että minä hoidan kaikki järjestelyt täältä Suomenmaasta käsin. Minä kun luotin siihen, että homma hoidetaan sieltä käsin jos niin on sovittu. Viime viikolla alkoi olla jo hieman hikiset paikat, kun selvisi, että aikaa ei ole varattuna, elokuussa kaikki (korostan KAIKKI) Ranskassa seisahtuu ja jo heinäkuun viimeisellä viikolla esimerkiksi Pariisin eläinlääketieteellinen on kiinni. Ranskassahan on siis kaikkiaan 3-4 paikkaa, joissa sperman pakastaminen onnistuu. Se on vähemmän kuin pienessä pohjoisessa tuppukylässä jota myös Suomeksi kutsutaan.. Hinkun pitäisi aloittaa juoksunsa elokuun aikana, siemennys siis tehtäisiin elokuun lopussa - syyskuun alussa.

Nyt aika on kuitenkin urokselle varattuna ensi maanantaiksi ja toivottavasti sperma saadaan ajoissa Suomen Turkuun. Henkilökohtaisesti en siihen usko ennen kuin Illukka minulle ilmoittaa, että tankki sisältöineen on saapunut. Sehän tässä nyt vielä on jännää, että jos sperma otetaan heinäkuun viimeisellä viikolla ja vähintään muutama päivä menee sen jälkeen siihen että eläinlääkärit selvittävät lähetysasiat, niin tankkihan lähtisi matkaan vasta elokuun puolella. Eli silloin kun Ranskassa ei tapahdu mitään.

Muut rokkaa, me aksataan

2011-07-16T21:07:00.000-01:00

Tähän videoon kiteytyy pitkälti tämän päivän treeni. Huuma oppi paljon kaikenlaista, Hinkun kanssa vaan fiilisteltiin.

Kujat tulivat kotiin

2011-07-15T20:26:00.001-01:00

Tärkein kerrotaan tietysti ensin: soittivat, että siivooja on "siivonnut" kujakeppini pois. Olivat kuulemma menossa roskikseen, mutta ovat nyt pelastetut. Siivoojan mielestä ne on hyljätty, jos ne ovat aina varastossa samassa paikassa. Laitanhan minä kaikki tavarat kotonakin aina niiden omille paikoilleen, eikä ne silti ole hylättyjä.. Noh, nyt eivät ole kepit hylätyt, eivätkä varastossa, vaan jemmassa sängyn alla. Niiden ympärille on viritetty ansoja, ne on vedetty kettingillä kiinni patteriin ja käytössä on ympärivuorokautinen kelpie- ja videokameravalvonta. Sopii tulla yrittämään uudestaan.

Treenattu ei sitten olla. Paitsi ihan vähän. Tokoa ei olla tehty Pieksämäen kokeen jälkeen, eli neljään viikkoon, yhtään. Tosin oli kyllä tarkoituskin, että paimennetaan nyt niin paljon kuin pystytään, ja sitä on nyt tehty se 2-3 kertaa viikkoon. Niihin päiviin ei sitten muuta treeniä oikein mahdukaan, kun matkoineen paimennusreissuun menee aina treeniporukan koosta riippuen 4-7 tuntia. Alkuviikosta käytiin harrastamassa Paattisilla, molemmille koirille oli oma treenipäivä: Hinku teki osaavampien mukana tiistaina ja Huuma aloittelevissa keskiviikkona. Huuman isi oli myös treenaamassa, sitä oli kiva nähdä. Nyt tiedän, mistä Huuma on perinyt ajonsa.

Kujia treenattiin hiukan tänään, pitihän ne kaivaa esiin kun kerran olivat kotiin palanneet. Hinksakin sai tehdä aloituksia, ja se jopa kehittyi! Hinkun kanssa keppien treenaaminen on aina vähän sellaista "sinnepäin". Se on jo niin osaava aloitustenkin kanssa, että en ole jaksanut viedä oikein sitä enää eteenpäin. Kisoissa ei kuitenkaan enää tule vastaan sellaisia kulmia, joista ei selvittäisi Hinkun nykytaidoilla yhdistettynä ohjaukseen. Tänään kuitenkin tsempattiin ja tehtiin tosi vaikeita avokulmia ja Hinku selvästi kehittyi. Humppis tekee perussettiä, pitää muistaa sen kanssa ihan perusjutut kujien opettamisesta. Kujilla harjoituksen vaikeuttamisen perusteet tulevat hyvin esiin, se palauttaa taas ohjaajalle ajatuksen siitä, miten se koulutuksessa oikein tuleekaan tehdä. Pitää nyt hiukan tsempata tämän projektin kanssa ja yrittää ottaa useampi kerta viikkoon lyhyt setti, saisi rytmin kuntoon.

Viime viikkoina on täällä idässä ollut kuuma tai vähän h**vetin kuuma, joten meidän iltalenkit ovat olleet pääosin tällaisia: katso video. Ihana tuo lätäkkö! Näkyvyys on useamman metrin, joten koirien uintiliikkeet näkee hyvin. Se jos mikä saa ihmisen hyvälle mielelle.

Loppuun vielä muutama kuva pantaprojektista. Näät eivät onneksi kaikki jääneet kotiin. Ja jos olisivatkin jääneet, en kehtaisi sitä tunnustaa.

AAAARGGGGH! Kujakepit varastettu!

2011-07-07T18:16:00.002-01:00

Joku s**tanan ruoja on varastanut lukittuna olleesta urheiluvälinevarastosta meidän kujakepit! Jos joku huomaa, että naapuriin on viime sunnuntain jälkeen ilmestyneet kujakepit, olisi erinomaisen ystävällistä ilmoittaa siitä blogin kirjoittajalle. Kepeissä varastushetkellä musta metallijalusta ja siniset ja oranssit puukepit.
Ei sitten treenata pujottelua.

Nolo nollavoitto

2011-07-03T19:04:00.000-01:00

Tällä viikolla ollaan treenailtu aikas vähäsen vain. Muutamat paimennustreenit mahtuivat viikkoon ja yhdet aksat. Hinkun kanssa oli tarkoitus tehdä hyppytreeniä, kun siellä jussikisoissa lentelivät ne rimat. Kas, mutta sepäs ei sitten tiputtanutkaan treeneissä yhtään rimaa. Ei vaikka oikein yritin. Häiritsin sitä kaikin mahdollisin tavoin hypyn päällä ja ponnistusvaiheessa ja vedättelin ja ei, ei tiputtanut. Tavallaan hyvä, tavallaan toivoin että olisi päässyt korjaamaan. Huuma sai tehdä keinua ketjuna ekaa kertaa, pitkästä aikaa rengasta ja ekaa kertaa myös pituutta. Loppuviikosta olikin sitten niin järjettömän kuuma, että onneksi sai olla töissä hikoilemassa, ei tarvinnut tuhlata päiviä olemalla tekemättä mitään. Illat hengattiin lammella, koirat plutrasivat ja uivat, omistajansa hiukan ui, enimmäkseen kuitenkin istuskeli rantavedessä.

Tänään käytiin aksakisaamassa Kuopiossa kolme kisaa. Tuomarina ihana britti Bob Griffin, joka oli laatinut varsinkin hyppyradan melko haastavaksi. Ensin aksarata, jossa oli enimmäkseen suoraa paahtamista tyrkkyesteiden välissä. Olin aivan käsittämättömän hidas, koko ajan myöhässä, oikein hävetti. Nollalla kuitenkin maaliin ja luokkavoitto. Onneksi tästä ei ole videota olemassa..

Toinen rata siis vaikea hyppis. Tämä olisi ollut ihan Hinkun rata, se on pätevä teknisillä radoilla. Ohjaajan asenne oli kuitenkin jäänyt ilmeisesti autolle, koska jätti koiran ihan yksinään kepeille paikassa, jossa tiesi olevan mahdollisuus että se lopettaa kesken (sivuttainen vedätys). Tästä siis vitonen ja ohjaaja antoi itselleen piiskaa, vaikka muuten ohjasikin teknisesti nätimmin.

Kolmas rata kivan looginen ja etenevä, helpohko suorastaan. Ohjaajan asenne alkoi olla kohdillaan ja ohjauskin jo aika kivaa. Ainoana virheenä yksi rima toiseksi viimeiseltä hypyltä. Kaksi hyppyä olivat niin lähellä toisiaan, jotta mahtoiko olla sääntöjen mukainen väli? Hinku mahtui ottamaan siihen puolikkaan laukka-askeleen eikä ehtinyt nostaa enää itseään jälkimmäiselle hypylle. Pitäisi selvästi harjoitella 65:lla hypyillä lyhyillä väleillä myös. Näin jälkikäteen tuli sitten mieleen, että olisin ihan hyvin voinut pyytää ratamestaria mittaamaan sen välin, kun se selkeästi herätti keskustelua rataantutustumisessakin. Useamman kerran tuomari on kuitenkin muuttanut rataa, kun kisaajat ovat puuttuneet sääntöjen vastaisiin väleihin tai esteisiin. Pitäisi muistaa, että kisaajat itse valvovat sääntöjen noudattamista, eivät ne kenenkään muun ongelma ole. Nollaa me ei silti oltaisi ansaittu, koska Hinku minun mielestäni jätti ylösmenon ottamatta. Ei me siitä virhettä saatu, mutta olisi ehkä pitänyt. Varmuudella tätä nyt on vaikea sanoa, kun sitä videomatskua ei ole. Oli niin tai näin, ylösmenoille pitää ruveta tekemään jotain, ihan nyt heti huomenna. Suunnitelmakin on jo jossain muotoa laadittu, että ei tarvitse kuin toteuttaa ;)

Paljon ihmeellisiä asioita on kyllä viime aikoina tapahtunut aksakisarintamallakin. Tämä mennee samanlaiseksi paatokseksi kuin aiemmin tokokisojen osalta, mutta menkööt. Kuten sanottu, jos kukaan ei ota niitä keskusteluun, ne asiat sitten ehkä jäävät olemaan niin.
Tämän kesän top4:
4. Kisaaja palkkaa koiransa heti kehänauhan ulkopuolelle päästyään. Tuomari ryntää perään huutamaan, että eikö juuri sanottu, että kehässä ei palkata! Ihan kiva, mutta jos kehäalue on jossakin muualla kuin kehänauhan rajojen sisäpuolella, mahtaisi olla reilua kertoa siitä.
3. Tuomari huomaa parin ensimmäisen suorittaneen koirakon jälkeen kun ekan hypyn rima joltakin tipahtaa, että se on alunperin asetettu liian matalalle. Tuomari käy korjaamassa riman ylemmäksi ja kisa jatkuu. Radanhan pitäisi olla kaikille sama, tämä ei nyt ihan toteutunut. Jos rima on matalampi ekoille koirille, sen pitäisi olla sitä myös muille tai sitten ekojen koirien olisi uusittava rata korkeammalla ekalla hypyllä.
2. Kilpailija ilmoittaa vastaavalle koetoimitsijalle rataantutustumisen jälkeen (!) että ei voi startata luokan alkupäässä, kun koira on vielä hakematta (?). Kilpailija itse katsoo listasta sopivan paikan startata ja koetoimitsija hyväksyy tämän. Siis mistä lähtien kilpailijat ovat saaneet itse valita oman starttipaikkansa ja miten ihmeessä muutos onnistuu vielä rataantutustumisen jälkeen? Lähtölistat ovat kuitenkin olleet netissä päivätolkulla, että ei se nyt varmaan ihan yllärinä kesken rataantutustumisen tullut, että joutuu starttaamaan luokan alkupäässä, varsinkaan kun juoksee kisassa useammalla koiralla.
1. Tuomari hylkää kilpailijan numero 1, koska tämä ei rataantutustumisen jälkeen aloita kahden minuutin sisällä suoritustaan. Kilpailija tulee siis hylätyksi ennen kuin ehtii edes lähtöpaikalle. Mahtaisiko olla reilua, että kisan alussa lähteville koirakoille taattaisiin sama mahdollisuus kuin muille hakea koiransa autosta juoksematta?

Olen puhunut.

Kuin pal aksaa mahtuu juhannukseen?

2011-06-27T21:01:00.000-01:00

Meirän kohral vaa kaks päivää.

Alkuun kuitenkin paluu parin viikon takaiseen kennelleiriin, kuvat T. Mäntysalo.

Tämä voisi olla kääpiöpinseri, mutta sepäs onkin Humppa.

Sisarukset ja niiden ihmiset.

Sisarukset Sinus, Rieha, Into, Huumaa ja Leila. Kuvasta puuttuu Reiska.

Juhannusaattona siis aksattiin Tuorlassa kahden startin verran. Videona eka rata. Hypäri, jolta kolme (!) rimaa alas. Vähän oli räkimistä, mutta rairai ja hyvä fiilis! Toka rata olikin sitten nolla. Loppurata oli melkoista varmistelua, en päästänyt sitä kädestä enää mihinkään, kun meinasin, että nyt perskules väännetään se nolla vaikka väkisin.

Juhannusaattoilta vietettiin hyvässä seurassa, saunoen, hyvää ruokaa syöden ja vähän juodenkin. Kokkokin paloi, sauna ei.

Juhannuspäivänä toiset kaksi starttia. Kolmas rata näytti tuolta. Yksi rima alas, ei taas ehtinyt pikkukelpie koota itseään. Pitänee laittaa hyppytreenit taas ohjelmistoon. Kisatourneen neljäs rata löytyy täältä. Muurin palikat alas, taas samanlainen paikka kuin aiemminkin viikonloppuna kun rimoja tippunut: ohjaaja vetää koiraa edestä, niin tulee kelpielle niin kiirus ettei ehdi nostaa tossujaan kunnolla. Jos kaikista radoista kokoaisi ajatukset yhteen, niin hyppytreenejä pitää tehdä, kontaktit on kuosissa, keinu on vähän h*lvetin nopea (niin nopea että alkaa olla lähellä lentokeinua), koira kulkee kovaa ja molemmilla on hyvä fiilis! Neljästä radasta neljä tulosta, kaikki virheet hypyiltä / muurilta, eli tiedetään mitä taas treenataan.

Alla kisakuvia, kaikki Tapio Mäntysalon kamerasta. Mialle kiitos videoista!

Hieno neljän kuvan sarja valssista ja putkeen lähetyksestä.

Lähtö 2on2offista.

Kerrankin ohjaajan kädet ovat siellä missä pitää.. Rasti seinään!

Hieno venytys koiralta. Ohjaajan norsumarssia katsoessa ei uskoisi, että kyllä se ehti viemään sen koiran kepeille (kts. video radalta 4).

Niponipo ja säännöistä viis!

2011-06-18T23:27:00.001-01:00

Eräs greyhoundeja omistava kaverini sanoi, että tykkää ratajuoksuista koska siinä on niin selvät säännöt. Nopein koira voittaa. Kukaan ei arvioi koiraa tai sen suoritusta periaatteella "tykkään tai en tykkää".

Joskus vuonna taltta ja luuneula hämmästelin kaverin kertomaa, jonka mukaan tokossa vähennetään pisteitä jos ohjaaja pitää kättä paikallaan seuraamisessa. Että mikäs järki semmoisen lajin harrastamisessa on, jossa viilataan pilkkua ja josta hauskuus vaikuttaa olevan kaukana. Sittemmin opin pitämään tokosta, kun vihdoin viimein Leevi-setterin kanssa saatiin alon liikkeet koevalmiiksi ja päästiin kisaamaan. Mitä pidemmälle luokkia on edetty (sittemmin Hinkun kanssa), sitä enemmän innostuin liikkeiden opettamisesta. Ne alkoivat olla hauskoja ja haastavia: kuin tarkkoja, vaikeita temppuja! Monissa asioissa hieman suurpiirteisenä ihmisenä olen tokossa joutunut opettelemaan tarkkuuden merkityksen liikkeissä. Lisäksi hieman laiskana treenaajana (lue: en treenaa vuoden jokaisena päivänä) ja toisaalta syystä että treenaamme myös muita lajeja, joudun hieman valitsemaan, miten priimakuntoon minkäkin liikkeen rakennan. Erikoisvoittajaluokan liikkeet kun eivät tunnu pysyvän kunnossa itsestään. Moni asia pysyy kyllä ns. peruskunnossa treenaamattakin, osa jopa erinomaisessa kunnossa, mutta moni asia vaatii myös jatkuvaa treeniä ja vahvistamista. Tästä syystä on myös rajallinen määrä esim. häiriöitä, joita koiralle tulee treenattua. Häiriöistä tulee tietenkin treenattua eniten niitä, joita olettaa koetilanteessakin tulevan vastaan: liikkuvia ihmisiä, muita koiria, ääniä, sekalaista "kaupunkihäiriötä", erilaisia pohjia, säätiloja ja koepaikkoja. Sen sijaan olen hävettävän vähän treenannut asioita, joita koesääntöjen tai ohjeistusten mukaan kokeessa ei pitäisi tulla vastaan. Jotenkin oletusarvona kuitenkin on, että koetilanne pyrittäisiin järjestämään niin, että mahdollisimman monella koirakolla olisi mahdollisuus onnistua ja saada hyviä tuloksia sääntöjen määräämissä puitteissa.

Edelleen joka kerta tokokokeeseen lähtiessä hieman jännittää, että millaisissa olosuhteissa sitä tällä kertaa kisataan. Onko liikkuri riittävän pätevä käskyttääkseen edes suurinpiirtein oikein ja tavalla jonka minä ymmärrän (murahdukset ja kädenheilautukset eivät kuulu näihin)? Onko kokeessa käytettävä välineistö sellainen, että voin luottaa esimerkiksi saavani metallinoudossa käyttööni keskikokoisen kapulan? Saanko valita ohjatun kapulat vai nappaako liikkuri laatikosta vaan jotkut kysymättä mielipidettäni? Onko kehä rakennettu niin, että ohjattuun noutoon ei koiraa tarvitse lähettää ruutumerkkien suuntaan niiden ollessa paikoillaan? Joudunko kysymään Z-liikkeen alkaessa, että mitkä kentällä olevista merkeistä kuuluvat liikkeeseen? Joudunko kysymään luoksetulon alkaessa, että mitkä kentällä olevista merkeistä ovat pysäytysmerkkejä? Onko kehä kaikille koirille samanlainen, vai voidaanko jollekin koiralle merkkien paikkaa muuttaa? Se on kuulkaas vaan niin, että säännöt on tehty rikottaviksi ja ohjeistukset ohitettaviksi. Eikun miten se meni?

Säännöt määrittelevät myös enemmän tai vähemmän tarkasti arvostelusta. Tuomarien linja on kuitenkin välillä ihan käsittämättömän heiluva. Toki, kun kyseessä on arvostelulaji, täsmälleen samanlaisia pisteytyksiä ei tulla koskaan saamaan, eikä niin tarvitse ollakaan. Väitän, että jonkinlainen yhtenäinen linja olisi kuitenkin haluttaessa saavutettavissa. Osa tuomareista on ns. helppojen pisteiden maineessa: mene tälle tuomarille ja saat varmasti ykkösen. On myös tuomareita, joilta ykköstuloksen saaminen on tasaisen hyvälläkin suorituksella kiven alla. Piste-eroja kahdella tasaisella suorituksella voi tuomarista riippuen tulla ylemmissä luokissa helposti 30-40 pistettä. Onneksi suurin osa tuomareista arvostelee kuitenkin tasapuolisesti, linjansa pitäen ja muihin tuomareihin nähden vertailukelpoisesti.

Jos joku liikkuri haluaisi nyt keksiä jotain uutta ja jännää seuraavaan kehäsuunnitelmaan, minä voisin ehdottaa esimerkiksi tällaisia, nämä onnistuisivat meiltä:
- Paikkamakuun häiriö ponilaukkaa hypellen ja samalla suvivirttä laulaen (muutkin kappaleet käyvät)
- Ruutuun lähetettäessä noutokapuloita ruutunauhaan eteen
- Tunnarikapuloita kuuden sijasta kuusitoista riviin
- Kaukokäskyjen määrän tuplaaminen, mielellään vielä hieman nopeutettuna

Mutta ei siis pliis sitä ohjattua ruudun suuntaan, sitä me ei olla treenattu kuntoon, kun liikkuriohjeen mukaan sitä ei pitäisi olla. Kovasti me yritetään nyt sitten panostaa myös näihin kyllä, kun ikinä ei näemmä voi tietää, mitä kokeessa tulee vastaan. Aika vaikealta treenaaminen vaan välillä tuntuu, kun osa liikkureista ja tuomareista keksii aivan omia tapojaan toimia kehässä.

Toko on siis nipo laji. Taidan tykätä siitä silti. Olen myös sitä mieltä, että minulla on oikeus saada nipottaa koeolosuhteista, koska tuomarilla on oikeus nipottaa siitä suorituksestani, johon kokeen olosuhteet vaikuttavat. Koska tykkään monet asiat tehdä "vähän sinnepäin", toko vaatii minulta joskus ylivoimaiselta tuntuvaa tarkkuutta. Ei ole siis muillakaan minun koesuoritukseeni vaikuttavilla oikeutta tehdä asioita suurpiirteisesti, kun ei ole siihen oikeutta minullakaan! Nih!

Aksasta saisikin sitten ihan oman tarinansa ;)

134 p., ohj. keskeytti

2011-06-16T21:14:00.001-01:00

Jo etukäteen oli päätetty, että nämä ovat viimeiset tokokokeet hetkeen, että nyt vähän rauhoitellaan koetahtia. Evl:ssä joutuu tekemään jo aika paljon töitä, että saa kaikki liikkeet pidettyä kasassa, siihen ei riitä mikään pari kertaa viikossa treeni. Nyt kun on mahdollisuus paimentaa jopa useamman kerran viikossa ja aksaaminenkin maittaa, niin jostain on nyt nipistettävä pois. Vielä kun kokeita on tarjolla aika heikosti, niin valinta ei ole kovin vaikea.

Käytiin siis Pieksämäellä, olisi voinut kyllä jättää käymättäkin. Ei olla ehditty kunnolla treenata, kun koko viikonloppu meni kennelleireillessä ja alkuviikosta on ollut aksaa, paimennusta ja vähän töitäkin (jotka ikävästi alkavat taas haitata harrastamista). Eilen käytiin tekemässä viimeistely, joka meni ihan hyvin, ei mitään isoa korjattavaa missään. Oma fiilis kisaamaan lähtemisestä oli vähintäänkin surkea, ei ollut yhtään sellainen olo, että oltaisiin ykköstä lähdössä hakemaan. Että siihen nähden se meni tosi hyvin ;)

1. Paikkaistuminen, 10: Ei kuulemma mitään korjattavaa. Itse maltoin olla antamatta koiralle käskyä jätettäessä, kun se kerran on ihan turha.

2. Paikkamakuu, 10: Ei kuulemma mitään korjattavaa tässäkään. Hinku oli kääntynyt hieman vasemmalle kankulle, mutta niin hieman, etten itsekään huomannut sitä ennen kuin olin koiran vieressä.

3. Seuraaminen, 7: Nyt ei kuulkaas paina. Ei yhtään, ei puske, ei nojaa, ei ole liian tiivis. Pitää hieman jälleen hämmästellä Hinkun oppimiskykyä. Ollaan tehty ehkä noin 5-6 treeniä, jossa sitä on naksutellen vahvisteltu siitä, että seuraamisessa ei saa painaa jalkaan vaan pitää olla inan irti. Ja on kuulkaas nyt irti. Vähän liiankin. Välillä on aika kaukanakin, jää jopa käännöksissä jonnekin taakse tsiipailemaan niin että jouduin antamaan kahdesti ylimääräisen käskyn. Mieluummin taitaisin kuitenkin ottaa niitä seiskoja painamisesta kuin seiskoja haahuilusta.. Mutta tuomari kehui, että on tosi hyvän näköistä seuraamista, harmi että välillä jää.. Kerpele, ihan matkalaukkua.

4. Jäävät, 9: Seuraaminen jälleen huonoa (minun mielestäni), viimeisellä suoralla oli ihan vetelänä perässä. Mutta nyt on kuulkaas jäävät suorat, kun ei paina enää! Ja silti mieluummin taitaisin ottaa sen painavan, vietikkään seuraamisen ja vinot jäävät.. Mutta sitä kuulkaas saa, mitä vahvistaa.

5. Luoksetulo, 9: Ihan fine. Olisi voinut pysähtyä nopeamminkin, mutta ei huono. Eteentulo tiivis, sitä tuomari vähän naureskeli. Sivulle siirtyminen oli nyt sitten nimpal suora! Nopeasti on niissäkin vahvistelu auttanut.

6. Ruutu, 0: Etukäteen vähän mietin, että mahtaako ruudun etureunaan ikkunasta heijastuva leveä valojuova häiritä, kun en meinannut kehän ulkopuolelta erottaa ruutunauhaa, se kun oli sininen ja erottui muutenkin huonosti alustasta. Merkki oli hieno ja Hinku ampaisi ruutua kohti totutulla tavalla kovaa. Noin metriä ennen ruutua, siihen valoläikän päälle, se heitti ympäri ja suoraan maahan. Tarvitsi vielä tuplakäskyn ennen kuin korjasi paikan, joten sepä meni sitten nollille. Sitäpä kuulkaa saa, mitä vahvistaa. Nyt ollaan useampi kerta otettu treeneissä ruutuun myös se maahanmeno mukaan, kun parissa edellisessä kokeessa siihen on joutunut antamaan tuplakäskyn. Noh, nyt se osaa mennä siellä taas maahan, huomaan.. Tämä oli joku ihan ihme lapsus, ruutu on Hinkun yksi varmimmista liikkeistä ollut, ei se ole tuollaista koskaan ennen tehnyt.

7. Ohjattu nouto, 0: Liikkeet tehtiin kaikki putkeen, ja ohjattu tehtiin kuvassa esitetyllä tavalla. Tiesin jo tässä vaiheessa, että jos arpa osuu oikeaan kapulaan, Hinkua saadaan ihan takuuvarmasti hakea pois ruudusta, sehän lähtee käsimerkistä kohti merkkejä ja juuri edellisenä liikkeenä on ollut se ruutu. Ja niinhän siinä sitten kävi, arpa osui oikeaan, merkki oli hyvä ja siitä koira suoraan kohti ruutua. Vähän julmaahan tällainen kehäsuunnitelma liikkurilta on, mutta olisipa se treenattavissa jos vaan viitsisi. Hinkun kohdalla vaan vaatii aika paljon töitä, kun se ruudun bongaaminen on rakennettu niin vahvaksi. Uusissa evl:n ohjeistuksissa myös on mainittu, että koira ei saa joutua hakemaan kapulaa ruudun suunnasta, mutta onko tämä nyt sitten ruudun suunnasta, vai tarkoittaako se vain tilannetta jossa kapulat olisivat ikäänkuin ruudun "edessä"? Oli niin tai näin, ohjeessa lukee myös, että esineet tulee sijoittaa siten, että arvonta ei vaikuta noudon vaikeusasteeseen, ts. molempien puolien tulee olla tasa-arvoiset. Onko näin tässä tapauksessa, jos ruutu merkkeineen on oikealla puolella merkistä katsottuna mutta ei vasemmalla puolella?

Tässä vaiheessa kättelin tuomarin ja poistuin ulos palkkaamaan koiran. Kaksi nollaa tarkoittaa takuuvarmasti sitä, että ykköstä ei enää tule, ja niitähän sieltä ollaan hakemassa. Pitää nostaa kyllä hattua kisan kolmelle parhaalle, oli aika hieno rotuvalikoima: islanninlammaskoira, cokkeri ja mitteli. Että paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Kovasti teki mieli ajella kotona suoraan pesiskentälle, rakentaa ruutu ja treenata vähän ;) Jätin kuitenkin tekemättä, kun olin jo luvannut itselleni, että koirat (ja ohjaaja) saavat nyt pari päivää lepoa ja ihan pelkkää lenkitystä. Viimeiset kaksi viikkoa kun on joka päivä joko kisattu tai treenattu jotakin lajia. Täytyy kyllä myöntää, että kotiin päästyäni ihan pikkuisen piti jo katsoa tokokoekalenteria, että koska sitä voisi sitten seuraavan kerran käydä repimässä jossakin tukkaa päästään. Pieksämäki se ei ole, siellä kun on aina sama liikkuri, joka tekee samat kehäsuunnitelmat, niin sielläpä on jatkossakin tuo ohjatun nollausriski niin kauan kunnes saan opetettua Hinkulle kunnon erottelut niihin liikkeisiin. Ja sepä voi sitten kestää vaikka ihan ikuisesti..

Nijjuu, keskiviikkona käytiin paimentamassakin. Huuma etenee hitaasti mutta varmasti. Hinku oli taas eri pätevä, sille tehtiin vähän ajoa, joka on sille vaikeaa, mutta saatiin lyhyitä pätkiä nyt ihan hyvinkin. Muutama häkitys kokeiltiin, lampaat olivat aika helposti häkittyviä ja Hinkulla on niin hyvä tottelevaisuus, että oli aika helppo nakki. Muutamia hakukaaria tehtiin niin että lampaat olivat häkissä. Onnistuivat hyvin, mutta koska häkki oli niin lähellä aitaa, ei kunnon pullistusta saanut tehtyä, joten jäi vähän epäilys, että olisiko onnistunut jos tilaa olisi ollut enemmän.

Ja vielä yksi treeni taaksepäin: tiistaina aksattiin. Huuma teki nyt hienoa puomia, kun koko ketjun pitää kasassa. Hinku luki perusohjauksia nyt jotenkin huonosti ja minulta meinasi katketa verisuoni päästä, kun räki ihan mihin sattui suuntiin. Olisipa se ollutkin liian hyvää ollakseen totta, jos jatkuvasti olisivat treenit menneet priimasti.

Se on hellettä pitänyt

2011-06-12T20:47:00.000-01:00

Se on sitten kauan odotettu kennelleiri ohi. Samoin ohi on kahden viikon loma. Onneksi töihinpaluu tehdään pehmeälaskuna: yksi päivä töitä, kolme vapaata, kolme päivää töitä ja sitten taas viikko lomaa. Jotenkin kieroa, että viime vuosina minun lomani ovat osuneet hellejaksoihin, vaikka en niistä erityisesti välitä. Minulle kelpaisi ihan hyvin sellainen pilvinen +15- +20 astetta, pystyisi vielä tekemäänkin jotain.

Torstaina se siis alkoi, otettiin Virven ja kelpojen kanssa kimppakyyti kohti Kiteetä. Kerrankin meillä oli lyhyt matka leireilemään! Aloitettiin paimennuksella kuumassa kelissä, treenilaidun oli onneksi varjossa, se helpotti elämää aika kovasti. Vain Huuma pääsi tällä kertaa töihin. Hinku sai sitten oman osuutensa illalla lyhyen tokotreenin muodossa. Vähän turhaahan se oli, kun ei ollut mitään suunnitelmaa, mutta ehkä siitä nyt jotain ajatuksia jäi edes koiralle, koska ohjaajalle ei juurikaan jäänyt.. Majoitukset, ruokailut ja paimennusta lukuun ottamatta muut treenit vedettiin Villa Taivaannastassa.

Yö oli aika kuuma ja unet jäivät vähäisiksi, koska oltiin sovittu, että helteen takia aksatreenit aloitetaan perjantaiaamuna kello 6. Keksittiin onneksi jo illalla, että huone viilenee edes siedettäväksi kun laitetaan häkki ovelle portiksi niin saadaan läpiveto huoneeseen. Vedin aamulla kaksi ryhmää itse, joista jo ensimmäiselle lämpötilat alkoivat olla aika hurjat. Saatiin kuitenkin treenit kahlattua läpi, treenialue oli onneksi osin varjossa ja nurmi oli vielä kostean viileä. Iltapäivälle suunnitellut junnutreenit siirrettiin iltaan, kun päivällä oli niin järkyttävän kuuma, yli 30 astetta plussan puolella. Päivä toi haastetta mukanaan, kun ihmiset yrittivät löytää koirilleen viileitä paikkoja ja selvitä helteestä itsekin. Lopulta paras apu löytyi kellarista, jossa sitten maattiin selällään kylmällä betonilattialla koirat häkeissä.Illalla Huuma pääsi siis junnuaksaan, josta videotakin tarttui mukaan. Hinku pääsi myöhemmin vähän hillumaan esteille.

Taivaannastan aksakenttä on aika makee!

Lauantaina meillä oli tokopäivä. Hinku teki vähän kaikenlaista. Merkkiä vahvisteltiin, ohjattu nyt hyvä. Tunnarissa oli taas palautus hieman hidas, pitää vahvistella, koska nenätyöskentely on nyt erinomainen. Seuraamisessa tulee hetkittäin kivoja pätkiä, joissa pystyy hieman irtoamaan jalasta, eli nyt meillä on lähinnä seilaava seuraaminen.. Huuma pääsi tekemään alokkaan liikkeitä. Seuraaminen on kouluttajan mukaan suora ja hyvä. Tämä oli kiva kuulla, kun sitä suoruutta ei pääse itse näkemään kuin videolta ja täytyy myöntää, että Humpan seuraamisia ei ole vielä videoitu pidemmältä matkalta. Seisomiset edelleen liian hitaita, maahanmenot hyviä. Luoksepäästävyyttä tehtiin, aivan priima. Paikkamakuuta vielä loppuun, sekin hyvä vaikka paljon häiriötä ympärillä. Edelleen haluan siihen hieman paremman (=rauhallisemman) vireen, se turhan paljon seurailee häiriötä, vaikka ei niihin sitten reagoikaan sen kummemmin. Hyppyä naksuteltiin sille myös, se saatiin hyvään vaiheeseen. Illalla Huuma pääsi vielä hieman aksaamaan. Puomin osalta huomattiin, että ylösmenon pysäytys kun jätetään välistä, alkaa koira tavallaan vähän keulia, eikä ketju enää pysy kasassa.. Illalla Huuma oli vähän väsynyt.

Sunnuntaina taas paimennusta. Huumalle kaksi erää. Viimeiseen erään pääsi Hinku, joka teki tosi hienon setin! Flankit ihan aitoja pitkin ja tasapainoon rauhallisesti ja maahanmeno kaukana ilman suullista käskyä. Sweeeeet!

Mahtavia tyyppejä, erinomaista ruokaa, hyviä treenejä, yhdessäoloa, paljon hellettä ja vähän ukkosta. Sellainen oli meidän kennelleiri tiivistetysti.

Nyt olen vihdoin saanut askarreltua itselleni myös "rinnakkaisblogin", johon voin kerätä vain itseäni varten tarkemmat tylsät selostukset treeneistä, treenisuunnitelmat sekä sellaiset ajatukset, joita en jostakin syystä halua jakaa kaiken maailman kanssa. Josko nämä tämän blogin kirjoitukset pysyisivät tästä eteenpäin luettavissa mitoissa :)

Ristus se koira on kone!

2011-06-07T22:15:00.001-01:00

Tänään oli pelkkiä hyviä tai erinomaisia treenejä tarjolla. Aamulla aloiteltiin paimennuksilla. Huuma jatkoi jo tutuksi tulleella tekniikalla: liinassa poispäinajoon asennettiin käskyjä, haisteltiin vähän kaaria ja lyhyitä pätkiä tasapainoa (tai sen yritystä). Saatiin yksi aika mainio setti: lampaiden ajoa nurkkaan hiiiiiiitaaaaaastiiiii, askel, kaksi kerrallaan, käskystä. Ja pysähdys käskystä. Ja taas askel tai kaksi käskystä ajoa, ja taas pysähdys, käskystä. Ilman minkäänlaista pakotetta liinasta. Eihän se niitä käskyjä vielä osaa, reagoi todennäköisesti äänensävyyn vielä enemmän kuin itse kirjainyhdistelmään, mutta se ei yhtään vähentänyt riemua siitä, että se näytti aika pätevältä. Sillä jonkinlaista kaaren alkuakin on olemassa, ja tasapainosta saan sen menemään jotenkuten maahan liikkumalla itse koiraa kohti lampaiden läpi. Haluan tähän siis oman käskyn, tokokäsky saa olla sitten vaan tokokentällä.

Hinku pääsi yhden setin ajaksi jälleen tuuraamaan Huumaa. Sille tehtiin käytännössä samaa, paitsi että se tasapainottaa paljon paremmin ja niitä pystyy tekemään pidempiä pätkiä ja isompia mutkia. Etäisyys lampaisiin on Hinkulla pidentynyt, kaaret laajentuneet ja sille tehtiin myös muutama kokeilu hidasta ajoa kuten Huumalle. Hinkulta se ei vaan tule ihan luonnostaan, mutta sekin pystyy kyllä kävelemään askel kerrallaan (tai ehkä kaksi askelta kerrallaan..) kohti, kun sen siltä vaatii.

Illalla sitten aksaa. Tehtiin lyhyttä hyppyradan alkua, jossa oli useampia "merkkailupaikkoja" ja mahdollisuus tehdä se sellainen kepeille vienti juoksulinjaa hyödyntäen, josta minulle tuli hieno ajatus jokunen viikko takaperin. Ja ristus, että Hinku kulki! Se oli niin mahtava! Se veti aivan raivolla, kerta toisensa jälkeen oikein. Kaikki merkkailut onnistuivat, sellainen tosi vaikeakin, samoin onnistui se keppilinja. Kerrankin pitää taputtaa itseäänkin pyllylle, harvoin ohjaan noin hyvin kuin tänään tein. Se meni vaan niin nappiin!

Huuma pääsi tekemään vielä lopuksi setin puomin kontaktia ja hieman suoraa rallia medihypyillä. Puomilla tilanne on nyt se, että se tulee hyvin alastulolle, jos tehdään edes hiukan lyhyempi kuin kokonainen puomi. Riittää, että nostan sen ylösmenon alkupäähän ja se saa siitä jatkaa, siitä pystyy vielä tekemään. Kokonaista ketjua yritettäessä heittää aina peban alastulolla sivuun. Kyllä se sinne siis pysähtyy, mutta ei pysy suorana. Vauhti ehtii katsokaas kasvaa niin kovaksi, että ohjaaja ei saa sitä enää esteellä kiinni, jolloin pitää kääntyä kohti. Seuraavaan treeniin laitetaan siis jotain apuja, nyt ei saa enää tehdä siinä virhettä. Huumalla alkaa olla sellainen tatsi tuohon lajiin, että olen totaalisen kusessa, jos en saa sitä kontaktia aivan 101 %:n varmaksi ja nyt heti. Ja ne lopun hyppyrallit sitten.. Noh.. Jänesniemen Elina jos näkisi sen nyt, kuuluisi kysymys: "Mitäs minä sanoin?" ;) Saattoi olla, että meillä oli puhetta tuossa joulun huudeilla siitä, että Huumalle pitäisi alkaa tehdä kääntymisiä ennen kuin on liian myöhäistä. Minä vaan naureskelin, että juujuu, mutta kun se on niin hauska kun rallaa vaan suoraan. Siitähän on nyt puoli vuotta aikaa, ja onko sille tehty niitä kääntymisiä? Niimpä. Ei ole muuten kohta enää hauskaa kun lähdössä palaa Huuma-kumi ja perävalot vilkahtaa ennen kuin ehdin tokalle esteelle sitä kääntää.

Lomapäivä on treenipäivä

2011-06-06T19:37:00.001-01:00

Tänään pelkkää kotitreeniä, kolmessa erässä. Lomalla on aikaa: aamutreeni, iltapäivätreeni ja vielä iltatreeni erikseen. Hinksa teki hiukan merkkiä, kaukoja, perusasentoja ja seuraamista sekä muutaman tunnarin. Huuma teki kujaa, kujaa ja kujaa. Iltatreenissä Hinkukin pääsi hassuttelemaan kepeillä.

Yritin miettiä, montako kertaa Huuma on kujaa tehnyt, ja päädyin laskelmissani, että treenikertoja on edelleen alle kymmenen, vaikka tänään treenejä tuli kolme. Aika hyvällä mallilla alkaa olla treenin määrään nähden. Ollaan nyt siinä vaikeimmassa vaiheessa, jossa tekniikka alkaa löytyä. Täällä keppivideota.

Huomenna sitten taas lammashommia. Seuraava koirien treenivapaapäivä taitaa olla ensimmäinen työpäiväni loman jälkeen, eli tasan viikon kuluttua maanantaina. Nyt on vähän sellainen fiilis, että olisi pitänyt jättää Hinku ilmoittamatta sinne Pieksämäen tokoihin, kun ei me niitä tokoja ehditä tehdä.

Hinksa osaa yllättää!

2011-06-05T19:49:00.000-01:00

Hinkussa on ilmennyt uusia, melko maanisia veteen liittyviä käytöksiä Ytyn kanssa suoritetun uintireissun jälkeen. Käytettiin Hinksaa, Humppaa ja Wattia uimassa paimennustreenien jälkeen sekä eilen että tänään. Eilen Hinku haki hetken aikaa Watille heitettyä keppiä, ja kepin nostamiseen alle uintisyvyisestä vedestä se kehitteli oman taktiikan: keppi painetaan tassulla pohjaan ja sitten työnnetään pää perässä veteen ja yritetään kalastaa se ylös. Kun tämä ei johtanut sen paremmin kepin saamiseen kunnolla suuhun kuin mihinkään muuhunkaan, Hinkulle tuli jokin maaninen ajatus hiekkapohjan ruopimisesta. Se jaksoi pitkän aikaa todella keskittyneesti ruopia pohjaa noin mahaan asti ulottuvassa vedessä, samalla peruutellen hitaasti kohti rantaa. En tiedä oliko tekniikkana vetää keppi tällä tavalla rantaan asti.. Jaksettiin aika pitkään nauraa tälle käytökselle Virven kanssa, mutta kun touhu jatkui ja jatkui, katsoin parhaaksi kutsua Hinkun pois ja ottaa sen kiinni. Projekti jäi selvästi vielä kesken, koska Hinku olisi halunnut mennä siihen rantaveteen jatkamaan kyseistä touhua vielä kiinniottamisen jälkeenkin.

Tänään saavutettiin sitten jonkinlainen uintimania. Hinku kävi jälleen hakemassa Watille heitettyjä keppejä aika kaukaakin, ja jos keppiä ei heitetty, se lähti uimaan kierrosta ihan itsekseen. Samalla haukkuen, tietysti.. Se heitti nimittäin aika monta kierrosta, kunnes jälleen katsoin parhaaksi kutsua sen pois, kun alkoi näyttää jo hiukkapikkasen väsyneeltä koiralta, kun pakko oli vaan vielä heittää yksi lenkki ja vielä yksi lenkki.

Treeneistä tänään jäi hyvä mieli. Huumalle löytyy vähitellen hitaasti kiduttamalla malttipalikka ja jopa hiukan kaaria. Ei mitään isoja ja näyttäviä, mutta se kykenee jo hetkittäin menemään tasapainoon, ei se siellä pitkään pysy, mutta edistystä siis selvästi! Tehtiin koko päivä liinatyöskentelyä ja aloiteltiin käskyjen asentaminen pysähtymiseen ja hitaaseen ajoon. Tuo liinatyöskentely on nyt hyvä juttu, koska voin itse olla ääreisrauhallinen, kun koko ajan pystyn säätelemään vauhtia ja suuntaa juuri sellaiseksi kuin haluan. Hinku pääsi tekemään jälleen yhden setin, ja se taas vähän yllätti. Jatkettiin senkin kanssa etäisyyden tekemistä pitkän kaavan mukaan liinassa. Kun päästin sen poispäinajosta kaarelle, se pannahinen teki iiiiiison kaaren ihan aitojen reunoja pitkin ja piti paremman etäisyyden kuljetuksessa kuin ikinä! Siis niinku wau! Ei sillä mitään maagista matalaa paimennusasentoa ole, eikä siitä ikinä mitään superpaimenta tule, mutta tämä oli taas jotakin paljon enemmän kuin ennen. Olen yllättynyt, että siitä sai noinkin paljon irti. Huhhuh. Lisäksi itselle on nyt viikonlopun aikana helpottunut se laitsalla työskentely. Monta treenipäivää peräkkäin ja paljon liinassa, ja nyt tuntuu siltä, että pystyn kutakuinkin hallitsemaan apuvälineet ja aina välillä koirankin, hetkittäin jopa seuraamaan lampaitakin!

Treenit jatkuvat, ensi viikolla on kolme treenipäivää kyseistä lajia! Missäs välissä sitä mahtaisi ehtiä treenaamaan mitään muuta? Tai tarvitseeko sitä treenata mitään muuta? ;)

Ostetaan yhdet kaaret (vaihdossa voidaan antaa poispäinajoa)

2011-06-04T20:38:00.000-01:00

Ei suuria muutoksia kaarissa, eikä oikeastaan missään Huuman kanssa. Se on hetkittäin parempi, mutta kyllä me käydään koko ajan henkistä sotaa. Tätä voidaan joutua tekemään pitkään tätä perustyötä, mutta sittenpä sitä tehdään. Vaikka menisi koko kesä ja vaikka vielä ensi kesäkin, niin ei auta. Paitti jos jollain olisi myydä edullisesti sievät kaaret oikealle ja vasemmalle, mieluummin laajat kuin suppeat. Ninkalle yritin ehdottaa vaihtokauppaa, että voitaisiin ottaa Hipalta hiukan kaaria ja antaa vaihdossa suoraa ajoa..

Hinku pääsi tekemään yhden setin myös. Isot havainnot ja muutokset: a) Hinku pystyy työstämään poispäinajoa liinassa (ja nimenomaan liinassa, viime vuonna liinan kiinnittäminen laittoi koiran välittömästi sunnuntai-kävelylle ja poispäinajoa työstettiin aina ilman liinaa) ja b) Hinku pystyy tekemään poispäinajossa maahanmenon niin että fokus säilyy lampaissa. Oho.

Nyt me ollaan kaikki kauheen väsyneitä, varsinkin Huuma. Huomenna taas jatkuu.

Rairai, hyvä aksafiilis!

2011-06-03T19:46:00.003-01:00

Helatorstaina startattiin kolme kisaa Takut:en kisoissa. Keli oli mainio, lämmin mutta ei vielä liian kuuma. Oikein kiva lomapäivän sää :) Päivän teemaksi oli jo etukäteen mietitty hyvä fiilis ja onnistuneet PYSÄYTYSkontaktit. Paino sanalla pysäytys, eli jos livahtaa A:n tai puomin alastuloilta ilman lupaa, palautetaan ja lopetetaan rata siihen. Hyvin ne olivat kuitenkin hallussa, nou hätä :)
A-radalle päätin tehdä persjätön puomin alastulolle, kun ne ovat olleet meille hiukan vaikeita. Siitäkin huolimatta, että kyseisen ohjauksen kanssa linja seuraavalle putkelle saattoi jäädä vajaaksi. Kävikin sitten päinvastoin, linja tuli liian jyrkäksi ja Hinksa kadotti putken. Vitosella maaliin siis, mutta hei, oli hyvä fiilis! Lähdössä Hinku oli noussut seisomaan, eikä syy eikä ajankohta selviä videostakaan. Mikä lie ollut, muilla päivän radoilla napotti kyllä lupaan asti. Video tästä linkistä A-kisaan.

C-radan lähdössä minulla alkoi olla hieman vaikeuksia saada viitapiru keskittymään paikalleen istumiseen. Se näet tuijotti radalle eikä meinannut ottaa kontaktia minuun ennen kuin ärähdin. Keinun jälkeisellä hypyllä jouduin muuttamaan ohjauksen, kun en ehtinytkään sinne minne kuvittelin. Puomin alastulolla seisottelin ihan huolella, kun sitä kerran oltiin näihin kisoihin tultu tekemään. Nolla se sitten oli ja aikakin riitti kolmanteen sijaan. Sikahyvä fiilis, kylläpä kulkee kivasti! C-rata tästä linkistä.

Viimeisenä B-kisa eli hyppis. Lähdössä kyyristeli taas joku muu kuin kiltti pikku-Hinku. Alun putkelta ohjaaminen onnistui hyvin, mutta seuraavan hypyn rima tipahti. Päätin sitten ohjailla hieman eri tavalla kuin jos oltaisiin nollaa hakemassa. Leijeröintiä, vedätystä, lähettämisiä ja näiden tiimellyksessä sitten hylky, mutta hyvä mieli jäi silti. Ja linkkiä. Mialle ja Lasselle kiitokset videoiden kuvaamisesta / toimittamisesta :)

Se pitää vielä mainita, että maksikisoissa palkittiin kaksi sertin saanutta koiraa mukaanlukien yhteensä 11 koirakkoa. Hinku oli ainoa ei-bortsu. On se nykypäivän rotuvalikoima vaan melekonen.. Mutta hei, kyl maar tällä fiiliksellä on lähdettävä juhannuskisoihin?
Yöllä ajeltiin takaisin itään. Meirän äiteelle ei saa kertoa, mutta oli muuten hirvikolari aika lähellä. Hirvi päätti onneksi viime hetkellä painua takaisin sinne mistä tulikin, melkein ehti turpa koskettaa Fiestan konepeltiä. Ajelin aika kiltisti hissukseen loppumatkan..

Tänään sitten paimennusleirillä Kiteellä. Huuma ja Hinku pääsivät molemmat hommiin. Hinku on talven aikana ilmeisesti ajatellut asiaa, se oli jotenkin enemmän. Huumalle saatiin ehkä pari kertaa käväisemään ajatus kaarien olemassaolosta. Huomenna harjoitukset jatkuvat ja sunnuntaina vielä vähän lisää. Ehkä ne kaaret sieltä tämän kesän aikana löytyvät..

Ei sitten tokokisata, kerta näin o!

2011-06-01T18:50:00.001-01:00

Ensi viikon tokokokeeseen osallistuminen peruuntui tuomarimuutoksen takia. Minua raivostuttaa jo pelkkä ajatus, joten turha sinne on lähteä itseltään tukkaa repimään, kun en kerta pääse yli siitä parin viikon takaisesta arvostelusta. Menkööt muut, jos niille osuisivat paremmat numerot arvonnassa. Aika niukalti on kokeita tarjolla itähuudeilla ylipäätään, joten me nyt sitten ei näköjään juurikaan kisata tokoa kesällä.

Eilen ajeltiin Oripäähän treenaamaan tokoa Eevan ja Ytyn kanssa. Minulle tuli taas monta ajatusta, joskin ne eivät ole vielä jalostuneet treenisuunnitelmaksi asti. Yksi tärkeimmistä ajatuksista liittyy nyt merkin palkkaukseen, kiitos tästä Eevalle! Ruudun ja ohjatun merkeissä on jokin ero meillä, väitän että se liittyy muuhunkin kuin vire-eroihin kyseisissä liikkeissä. Siinä täytyy olla joku juttu koiran sijainnissa merkillä ja siitä lähtemisessä suorittamaan liikettä tiettyyn suuntaan, mutta en ole ihan vielä keksinyt, mikä. Itseäni helpottaisi kovasti, jos keksisin siihen jonkun järkevän syyn, enkä pelkästään korjaisi ongelmaa tietämättä mistä se johtuu. Treenin jälkeen Hinksa ja Huuma leikkivät iloisesti Ytyn kanssa ja molemmat kävivät myös uimassa. Hinku mallioppi Ytyltä haukkumisen uimisen yhteydessä ja se ekaa kertaa myös ihan oikeasti "hupiui", eli ilman kannustusta lähti uimaan ja heitti lenkkiä ihan vaan uimisen (ja haukkumisen) ilosta.

Sen verran tehtiin tänään Hinkun kanssa, että merkkiä treenattiin hiukan kotipihassa uudistetulla palkkauksella ja seuraamista työstettiin hieman. Huuma pääsi tekemään hieman seuraamista ja jääviä. Jostain syystä meidän jäävät olivat aivan järjettömästi paremmat tänään kuin eilen Oripäässä. Joku järki pitäisi saada kyllä Huumankin kanssa treenaamiseen. Ehkä askartelen paskartelen molemmille treenisuunnitelmat kunhan palaudun itään. Sitä ennen kuitenkin huomenna käydään Treen aksakisoissa treenaamassa kontakteja :)

Pätevöity liikkuri ja epäpätevä evl:n kisaaja

2011-05-29T11:37:00.000-01:00

Se on loma nyt! Vaikkei kyllä ihan vielä siltä tunnu, koko viikonloppu on mennyt liikkurikoulutuksessa ja harjoitteluissa. Tänään lähdetään kuitenkin muutamaksi päiväksi länteen, josko se lomafiilis olisi mennyt sinne jo etukäteen?

Hinkun kanssa startattiin tänään taas tokokisoissa. Ensi viikolla olisi vielä yksi koe, sitten jäädään hetkeksi treenaamaan.
Näin meille kävi.
1. Paikalla istuminen: 0. Ohjaaja voisi piestä itsensä tästä hyvästä. Annoin Hinkulle liian tiukan odota-käskyn, liian matalalla äänellä. Se katsoi minua hieman epäuskoisesti ja valutti itsensä maahan. Ohjaaja ei sitten edes osannut reagoida tähän ja yrittää vielä pelastaa. Olisihan se noussut sieltä, jos olisin heti perään antanut istu-käskyn ja jättänyt sen siitä. Raippaaa!

2. Paikkamakuu: 9. Hinku oli hieman nuuskinut ensimmäisen minuutin aikana. Se nuuski myös hieman juuri sillä hetkellä kun tultiin piilosta, joten joku haisu siinä sitten varmaan oli.

3. Seuraaminen: 7,5. Tämä oli vähän armosta, minä en olisi antanut noin hyvää arvosanaa. Mutta minäpä tykkäänkin sellaisesta puskevasta ja painavasta seuraamisesta. Hinkun vire oli jotenkin väärä, se oli vähän kuutamolla, ihan kuin olisi juuri herännyt. Se yritti mm. lähteä moikkaamaan tuomaria ja nuuski ilmaa. Mutta ei ollut liian tiivis..

4. Jäävät eli Z: 8. Kääntyi seisomisessa puolittain minua kohti ja seuraaminen oli löysää.

5. Luoksetulo: 9. Tää oli ihan kiva. Sellainen hinkumainen, pysähtyy niin nopeasti kuin siitä vauhdista kykenee.

6. Ruutu: 9. Viime viikon toisinto, jouduin antamaan maahanmenoon tuplakäskyn. Joko tätä pitäisi treenata, vai vieläkö vahvistetaan sitä, että pysyy jaloillaan?

7. Ohjattu nouto: 8,5. Merkille lähtö huono. Lisäksi minua jännitti arvonnassa saatu oikea, kun ruutu jäi takaoikealle. Eipä se sitä kyllä katsellut. Hyvin palauttaa, tykkään! Tästä eteenpäin on todistusmatskua, kun hovikuvaajani saapui paikalle ;) Videona.

8. Metallinouto: 9,5. Olikohan perusasennossa jotain sanottavaa tässä? Hyvin palauttaa nyt tämänkin, tykkään! Videona.

9. Tunnari: 10. Tää oli hieno! Ja se palautti laukalla! Ja se korjasi otteen palautuksessa! Wippiiiiii! Videona.

10. Kaukot: 9,5. Ohjaajalla on hiukka vartaloapuja erityisesti seiso-istu-vaihtoon. Tietoinen riski, meinasin, että viime kokeen virhettä ei tehdä, että nyt ei tuplia oteta tähän. Videona.

Hyvä fiilis jäi, paljon hyvää oli nyt suorituksessa. Hyvä fiilis siitä huolimatta, että pistesaldo jäi 254,5 pisteeseen. Ei voi minkään, ei ansaittu ykköstä, ja ihan itseään voi syyttää tällä kertaa. Hiukan huvittaviahan nämä saldot nyt ovat olleet: kolmesta viime kokeesta kakkostulos, pisteillä 254,5, 255 ja 255,5...

Väsynyttä jengiä

2011-05-24T20:09:00.000-01:00

Melko toiminnallinen päivä oli tänään ihmisellä ja vähän koirillakin. Viime yönä unta tuli palloon vain hiukan vajaat kolme tuntia, kun askartelin paskartelin aksan alkeiskurssimatskuja yötä myöten. Aamulla lähdettiin paimennustreeneihin, ja siellä vierähti tunti jos toinenkin (lue: kuusi). Lyhyesti sanottuna saldo on seuraava:
- Huumalla ei ole kaarta, ei oikealle eikä vasemmalle
- Huumalla ei ole tasapainoa, ei edes hajua siitä
- Huumalla on ajo, semmoinen sievä rauhallinen poispäinajo
- Huuma haluaisi pysäyttää lampaat, heti, koko ajan, yhtään eivät saisi liikkua
Meidän pitäisi siis lähteä rakentamaan sille jonkinlaisia kaaria ja tasapainoa. Lopputreeniin saatiin kyllä yksi melkein kiva tasapaino ihan hetkeksi.
- Ohjaaja poltti naamansa ja nenänsä vähän, samoin kävi kaverille

Paimentamasta nopeasti kotiin, koirien pissitys ja vaihto. Huuma jäi kotiin, Hinku pääsi alkeiskurssin teoriaan demokoiraksi ja suoriutui taas tehtävistään erinomaisen pätevästi. Iltalenkki tähän päälle, ja nyt alkaisi olla valmista kauraa nukkumaan.

Tuleval viikol kisoi, treenei ja kurssei

2011-05-22T21:23:00.000-01:00

Nonni tytöt ja pojat! Se alkaa toiminnallinen loma häämöttää! Suorastaan jo tunnen varpaat hiekassa, palaneen nenän ja hyttysten pistot päänahassa. Aaaaaah, alkaisi jo! Alkavaan viikkoon mahtuu kuitenkin vielä kolme työvuoroa, mutta myös omien koulutettavien aksatreenit, yhden aksateorian vetäminen, kahdet tokotreenit, yhdet paimennustreenit, tokokoe ja toivottavasti myös liikkurikurssi. Toivottavasti siksi, että mitään ei ole kurssin osalta kuulunut. Hmmm, pitäisiköhän kysellä perään?

Viime perjantaina käytiin Suskin ja Reinon kanssa tokoilemassa. Suskin tavoitteet ovat hieman kovemmat kuin meillä, net nääs starttaavat belgien MM-joukkueessa tokoa kesäkuun alussa. Oli taas ihan mahtavat treenit, sää oli mitä parhain, seura oli parhautta ja kaikkiin liikkeisiin saatiin onnistumisia. Hinkun "vinoja" jääviä alettiin hieman työstää, muutetaan palkkausta ainakin osin niin että saataisiin se vasemman etujalan sivuttaisaskel jäämään pois. Merkit olivat nyt jatkuvasti tosi hyviä, mikä ihmeen taantuma niissä oikein oli ennen sitä edellistä koetta? Ai niin paitti että ruudun merkki on parempi kuin ohjatun. Tätä pitää miettiä, että mikä siellä on todellinen syy ja mitä sille tehdään. Huumakin pääsi lopuksi hieman hillumaan. Sille pitäisi nyt työstää jäävistä seisomista, sen nopeudessa on suurta hajontaa vielä. Tavallaan pidän siitä, että siinä hajontaa on, koska sitä on jotenkin kiva työstää. Oikeat suoritukset on kohtuullisen helppoja erotella vääristä, joten kriteerien merkitys tulee jotenkin hyvin esiin. Sellainen malliesimerkki siitä minun suosikkilauseestani.

Tänään kävin iltapuhteiksi kentällä tekemässä lyhyet aksat ja ihan vähän myös tokoa. Molemmille alkuun muutama toisto hyppytekniikkaa, jonka jälkeen keppipuuhiin. Huuma aloitti kujalla. Kuja on nyt leveydeltään sellainen, että se mahtuu juuri ja juuri juoksemaan siitä suoraan läpi. Ihan pienen pieniä kulmia otettiin mukaan myös. Huumallekin teen todennäköisesti vaikeammat kulmat vasta kun kuja on hieman kapeampi, jo opetusteknisistä syistä. Hinksa sai tehdä aloituksia kuudella kepillä, eka väli hieman auki. Erityisesti panostettiin avokulmiin, ne kun ovat ne vaikeammat. Näät on jännät, sillä kun treenataan pelkkiä keppejä, aloituksissa tulee tosi harvoin virheitä vaikka laittaisi vaikeammastakin kulmasta sisään. Kun sitten tehdään rataa, ne samat kulmat ovat siellä vaikeammat. Mulle tosin tuli tänään hieno oivallus ohjaajan juoksulinjoista ja keppien aloituksesta. Hmph, parempi varmaan myöhään kuin ei milloinkaan? Oivallusta pitää testata heti ensimmäisen sopivan rataprofiilin tullessa vastaan. Oivallukset ovat kyllä treenaamisessa kaikkein parasta. Tiijättekö, sellainen hetki kun ymmärtää jonkun asian merkityksen tai selvästi huomaa jonkun oman toimintansa vaikutuksen. Sellainen hetki, että miten tätä en ole aiemmin keksinyt? Ja nimenomaan niin, että se oivallus tulee ihan omasta päästä, ei niin, että joku muu sen sinne laittaa. Minä koulutan, minä keksin, minä olen.

Pieni setti tehtiin väliin tokoa, Huuma teki jäävinä seisomista ja jokusen maahanmenon, sekä ihan pienen pätkän seuraamista. Hinksan kanssa hiottiin jäävien istumista ja seisomista. Piirsin maahan pitkän viivan, jota pitkin seuruuttelin Hinkua ja tsekkasin siitä jäävien vinoudet. Ovat kyllä enimmäkseen aika marginaalisia, useimmiten Hinku kääntää vain vasemman etujalan vinoon, jääden oikeasta kyljestään lähes suoraksi. Se ikäänkuin tasapainottaa vasemmalla jalalla sitä, ettei voi enää nojata jalkaani ;)

Loppuun Huuma pääsi vielä tekemään sylkkäreitä, oli niissä oikein pätevä! Hienosti se ampuu heti sylkkärin jälkeen taas eteenpäin, hauska! Se sai myös tehdä muutaman takaaleikkauksen. Niiden osalta meillä on pieni ongelma: kukaan ei ole muistanut kertoa Huumalle, että takaaleikkauksen tarkoituksena on KÄÄNTÄÄ koira. Kiikii! AIMITÄÄSÄÄSANOSIT?

Ei maar oo reenattu

2011-05-19T22:08:00.001-01:00

Jotenkin ei ole ollenkaan ollut tokotreenifiilistä tällä viikolla. Aika jännä? Seuraavaan kokeeseen on 10 yötä aikaa, joten pitäisihän sitä varmaan alkaa palautella, jos meinaisi.

Aksaa sen sijaan on vähän treenattu. Viime sunnuntaina Hinksa pääsi esiintymään tuleville alkeiskurssilaisille. Tiistaina oli oman ryhmän treenit, jossa tehtiin kohtuullisen helppoa rataa, ainoastaan kepeille vienti oli vaikea, mutkaputken ohi tiukkaan avokulmaan.

Maanantaina Huuma pääsi aksaamaan Watin kanssa "junnutreeniä". Treenit sujuivat oikein pätevästi. Hirvittävän kivaa oli jotenkin tehdä sitä perustyötä, kuten opettaa kääntymistä ja ketjuttaa puomia. Junnuaksaa.
Junnuaksaa 2

Kesäloman alkuun olisi jäljellä kuusi työvuoroa. Puuh.

Voiko tokokoevitutukseen kuolla?

2011-05-14T17:10:00.024-01:00

Eilinen viimeistelytreeni onnistui erinomaisesti, kaikki vaan sujui, ei mitään korjattavaa missään (tai siis varmasti oli paljonkin, mutta ei mitään sellaista, mitä olisin itse huomannut).

Itse koekin meni aivan hurjan hyvin! Hinkulla oli hyvä vire, se teki kaikki liikkeet väsymättä ja vireen säätelyt ja valmistelut kehässä sujuivat aivan odotusten mukaisesti. Eikö kuulostakin hyvältä?

1. Istuminen ryhmässä: teki ilmeisesti hyvin, koska tästä saatiin 10.

2. Paikkamakuu ryhmässä: teki asennonvaihdot hyvin ja makasikin ilmeisen hyvin, koska saatiin tästäkin 10. Kaverin koira sen sijaan sai kutosen, kun koira oli hieman liikutellut etutassujaan (koira ei siis ollut liikkunut) ja katsellut muutaman kerran ympärilleen.
3. Seuraaminen: tiivis, kuten aina. Tätä en edes halua muuttaa, koska haluan sen olevan vietikäs enkä halua mitään matkalaukkuseuraamista. En vaikka saataisiin jatkossakin seuraamisesta aina 6 pistettä. Irtoamista oli kyllä peruuttamisessa eikä se varmasti ihan priimaa ollut muutenkaan.

4. Jäävät eli Z: Hinku teki hyvin! Jäi nopeasti, pysyi paikallaan, seurasikin hyvin (vaikkakin taas liian tiiviisti). En huomannut edes merkittäviä vinouksia asennoissa. Olin ihan varma, että nyt tulee kiitettävä, ettei tästä voi ysiä huonompaa antaa. Arvosana: 7,5. Oli tuomarin mukaan kahdessa asennossa ollut ihan hiukan vino ja se seuraaminen oli edelleen ajoittain liian tiivis, hetkittäin irtoaa hieman (ei kuitenkaan missään nimessä yli sitä 10 senttiä). Jaahas, reilukerho jakaa pisteitä avokädellä.

5. Luoksetulo: Tekee taas hyvin, seisomaan pysähtyminen inan valui, muttei niinkään koiran reagoinnista käskyyn vaan minun myöhäisestä käskystäni. Pysähtyi kuitenkin sallituissa rajoissa ja teki muuten hyvän liikkeen. Arvosana: 7. Mainittakoon, että kuusi pistettä saisi vielä siitä, että koira juoksee toisesta pysähdyksestä kokonaan läpi. Oliko seiska nyt ihan oikeutettu, hä?

6. Ruutu: Muuten hyvä, mutta maahanmenoon jouduin käyttämään toisen käskyn. Huomaa, että ollaan vahvistettu seisomista ruudussa.. Seuraamisesta se tuomari löysi taas jotain rutistavaa, vaikka siinä ei sitä montaa askelta olekaan. Arvosana 7,5.

Tässä vaiheessa suoritus poikki ja muut osallistujat suorittamaan omat liikkeensä ruutuun asti. Alkoi olla vähän epätodellinen olo, että oltiinko me oikeasti niin huonoja, kun omasta mielestä kaikki meni aika kivasti. Noh, eipä vielä hätää, mehän osataan myös noutaa ja tehdä kaukokäskyt, ja niitä on vielä luvassa.
7. Ohjattu noutaminen: Aika priima, en siitä korjattavaa löytänyt tikullakaan. Tuomari löysi. Kun käskytän oikea-tuo, muutan äänenpainon sanojen välissä, joka saa ne kuulostamaan eri käskyiltä = kaksoiskäsky. Pisteitä 8. Jumalauta.
8. Metallinouto+hyppy: Tässä olisi ollut korjattavaa, Hinku lähti palauttamaan ravilla ja nosti laukan vasta askelta ennen paluuhyppyä. Mutta mitäpäs näistä, annetaan tästä tälle koirakolle vaikkapa 10 pistettä! Kivasti kompensoi sitten edellistä, eikös juu?
9. Tunnari: Hinku tiputti kapulan sen asentoa korjatessaan ja toi ravilla. Nosti ilman lisäkäskyjä sen kyllä. Pisteitä 7. Mutta hei, nuuski hyvin, ei lärppinyt ja toi oman!
10. Kaukot: Alun maahanmenossa Hinku vähän hypähti sivulle, lisäksi lisäkäsky seiso-istu-vaihtoon. Muuten oli hieno. Pisteitä 8.

Näistä kun laskeskelee yhteispisteet, niin sehän tekee sitten 255,5 pistettä, elikkäs niin kuin puoli pistettä vajaa ykköstulos. Ei muuten yhtään lohduttanut, että tuomari sanoi palkintojenjaossa, että nyt taisi olla vähän tuomarinkin vika, kun pisteitä tuli tämän verran.
Minä nielen kaikki ne virheet, jotka johtuvat minusta, koirasta tai puutteellisesta kouluttamisesta. Sen sijaan rehellisesti sanottuna VITUTTAA, jos pisteitä on arvottu ja tuntuu, että tahallaan ollaan yritetty olla tiukkoja. Aiemmin on aina voinut sanoa, että saatiin sellaiset pisteet kuin ansaittiin. Nyt ei voi sitä sanoa, ja se suututtaa aivan saatanasti. Toki, jos sieltä olisi pikkuvirheitä jäänyt pois, niin olisihan se ykkönen ollut, mutta jos kiitettävää ei saa vaikka kuinka helvetin hyvin tekisi, niin eihän tätä vitutuksen määrää voi oikein sanoin kuvailla. Harmittaa, että videokamera jäi kotiin, tätä olisi ollut kiva katsella kotona ja miettiä pisteiden oikeutusta.

Hinku on kuitenkin palkkansa ansainnut ja sille on muistettu sen hyvyydestä kertoa. Olen myöskin taputtanut itseäni pyllylle, kun osasin tehdä suunnitellut askeleet seuraamisten käännöksissä, valmistelut oikein ja vireenhallinta onnistui. Hyvä juttu on myös se, että olen ilmoittanut Hinkun jo kahteen kokeeseen, joista seuraava on kahden viikon kuluttua. Jos sitä ei olisi ilmoitettu mihinkään, en varmaan treenaisi tokoa enää tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä tuntuu, että en ehkä koskaan, mutta ne tunteet menevät yleensä ohi iltaan mennessä. Nyt tässä voi kyllä kestää hetken pidempään.

Palkinnot on heitetty roskiin, yksi tietty tuomari julistettu pannaan (vannon kautta kiven ja kannon, että sen tuomarin kokeeseen en osallistu kilpailijana, en vastaavana koetoimitsijana, en liikkurina enkä edes työntekijänä) ja vähän itkettykin tätä julmaa maailmaa. En olisi uskonut, että voin näin täydellisesti pettyä yhteen koesuoritukseen, mutta kun alkoi olla sellainen olo, ettei omalla tekemisellä enää ole kauheasti merkitystä noihin pisteisiin, niin näinpä siinä sitten kävi, että aika saatananmoinen vitutus ja raivo on edelleen, ja kokeesta on kuitenkin jo kymmenen tuntia aikaa. Sen jälkeen ollaan ehditty käydä vetämässä hyvät pentupaimennukset Huuman kanssa ja kaikkea, eikä sekään auttanut. Noh, pitihän tämäkin nähdä, nyt tiedän, miksi jotkut eivät näistä arvostelulajeista pidä. Pitäisihän tuomareilla kai silti joku linja olla, vaikka arvostelulaji onkin kyseessä? Onko se nyt reilua, että ihan itse saa päättää, mitä pisteitä mistäkin verottaa? Eikö niitä pisteitä voisi sitten arpoa kaikille samoin kuin arvotaan ohjatun suunnat? Että otatko tästä vai tästä kädestä, toisesta saat 7 pistettä ja toisesta saat kympin. Aika jännää, miten mahtaa käydä?

Loppuun kevennykseksi kerrottakoon, että Huuma kävi vetämässä tänään setin pentupaimennusta. Sillä on ihan uskomaton moottori, se olisi tehnyt vaikka miten ja paljon. Se on selvää, että jostain jutuista joudutaan neuvottelemaan vielä, mutta on sillä silmää ja ajatusta.

Alla Utriaisen Heidin ottamia kuvia.

Luoksetulon maahanmeno.

Tää on just sellaista seuraamista, josta minä tykkään! Mikä tässä nyt muka voi olla vikana?!

Tunnaria.

Liikkeiden välissä. Hinku on onneksi autuaan tietämätön saamistamme paskoista arvosteluista.

2 yötä kokeeseen: pahin paniikki takana

2011-05-12T21:23:00.000-01:00

..toistaiseksi. Viimeistelytreenithän tehdään sitten perjantaina 13. päivä..

Merkkiä ollaan vahvisteltu ahkerasti, samoin tunnaria on tehty joka päivä muutamia toistoja. Molemmissa ollaan saatu alle nyt hyviä toistoja. Aika pienellä treenimäärällähän niihin kisoihin lähdetään, käytännössä yli puolen vuoden tokotreenitauko takana ja nyt puolitoista viikkoa paniikkitreenejä. Noh, jos ei muuta, niin maksettu harjoitus, sittenpä on pari viikkoa lisää aikaa fiksata seuraavaan kokeeseen.

6 yötä kokeeseen: Hyvä tunnari, parempi mieli

2011-05-08T21:05:00.001-01:00

Aamutreeninä Hinksalle, kuinkas muuten, tunnaria ja merkkiä. Merkki ihan ok, tunnari erinomainen. Tein jälkimmäistä kaksi toistoa, kahdeksalla kapulalla. Lähes identtiset suoritukset, liikkuu laukalla molempiin suuntiin, rauhallinen nuuskinta (yksi apukäsky molemmilla kerroilla vireen hallintaan), käy kaikki kapulat läpi, tuo oikean ja vieläpä korjaa kapulasta otteen, joskin tekee sen aika myöhään. Mutta olin tyytyväinen, enkä uskaltanut ottaa enempää toistoja!

Huuma sai tehdä aamutreeniin ruutua. Lähetyksiä vaihdellen eri etäisyyksiltä ja suunnista. Ei niin oma-aloitteisesti tarjoa, kuin toivoisin, joten jatketaan sen suhteen vielä harjoituksia. Lisäksi useamman kerran kääntyy ennen ruutua odottamaan palkkaa. Hinkun en muista tätä tehneen, mutta Leevin muistan, ja muistan jopa, miten sen silloin korjasin.

Välissä tehtiin kesä: siivottiin parveke ja pestiin parvekkeen matto.

Iltatreeniä pääsi tekemään vain Hinku. Suskin ja Reinon kanssa ensi viikonlopun kisakentällä. Aloitettiin minuutin paikkaistumisella, joka ihan fine. Hinku jostakin syystä paineistuu Reinosta, vaikka Reino on maailman kiltein iso malimies, eikä koskaan ole tehnyt pikkukelpille mitään pahaa. Hinksu istuu kyllä liikkumatta paikallaan, mutta niskan ja korvien asennosta näkee, että ei ole tilanteesta niin kovin mielissään. Paikkamakuusta tehtiin vaan asentojenvaihtoja, jotka nyt ok. Suskin ääni on Hinkulle huomattavasti paljon siedettävämpi kuin Maijan, jonka käskytykset ovat lähes identtisiä minun käskytysteni kanssa.

Ekaan yksittäisliikkeiden erään otettiin kaikki noudot järjestyksessä. Ohjatun merkki se vaan on huono edelleen. Yritti taas pysähtyä jo ennen merkkiä. Sitkeästi olin vielä perjantaina sitä mieltä, että ei voi johtua kapuloille haluamisesta, kun noudot eivät ole olleet Hinkun lemppareita ikinä, ne ovat enemmänkin olleet liikkeitä, jotka tehdään teknisesti ja järjestelmällisesti niin kuin on opetettu, koska siitä saa palkkaa. Joudun nyt pyörtämään puheeni, ja syykin on selvä. Noutojen palautukseen on rakennettu vauhtia nopeilla lelupalkoilla, ja sepäs näkyy nyt sitten ihan merkillä asti, joskaan ei ihan toivotulla tavalla. Noh, korjaustapa on selvä: merkin vahvistaminen ja liikkeet paloiksi. Metallinouto oikein hyvä, ainoastaan se lopun perusasento, se perusasento.. Viimeisenä sarjassa tunnari, joka tosi hyvä, ihan yhtä hyvä kuin kotona aamulla.

Tokaan yksärisarjaan otettiin ylläri, ylläri, korjaussarja merkkiä ja loppuun yksi ruutu. Kotipihassa oli pakko vielä ottaa muutama jäävä istuminen ja merkki, joista ensimmäisessä meinaa herkästi jäädä seisomaan ja jälkimmäisessä nyt ihan hyvää toistoa.

Muutama kuvakin tuli otettua hämärtyvässä Lykiksen metsässä. Sen verran oli hämärää, ettei juoksukuvista tullut enää mitään.

Tuon kepin kanssa kun olisi törmännyt johonkin, olisi puunpaloja saanut kaivella isoaivoista asti.

Paimennustreenejä ja -kursseja on saatu sovittua kesälle nyt useampia, kui kivaa! Tästä heinäkuun loppuun on varattuna 12 päivää kyseiselle lajille. Alkukesän kesälomakin alkaa lähestyä, 12 vuoroa jäljellä. Se onkin sitten sellainen ohjelmallinen loma: 16 päivää poissa töistä, vain yksi päivä enää vailla sovittua ohjelmaa. 15 päivästä 9 päivää erilaisilla kursseilla ja leireillä, 2 tokokoetta, yhdet aksakisat, kahtena päivänä sovittuja treenejä ja ehkäpä yksi laivaristeily. Näistä pitäisi olla hyvän loman tehty. Kelpejen mielestä ainakin ;)

7 yötä kokeeseen: Valoa tunnarin päässä?

2011-05-07T16:59:00.001-01:00

Ja niin ne treenit jatkuvat.
Hinksalle omalla pihalla iltatreeninä tunnaria (ylläri ylläri), luoksetuloa sekä muutama kaukojen nousu. Tunnarilla aloiteltiin. Oli aluksi kovin epävarma, kävi nuuskimassa, ei nostanut mitään ja tuli pois. Tavallaan hyvä, vire on nyt siis tiputettu oikeasti alas. Toistojen myötä korjaantui, lopetettiin pariin täydelliseen settiin, joskin annoin vireapuja sille koko liikkeen ajan, ettei nyt enää menisi perseelleen.

Luoksetulossa muutamia läpijuoksuja ja kertaalleen pysäytykset. Tulee läpijuoksuja nyt niin kovaa, että ei meinaa ehtiä pysähtyä sallituissa rajoissa vaikka vetää heti liinat kiinni kun saa käskyn. Tyytyväinen olen kyllä tähän nyt silti!

Loppuun otettiin kaukojen nousu seisomaan ja istumaan yksittäisinä, nämä ihan priimat. Koko treenin ajan panostettiin nyt suoriin perusasentoihin, varsinkin edestä siirtymät sivulle. En kyllä uskalla tehdä tänään sen kanssa tokoa enää yhtään, jäisi edes yhdeksi illaksi tällä viikolla hyvä tokomieli ;)

Huuman kanssa aloitettiin virallisesti projekti kujakepit. Kepit on rasvattu ja roudattiin tänään ensimmäistä kertaa ulos. Treeniä on tarkoitus tehdä nyt pari kertaa viikkoon niin kauan, että homma on pulkassa. Eli todennäköisesti koko kesä.. Kuja oli aluksi melko leveänä, mutta pääsin jo selvästi sitä kaventamaankin. Edelleen kuitenkin puhdasta läpijuoksua. Loppua kavensin ensimmäisenä, tämä nyt siksi, että Huumalla on kengurunjalat ja se mielellään tekee viimeisen syöksyn loikkimalla. Lopun kaventaminen sai sen keskittymään ja käyttämään kroppaa paremmin, kun enää ei ollutkaan rajattomasti tilaa leijua. Onnistumisprosentti tänään 100, vaikka kavennus oli selvä ja pienen pieniä kulmiakin tehtiin. Palkkana kokeilin nyt ruuan lisäksi myös liikkumatonta lelua (joku voisi virheellisesti kutsua tätä targetiksi ;)), ja toimi silläkin aivan yhtä hyvin. Kauheen kiva koira, kun voi palkata millä vaan, vaikka päästämällä sen hetkeksi surffaamaan netissä tai facebookissa, sieltä löytyy paljon videoita, jotka kiinnostavat pientä kelpietä.

8 yötä kokeeseen: tunnaripaniikki JA merkkipaniikki

2011-05-06T20:01:00.000-01:00

Jotenkin kauheen kiva kerätä tähän koetta edeltävälle viikolle mahdollisimman monta sellaista ongelmaa, jota aiemmin ei ole esiintynyt. Tunnariongelma oli olemassa vielä tänäänkin. Vire on vedetty nyt niin alas ja koiraparan maailma latistettu tunnarin osalta, että hyvä kun uskaltaa kapuloille mennä ollenkaan. Mieluummin kuitenkin hidas ja matalavireinen, jos tuo oikean, kuin että tekee nopeasti mutta nostaa ja/tai tuo väärän. Ongelmanahan on nyt se, että kun kapulat ovat rivissä, Hinku juoksee kapuloiden keskelle ja alkaa nuuskia niitä suuntaan X. Jos oikea ei löydy kyseisestä suunnasta, se kapuloita takaisinpäin tullessaan heittäytyy epävarmaksi ja nostaa väärää, kunnes huomaa, että ei hemmetti, täällähän oli näitä vielä lisääkin. Siinä vaiheessa se vaan tavallaan on hiukan myöhäistä.. Noh, jotain palikoita tämän korjaamiseen on olemassa, mutta ehdinkö tehdä sen viikossa, sitä en tiedä.

Tänään tehtiin myös muutama ruutu pilkottuna, siinä ei onneksi ollut mitään vikaa. Sen sijaan ohjatun merkille menossa oli. Kovin rauhallisesti laukkaili merkille, muutama kerta oli jopa niin hitaita, että kutsuin sen pois sieltä räpeltämästä. Meni siis ihan sellaisella nuuskin ilmaa ja katselen taivaalle vauhdilla ja meinasi jopa pysähtyä ennen merkkiä. Kauheen kiva. Suunnat oli onneksi ok, eilisellä tehotreenillä ilmeisesti sain ne fiksattua kutakuinkin kuntoon. Zetakin tehtiin, siinä perinteinen istumisen vaikeus. Tästä en ole kovin huolissani, pitäisi tulla pienellä erottelutreenillä kuntoon. Paikkamakuun käskytyksiä tehtiin myös, Maijan ääni on Hinkulle tosi vaikea, kun Maijalla maahan-käsky on lähes täydellisesti samanlainen kuin minulla.

Kotona illalla vielä tunnaria, jossa taas useampia virheitä. Kaameaa epävarmuutta, ei meinaa jaksaa tehdä nenätyötä loppuun asti, lisäksi herkästi ottaa häiriöhajua, jos edellisellä kerralla oma on ollut paikassa jossa nyt on puhdas ja hajua on jäänyt sitten ehkä hieman lattiaan. Muutama merkki otettiin omassa pihassa, nyt siinä ei ollut mitään ongelmaa, menee kovaa ja loppuun asti. Merkin ongelma todennäköisesti johtuu tuossa ohjatussa siitä, että Hinku ehtii "nukahtaa" liikkurin viedessä kapuloita ja ehkä myös siitä, että joutuu "luopumaan" kapuloista aluksi tehdäkseen merkin. Muutama siirtyminen edestä sivulle tehtiin myös, siinä on ongelmia erityisesti kokonaisten liikkeiden lopussa, irtonaisena treenattaessa ongelmaa ei juuri esiinny, niin nytkin.

Humppakin teki jotain pieniä juttuja, se edistyy nyt hurjalla vauhdilla. Ei siitä sen enempää, en pysty oikein ajattelemaan muuta kuin noita Hinkun liikkeiden ongelmia.

9 yötä kokeeseen: tunnaripaniikki!

2011-05-05T19:46:00.000-01:00

Se on kuulkanttens semmoonen juttu, että Hinkun tunnari on niin perseellään kuin vain olla ja saattaa. Se ei ole koskaan ollut noin huono, ei koskaan. Tai siis oikeammin, se on aina ollut hyvä tai erinomainen. Tänään Hinku on a) nostellut vääriä b) tuonut vääriä c) työskennellyt missä sattuu vireessä milloinkin. No, nytpäs tässä on käynyt tällaisia pikkujuttuja, jotka aiheuttavat jo ihan täysimittaisen paniikin, kun kokeeseen on vain reilu viikko aikaa. Pikkujutuista ensimmäinen on se, että ei olla treenattu tunnaria koko talvena käytännössä ollenkaan. Pikkujutuista toinen on se, että liikkeeseen on rakennettu virettä, joka on säilynyt, mutta tarkkuus tauon myötä kadonnut. Kauheen kiva. Kolmas pikkujutuista on se, että tänään treeneissä tein virheen, joka sekoitti pakan lopullisesti. Se olisi ollut helposti korjattavissa, mutta kun pikkujutut numerot 1 ja 2 painavat päälle, niin enpäs pääsekään niin helpolla. Tunnaria on treenattu tänään kolmessa erässä. Ensimmäinen niin päin helvettiä, että piti oikein lopettaa kesken, kun en heti keksinyt, missä on vika. Toisessa erässä kotipihassa edelleen arpoi useamman toiston, joskin teki monta hienoakin. Julmasti sitten vaan vire alas, parempi niin kuin että tuo korkeassa vireessä väärän. Sisällä vielä illalla muutama toisto "tyhjää", jotka hyvin osasi olla merkkaamatta, mutta hetkeä myöhemmin miljoonatunnarissa teki taas muutaman väärän, joskin teki kyllä suurimman osan oikein. Se 80 % onnistuminen nyt vaan tavallaan ei riitä, kun tunnari on pitkään ollut meillä onnistumiseltaan treenitilanteessa 100! Eikä tässä muuten olisi mitään hätää, mutta kun sotasuunnitelman tekeminen tällaiseen vaatii aina useita päiviä ja paljon pohdintaa, ja nyt sitä aikaa ei perkele sentään ole!

Toinen mikä epäkivasti tänään prakasi, oli ohjatun suunnat. Melkeinpä oli aluksi sama, että lähettikö oikealle vai vasemmalle, yritti aina keskikapulalle. Tätä sitten viilailtiin vielä illalla, ja saatiin se yhden treenin aikana selvästi parempaan kuntoon. Ruudun paikka sentään oli tänään priima, kolmesta toistosta kolme erinomaista.

Huuma sen sijaan oli liekeissä. Sille tehtiin myös hieman ruutua, sen ajatus oli vähän kadonnut jonnekin, ja juuri siinä kohdassa oli sitä paitsi jotakin hyviä haisuja maassa. Muut suoritukset olivatkin sitten aika priimaa. Häiriötreenissä kolme vauhtiluoksaria, joista keskimmäinen eteentuloon asti. Pieni pätkä seuraamista, joka hyvää. Luoksepäästävyyttä aloiteltiin, se on hiukkapikkasen haastava, mutta päästiin kuitenkin jo siihen asti, että Huuma pystyy luopumaan tuomarista joka tulee vajaan metrin päähän napottamaan. Loppuun lyhyttä paikkamakuuta lyhyellä etäisyydellä Watin kanssa. Oli ihan fine, kesti jopa kaverin nousemisen ja palautukset, vaikka viretila hieman vaihteleekin. Kotipihassa vielä illalla hieman jääviä. Maahanmeno fine, mutta seisominen melko vaikeaa. Jää kyllä käskystä, mutta se pysyminen, se pysyminen. Se on pikkukelpiellä mahanalus niin täynnä jalkoja, että vaikeaahan niitä on pitää ihan täysin paikoillaan, tai edes sinnepäin. Loppuun vielä lyhyt paikkamakuu, oikein hyvällä vireellä.

Bonuksena leikittiin tänään uudella hulahulavanteella. Se on punainen. Huuma opetteli hyppäämään siitä läpi ja Hinku sai tarjota valitsemaansa toimintoa. Hinkun tarjoama toiminto oli lopulta vanteen viskaaminen päänsä yli ja vanne selässä käveleminen. Vahingossa se onnistui kerran pyöräyttämään vannetta kaulansa ympärillä, mutta en saanut sitä enää toistamaan tuota vahinkoa. Ei tullut siihen ehkä naksautus aivan oikeaan saumaan, kun makasin selälläni lattialla ja nauroin.

Nijjuu, Hinkun AVA-arvoa on tosiaan muistettu asiaan kuuluvasti: nettituloksissa Hinku on merkitty kyseiseen kisaan poissaolevaksi ja silti sertin saaneeksi. Aika hyvin. Tehkää perässä jos osaatte.

FI AVA!

2011-05-01T18:32:00.000-01:00

Tekisipä mieleni sanoa, että vihdoin! Mutta enpä sano. Olisihan se viimeinen serti varmaan tullut helpommin, jos olisi kisannut. Ovat kertoneet, että pelkällä sohvalla makaamisella ja treenaamisella niitä ei saisi..

Virallista juhlahumukuvaa ei ole, mutta laitetaan tämä Heidin ottama parin kuukauden takainen kuva, se olkoon samalla myös virallinen nelivuotiskuva. Hinksahan "juhli" myös synttäreitään tällä viikolla, neljä kokonaista vuotta tuli täyteen perjantaina. Niin se aika menee ja akat vanhenee.

Niin että. Kuopiossa siis käytiin tänään juoksentelemassa ACE:n kisoissa. Minä alan olla jo niin vanha, että kisapaikalla on suuri merkitys, ja nyt oli kyllä kaikki kohdillaan. Kisapaikka oli tosi hyvä, alusta hyvä, esteet hyvät ja ilmakin oli hyvä, joistakin ennusteista poiketen sitä räntää ei sittenkään saatu. Neljä starttia olisi ollut tarjolla, mutta olin ilmoittautunut vain kolmelle jälkimmäiselle, saapi sitten nukkua tunnin pidempään ja vähän epäilen omaa ja koiran turnauskestävyyttä tauon jälkeen.

Ekalla radalla tuomarina oli Nalle Jansson, Ruåttista (olisi paljon hauskempi, jos nimi olisi Kissa Jansson). Rata oli juokseva, jopa helpon oloinen. Haastetta siihen toi pöytä, jota ei tavallaan ole juurikaan treenattu. Sepä oli vielä sellainen hieno elektroninen pöytä, joka piippasi kivasti. Viimeisimmät kerrat, kun pöytä on radalla ollut (ja siitä on aikaa..), se ei ole mennyt ihan nappiin, milloin on tultu yli, milloin pysähdytty jo pöydän eteen. Hinku kulki kuitenkin eri kivasti! Treeni/kisatauko näkyy edelleen, sille tulee ihan suorillakin sellaisia tsekkauksia, "Varmastiko saan mennä?" ja "Ihanko varmasti tähän suuntaan?". Keinu oli ihan sairaan nopea, niin nopea että hetken pelkäsin sen olleen lentokeinu. Puomilla teki myös niin nopean kontaktin, että joutui odottelemaan minua alastulolla, tätä pitää ruveta treenaamaan. Ohjaajalle nopeampia jalkoja ja koiralle alastuloa suoraan, niin että sen voisi lähettää ennen kuin saan sen kiinni. Nythän en voinut sitä lähettää seuraavalle esteelle, kun oli ehtinyt kääntyä hieman sivuttain minua kohti ja seuraava este olisi ollut suoraan edessä. Jos olisin siis vapauttanut aiemmin, olisi se todennäköisesti tullut hypystä ohi. Koska korjattavaakin jäi, ja kilpailu oli perin kovatasoinen melkein 50 koirakon radalla ja useamman maajoukkuetta edustaneen ohjaajan voimin, niin oli hurjan kiva yllätys kun päästiin palkintopallille sijalla 3 ja saatiin serti :) Tämän jälkeen olisi jo melkein voinut lähteä kotiin, kevään tavoite oli saavutettu!

Kakkosradalle tuomariksi vaihtui Väyrynen. Rata oli haastavampi, mutta edelleen sujuva, looginen ja ihan vaan kiva. Keksin yhden kivan ohjausjutun kahdelle vierekkäiselle suoralle putkelle, taidan laittaa huomenna omat koulutettavat testaamaan ajatusta. Hinku kulki taas kuin kone. Oma ohjaaminen oli jotenkin helppoa. Harvinaista kyllä, tuntui että olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja radalla oli vaan ihan sikahauskaa. Yksi rima otettiin jossain alas, mutta tosi hyvä fiilis jäi. Aikavertailussa pärjättiin lisäksi oikein kivasti nollatuloksen tehneille. Vaikka välillä tuntuu, että Hinku radalla vastaan isommat koirat on vähän kuin laitettaisiin minut lähtöviivalle Usain Boltin kanssa, niin pääsee tuolla 43 senttisellä rungollakin ilmeisen kovaa!

Kolmas rata oli jälleen profiililtaan tosi kivan oloinen. Peukut tuomareille radoista, oli meinaan onnistunutta ratasuunnittelua mielestäni kaikki kolme. Tehtiin hienoa nollaa keinulle nro 16 asti. Otin sivuttaisetäisyyttä, jota Hinku nyt jostain syystä ei kestänytkään, ja yritti tehdä 2o-2o:n keinun puolivälistä maahan, ja kun tappijalat eivät siitä ylettyneet, hyppäsi kokonaan pois. Vitonen siis alla, joten korjasin keinun ja hylyllä maaliin. Hyvä fiilis jäi tästäkin radasta, uskalsin tehdä rohkean sivuttaissuuntaisen jätön kepeille ja kaikinpuolin oli vaan hauskaa. Kontakteja pitää ottaa nyt tehosyyniin, niille suorat alastulot on fiksattava kuntoon ja keinulle hetkeksi palautettava kunnollista pysäytystä vaikka se pahalta tuntuukin, kun Hinkun paino ei meinaa siihen riittää.

Ihme juttu, harvinaisen hyvä aksafiilis.

Varmistuksen hinta: 115 euroa

2011-04-27T21:39:00.000-01:00

Eipä oikein ole meinannut mukamas olla päivitettävää tai sitten on ollut ihan vaan lorvikatarri.

Pitkäperjantaina juostiin kolme rataa (lue: hylkyä) aksakisoissa. Ensimmäisellä radalla Hinku tuntui jotenkin tahmealta, mutta en sitten tiedä, mikä oli, koska kahdella jälkimmäisellä se oli normaali itsensä. Hiukan alkoi kuitenkin arveluttaa se ekan radan fiilis, ja kun Hinku on juonut kotona enemmän kuin normaalisti, varattiin sitten aika eläinlääkärille. Ihan vaan varmuudeksi, ettei tarvitse miettiä, että voisiko olla kohtutulehdus. Nyt sitten tiedetään, että ei ole. On katsottu ultralla, on otettu leukosyytit verestä ja katsottu pissikin. Missään ei ole mitään vikaa, niin olivat viitearvoissa kaikki, että olisi ihan oppikirjakoiraksi mennyt.

Kisailmoja on laitettu, tokokisoja on luvassa nyt kahden viikon välein. Toivotaan, että noin lyhyt väli riittää palautteluun. Varmaan pitäisi alkaa treenatakin sitten, ensimmäiseen tokokoitokseen on aikaa reilut pari viikkoa. Aksakisoja sitten ei olekaan, aina kun lähiseuduilla olisi tarjolla kisoja, on meillä jotakin muuta, kuten töitä tai paimennusta tai liikkurikurssia. Se voipi olla, että vapun jälkeen startataan seuraavat startit joskus heinäkuussa. Ja kah, sittenhän sillä alkaakin taas kohta juoksu.

Ei saa huutaa bingo jos ei ole bingo!

2011-04-21T21:06:00.001-01:00

Kui pal hauskaa syntyy, kun laitetaan noin kaksikymmentä setteriä ja niiden ohjaajat viettämään viikonloppua mereisellä risteilyllä aksaten, bingoillen, laulellen ja tanssien? Niimpä!

Lavvantaina vedettiin ihan kokonainen kuuden tunnin setti treeniä. Setterit ja ohjaajansa olivat mahtavia!

Illalla siirryttiin autokannen yläpuolelle lepäämään ja viettämään iltaa. Hinkulla oli hieman vaikeaa, Hinku kun on täysiverinen työnarkkis, se ei ymmärrä viihteen päälle. Se on tiijättekös just sellainen tyyppi, joka menee diskoteekin nurkkaan istumaan ja juomaan korkeintaan yhden oluen, samalla silmäkulmastaan katsellen paheksuu kaikkia jotka pitävät hauskaa. Tyhjänpäiväistä, sanoo Hinku. Kerrottakoon myös, että alla kuvassa näkyvässä huoneessa (jossa vapaata lattiapinta-alaa oli noin 3 neliötä) majoittui kolme setteriä, kaksi kelpietä ja kolme ihmistä. Siitä huolimatta ihmis- ja koirauhreilta vältyttiin.

Humppa sen sijaan ymmärtää hauskan päälle. Kun ihmiset saunoivat, Huuma ja Pablo-setteri ottivat lattialla erät 1-1748. Setterileiri on Huuman huvipuisto. Huuma kävelee suoraan narikasta baaritiskille, tilaa itselleen kaksi ja kaverille kans, ja ryntää siitä suoraan tanssilattialle. Eiku pöydälle. Ennen kuin ilta on puolessa, on Huuma ehtinyt vilauttaa tissejä, pelata kaikki liikenevät rahansa black jack-pöydässä ja jaella puhelinnumeroaan kaikille siitä kiinnostuneille. Huuma yrittää vielä valomerkin jälkeenkin saada tilattua lisää juomaa ja siinä epäonnistuttuaan alkaa huudella naapuripöytiin: "C'moon, jatkoille! Anyone?!"

Lauantai-iltaan kuului monenlaista ohjelmaa. Bingoa pelattiin kannella seitsemän: "Ei saa huutaa bingo jos ei ole bingo!" Bingon lisäksi monien suosikiksi nousi valkovenäjällä kehitetty peli nimeltä WiiShit®.

Iltaan kuului jos jonkinlaista laulu- ja tanssiesitystä, sekä pääsiäisen lähestyessä toki tarjolla oli myös munaa ja kakkivia pääsiäispupuja. Ensi vuoden risteilyn tulevasta ohjelmasta saatiin hieman maistiaisia, kun meille esiteltiin demo personal trainer Pietron verryttelyohjelmasta. Alla oleva pupukuva sekä alemmat leirikuvat on törkeästi varastettu Pauliinalta.

Anteeksi Jaana, pakko tämä on laittaa: Illan viimeinen hidas. Terkkuja yläkertaan majoittuneille kymmenottelijapojille.

Sunnuntaina oltiin ihan skarppeina taas treenaamassa, yön hulinoista ei ollut tietoakaan. Paitti yhdellä oli kuulemma päässään jännä tunne. Setteriporukka on kyllä mahtia!

Jotain muutakin kerrottavaa alunperin oli, mutta ne ovat tavallaan unohtuneet, koska ylläolevan kuvan ja tämän lopputekstin välissä on yksi hajonnut pöytätietokone, kaksi vuorokautta, tyhjennetty pankkitili ja upouusi läppäri.

Se nyt muuksi muutu.

2011-04-11T13:07:00.001-01:00

Varoituksen sanana: sisältää paljon raskasta asiaa, kevyempää tekstiä etsivät voivat hypätä suoraan lopun kevennykseen.

Käytiin tänään uusintaultrassa, eikä tilanne muuttunut miksikään, tyhjää täynnä. Nyt kun tässä on viikon ajan yrittänyt miettiä syitä ja seurauksia, jutellut useamman eläinlääkärin kanssa ja hakenut vertaistukea muutaman muun tyhjäksi jääneen nartun omistajalta, alkaa itselläkin ajatukset edes jotenkin selkiytyä.

Meidän oma eläinlääkärimme on edelleen sitä mieltä, että kyseessä oli ajoitusongelma, että olimme uroksen luona liian myöhään. Hän ei edes suostunut miettimään muita vaihtoehtoja, lisäksi hänellä oli niin kiire, ettei hän ehtinyt jäädä vastaamaan kysymyksiini aiheeseen liittyen. Meillä menee siis eläinlääkäri vaihtoon ihan just nyt. Ja syystäkin, seuraavaksi nimittäin joudutaan siirtymään pakastesiemennyksen ihmeelliseen maailmaan.

Ajoituksesta vielä kerrottakoon sen verran, että Hinkun proget näyttivät torstaille (juoksun 6. päivä) 2,3. Tästä meni 6 päivää ensimmäiseen astumiseen, kun ensin pari päivää Hinku pisti Indyä turpaan ja oli vahvasti sitä mieltä, että ei tartte lähennellä siinä, nih! Vertailuna kerrottakoon, että Hinkun Alli-mummo tuli tiineeksi astutuksesta, joka tapahtui 2,7 progeista 6 päivää myöhemmin ja Kiista-täti tiineeksi neljä päivää 4,8 progeista. Toki siis voi olla, että oltiin liian myöhään paikalla, ja tutustuminen urokseen jäi liian lyhyeksi, annettiin niille liian vähän aikaa ja Hinku lämpeni kun oli jo liian myöhäistä. Faktaa on kuitenkin se, että yhdestä progetuloksesta on mahdotonta ennustaa vielä mitään, 2-3 proget voivat vielä heilahdella alaspäin reilustikin eivätkä arvot mene kaikilla koirilla tasaisen käyrän mukaan. Tätä mieltä siis olivat myös ne kaksi lisääntymiseen erikoistunutta eläinlääkäriä, joiden kanssa juttelin tänään puhelimessa.

Henkilökohtaisesti tykkäisin ihan luomupennuista. Osin voidaan keinosiemennystä käyttää nyt kuitenkin rauhallisin mielin, koska tiedetään, että Indy astuu ja että Hinku antaa astua ja sen suhteen homma sujui normaalisti. Harmikseni minulle on mahdotonta lähteä luomuilemaan Ranskaan uudestaan tämän vuoden puolella. Vaikka kuinka haluaisin, työ haittaa harrastuksia ja jos seuraavaan juoksuun otetaan uusintayritystä, sen täytyy tapahtua Suomessa. Koska uroksen vaihtaminen kotimaiseen ei tule kysymykseen, on ainoa vaihtoehto keinosiemennys. Eräs eläinlääkäri kehotti etsimään Suomesta uroksen, jonka luokse olisi helpompi mennä, mutta kun tässä yhdistelmässä nyt vaan on kriteerinä se ulkomaisen materiaalin tuominen Suomeen. Minulle ei ole tärkeää se, että saisin oman kivan kelpieni suloisia pentuja maailmaan, vaan haluan nimenomaan tietynlaisia jälkeläisiä, uusista linjoista. Jos se ei onnistu, niin sitten saapi olla.

Syitä tiinehtymättömyyteen voisi keksiä vaikka kuin ja pal. Ehkä uroksen spermassa oli jotain vikaa? Ehkä narttu ei ovuloinut? Ehkä juoksussa oli muuten jotakin erikoista? Ehkä reissu ja lentäminen stressasivat kuitenkin sen verran, että kiinnittymistä ei tapahtunut? Tai ehkä se ajankohta oli tosiaan väärä?

Uroksen spermahan tarkastetaan ennen sen lähettämistä Suomeen. Mikäli siis Indyn siemenissä olisi vikaa, se tulisi ilmi ennen keinosiementämistä. Henkilökohtaisesti melkein kallistun siihen suuntaan, että Hinkun juoksu oli jollakin tavalla poikkeuksellinen. Narttu, jonka juoksut ovat aiemmin tulleet plus miinus yhden päivän tarkkuudella, juoksi nyt 19 päivää myöhässä! Lisäksi vuoto oli niin niukkaa, että jouduin laittamaan sille juoksuhousut jalkaan, en siksi että estäisin sitä tiputtelemasta, vaan jotta saisin housuihin edes jonkun merkin tiputtelun alkamisesta. Eräs eläinlääkäri kyllä oli sitä mieltä, että juoksun pitäisi olla normaali jos koiralla on valeraskauden oireita, ja niitähän Hinkulla on. Toinen eläinlääkäri oli sitä mieltä, että parin kolmen viikon heilahtelu juoksuvälissä on normaalia. Sehän voi olla normaalia normikoiralle, mutta ei Hinku-kelpielle, joka on tuskaisen tarkka kaikessa tekemisissään ;) Joltain sivustolta luin, että suomenajokoiralla kevättalven juoksu saattaa olla jotenkin laimeampi, kun taas syksyn juoksu on normaali. Jotkut taas ovat sitä mieltä, että talven kovilla pakkasilla juoksu ei käynnisty kunnolla. Henkilökohtaisesti en pitäisi mitenkään erikoisena, että koirillakin olisi ajoittain "tyhjiä" juoksuja, kun niitä on kerran ihmisillä ja muillakin eläimillä. Koiraeläimillä lisäksi on vuodessa yleensä vain yksi juoksu, joten ei olisi minun mielestäni mitenkään kummaa, että "alkukantaisuus" puskisi läpi kotikoiraankin, eikä se pystyisikään välttämättä tiinehtymään kahteen juoksuun vuodessa jatkuvasti. Spekulaatioita voisi keksiä vaikka miten paljon, kun todellista syytä ei juuri tällä hetkellä saada selville vaikka kuinka haluttaisiin.

Faktaa on kuitenkin se, että Indyn siemeniä pyritään Suomeen saamaan, nyt sitten pakasteena kun kerta ensimmäinen yritys freshinä ei toiminut. Jos toinen yritys menee pieleen, sitten siellä on oikeasti jotakin häikkää ja projekti lopetetaan siihen. Tämä tiinehtymättömyys tulee myös huomioida jatkossa, mikäli Hinku pentuja tulee saamaan. Seuraavan sukupolven on siis synnyttävä luomuna, jotta hedelmällisyys linjassa voidaan taata. Meidän asiantuntijalääkäriksi asiassa on valikoitunut vanha tuttu, nimittäin Leevin kasvattaja, Suamen Turuust.

Ja se luvattu lopun kevennys lauantaisista aksoista. Hinku pääsi pitkästä aikaa rallaamaan, ja sillä oli aika raivo päällä. Osallistuttiin myös epäviralliseen tokoon, kun satuttiin sopivasti hallille. Niistä kerrottakoon, että Hinku teki täydellisen seuraamisen (liian tiiviin kuten aina, mutta minä tykkään!) ja useimmat muutkin liikkeet erinomaisesti. Tauko treeneissä näkyi tekniikkaliikkeissä: ruudussa, tunnarissa ja ohjatussa. Mutta hei, nythän me ruvetaan treenaamaan, ja pääsiäisenä mennään aksakisaamaan!
Humppa keventää tunnelman.

Tyhjä

2011-04-05T11:32:00.002-01:00

Siinäpä se, tiivistetysti.

Jännää ilmassa

2011-04-03T23:50:00.000-01:00

Ensi viikolla ultrataan, sitten toivottavasti tiedetään, elääkö siellä pikkukelpin sisuksissa lisää pikkukelpejä. Melko jännää. Voi olla että tulee jännäkakka, jos ei koiralta, niin ainakin omistajalta.

Treenattu ei kauheesti olla. Tein perjantaina hullunpitkän työpäivän ja kelpitytöt olivat päivähoidossa viihdyttämässä Virveä ja Wattia. Kuulemma oli ollut aika let's go- meininki. Huumaa harvemmin näkee oikeasti väsyneenä, mutta nyt se kyllä sitä oli. Illalla ruokaa niille kippoihin laittaessani Huuma istui keittiössä, pilkkien. Se on aika väsynyt se kelpi silloin.

Tänään otettiin pitkästä aikaa setti kalsaritokoja. Lyhyitä settejä molemmille, aloitettiin takapään käytöllä. Hinkulta homma sujuu jo kuin vettä vaan, Huuma edelleen yrittää tarjota maahanmenoa, volttia, päälläseisontaa, murinaa ja mitäkaikkeamuuta. Lopulta sekin taas muisti homman jujun ja tarjosi sitten hienon setin takajalkojen siirtämistä matalalle korokkeelle. Toiseen settiin noutoa, Hinku aloitti metallin nostamisella ja loppuasennoilla. Ei valittamista, tekee just niin kuin käsketään. Huuma sai tehdä puukapulalla loppuasentoa sekä erikseen hakemaan lähtemistä ja palautusta. Noudon alkua ei olla tehty vielä lainkaan, mutta ehkä sen ehtii, ketjun loppuosa kun alkaa edistyä nyt tosi kivasti. Tämä on taas yksi niistä asioista, jotka ovat edistyneet pientä taukoa pitämällä. Pitoa on tullut yhtäkkiä lisää ilman treeniä. Loppuasentoa ollaan kapulan kanssa tehty kerran, ja se oli nyt sitten jäänyt kerrasta aika hyvin kaaliin. Kolmanteen settiin kaukoja. Hinkulle seisomaannousuja, Huumalle muutama maa-istu-maa ja seisomistekniikan aloitusta. Taas joutui itse oikein miettimään, että minkä jalan haluaa siltä liikkuvan ja minkä ei. Sillä on kyllä ajatus seiso-käskyn yhdistämisestä seisomiseen asennonvaihtonakin, se on jännä että se on siirtynyt sieltä jäävistä ihan asennonmuutokseksi asti jossain määrin. Hyvähyvä :)

Jotenkin kauheen kiva kalsaritoko, pieni tauko on tehnyt hyvää ainakin ohjaajalle, mutta myös koirat olivat jotenkin ihan käsittämättömissä liekeissä.

Mutta arvatkaapa, se on kohta kevät! Siellä on jo kuraa niin, että kelpieitäkin joutuu pesemään lenkin jälkeen. Hinku kuraa itseään Huumaa enemmän, sen liikkumistekniikka on ilmeisesti sellainen, että roiskii rapaa mahanalustan täyteen, kun taas Huuma on masustaan lähes täysin puhdas. On Huumalla toki muutama sentti enemmän maavaraakin. Nyt kovasti odotellaan, että lumet sulaisivat kentiltä ja tokoakin pääsisi treenaaman täydellä teholla. En todellakaan ole tippaakaan kiinnostunut kahlaamaan tuolla kurassa ja loskassa kaikki paikat täynnä märkää. Se kyllä täytyy myöntää, että kun lumet sulavat, minun alkaa ihan hiukkapikkasen tehdä mieli lähteä juoksemaan. Se into yleensä kyllä karisee muutaman lenkin jälkeen.. Humppa saa tässä kesän aikana vähitellen alkaa opetusmielessä kokeilla vetojuoksun hurmiota, olisipa kivaa syksyllä painella menemään kahden kelpin vetojuoksuvaljakolla. Ja talvella sitten potkurilla. Sillä minähän en hiihdä. Kiitos Suomen peruskoulu!

Hinku on pikkusen paksu, paksu, paksu, paksu.

2011-03-29T18:11:00.001-01:00

Mutta se on siis kyllä ihan kauttaaltaan vähän turvonnut, olen tainnut syöttää sitä hyvin.. Toivotaan että osa turpoamisesta voisi liittyä pennuihinkin.

Hinku sai tänään henkilökohtaisen lenkin ja vähän kaukoja pihalla. Huuma pääsi illalla aksaamaan. Se on, tuota, sanotaanko vaikka että melkoinen peli. Että niitä kääntymisiä jos alkaisi treenata vähitellen? Ne on vaan jotenkin kovin tylsiä, ja Sirkku oli askarrellut meille radan, jossa oli paljon putkia lähekkäin, joten pystyttiin helposti tekemään hauskaa pennuaksaa putkilla ja muutamalla hypyllä. Kontakteja otettiin pieni setti myös, ja kujaa. Kujalla Humpalla alkaa olla ajatus läpi juoksemisesta, kohta pääsee tekemään jo kulmia. Sitten ei tarvitsekaan enää kuin vetää kuja kiinni, vai miten se oli? Ja hei, mulla on myös strategia renkaan opettamiseen, kui hianoo! Enää ei tarvitse kuin toteuttaa!

Loppuun vielä muutama Ranskan muistelo. Siellä oli nimittäin muutama juttu, joita ihailin. Yksi tällainen oli pienten kylien elinvoimaisuus. Kyllä, Ranskassa on kyliä tienvarret täynnä, mutta miten ihailtavan toimivilta ne vaikuttivatkaan. Pienessäkin kylässä oli vähintään yksi pikkukauppa ja pikkubaari tai -ravintola. Siellä oli kirkko ja koulu. Ylipäätään palveluja tuntui olevan tarjolla paljon enemmän kuin Suomessa jos verrataan asukasmäärältään saman kokoiseen kylään tai kaupunkiin. Ihanuutta oli se, että meille kerrottiin Indyn omistajan tyttären käyvän lähikoulua muutaman kilometrin päässä, jonne hänet noudettiin koulutaksilla kotoa. Hän saa opiskella siellä koko "alakouluaikansa", pienen kylän laitamilla. Suurta kauhistusta aiheutti, kun kerroimme Suomessa kyläkouluja lakkautettavan ja palvelujen vähenevän. Ranskassa kuulemma ihmiset haluavat nimenomaan muuttaa maalle, ei sieltä pois. Olisiko mitenkään mahdollista kääntää pyörä Suomessakin?

Toinen mahtavuus oli tuulimyllyt. Niitä oli maaseudulla siellä sun täällä, yleensä sellaisina 5-10 kappaleen rykelminä. Eivätkä ne minusta näyttäneet rumilta. Tosin olisin varmaan eri mieltä, jos sellainen laitettaisiin minun pellolleni. Vaikuttavia olivat, siellä hiljaa pyörivät ja ihmisille energiaa tuottivat. Niin että mitenkäs olisi, kumpi olisi kivampi takapihalla, ydinvoimala vai tuulimylly?

Ja ne sunnuntait. Ne sunnuntait, kun mitään ei tapahdu. Mikään ei ole auki, minnekään ei tarvitse mennä, kaikilla on vapaapäivä! Ihmiset käyvät kalastamassa niin kapeissa joissa, että me käytiin penskana hiekkalapiolla patoamassa sen kokoisia. Ihmiset käyvät kävelyllä, ratsastamassa ja jotkut hullut treenaavat maan ympäriajoa varten. Ja kaikilla pyöräilijöillä pitää olla katupyörä, pyöräilyhousut, pyöräilypaita, pyöräilykypärä, pyöräilyhanskat ja pyöräilykengät. Sen sijaan kukaan ei esimerkiksi hiihdä. Kun ei ole lunta. Täällä sitä sen sijaan on! Jukolauta! Eilenkin tuli puoli metriä muutamassa tunnissa, ei oltaisi päästy hallilta pois jos ei olisi aura pelastanut. Huono puolikin sunnuntain pyhittämisessä kyllä on; ei ole myöskään aksakisoja. Tai mitään muitakaan kisoja. Mutta mitäs väliä sillä ehkä olisi, jos olisi niin lämmintä että heppaa voisi pitää melkein ympäri vuoden laitumella? Jos siis olisi heppa. Kuka muuttaa mun kanssa Ranskaan, käsi ylös!

Tästä tuli ehdottomasti paras blogikirjoitus aikoihin, tai ainakin tällä viikolla. Saletisti natsaa, laitetaan lettuhumalan piikkiin.

Perusjutui

2011-03-24T21:15:00.000-01:00

Tänään vapaapäivän kunniaksi hallille, ihan rauhassa yksin työstämään tekniikkaa. Joku ihanuus oli tyhjentänyt hallista kaikki esteet reunoille, joten meillä oli tokoareena valmiina!

Hinku teki merkkiä ja ruutua, palkka oikeasta paikasta, välillä suoraan merkistä. Hyvä vauhti, oikea paikka, ei niin minkäänlaista virhettä. Toisena liikkeenä ekaan settiin hyppynoutoa metallilla, ei vikaa siinäkään.

Huuma pääsi myös tekemään ruutua ja pienen pätkän seuraamista. Seuraamisia pitää ruveta nyt tekemään häiriössä, tiputtaa kontaktia ihan muutaman askeleen jälkeen, vaikka siis häiriönä ei ollutkaan kuin "vieras" paikka (eli muu kuin olkkari..). Ruutu eteni hurjan kivasti, sitä ei olla taas tehty pitkään aikaan. Hakee aika kaukaakin hyvällä vauhdilla, ja mikä tärkeintä, koko ajan hyvään paikkaan! Ainoa mihin tässä vaiheessa pitää kiinnittää erityistä huomiota, on koiran "varmistuskääntyminen" ohjaajaa kohti, ne pitää häivytellä sieltä nyt heti pois. Mutta hyvällä mallilla, tietää mihin on menossa ja ihan ilman targettia tai valmista palkkaa.
Linkki edellisiin: Torstain tokoja

Tokaan erään Hinkulle muutama tunnari. Kolme toistoa, lähti tosi kovaa, nuuski hyvin ja palautti laukalla. Hiukan epävarmasti nostaa, tai oikeammin pitää, kapulaa, joten reiluja lelupalkkoja vauhdista jatketaan. Huuma teki toiseen settiin aksaa. Ensin puomin ja A:n alastuloa. Tää on nyt hyvä! Ollaan vaiheessa, jossa nostan Huuman jo puomin tasaiselle osuudelle, josta saa hakea oikean paikan alas. Humppaahan alkoi välissä vähän koko puomi jännittää (erityisesti se tasainen osuus), vaikka sitä pentuna muutama kerta reippaasti tehtiinkin. Nyt tehdään sitten takaperinketjuttamalla edes yrittämättä tehdä sitä kokonaisena "oikeinpäin", mennään siis pylly edellä puuhun.

Kokeiltiin myös pitkästä aikaa rengasta. Minirengas menee hyvin sheipaten, mutta suoraan se ei tule siirtymään maksirenkaalle. Tässäkin näkyy Huuman matalana liikkumisen aiheuttama haaste, menisi mieluummin ali kaikesta mistä mahtuu, kun silleen pääsee kovempaa.. Homma olisi helppo, jos olisi käytettävissä portaattomasti säädettävä rengas, vaan kun ei ole. Jätetään hautumaan ja tehdään sillä aikaa sotasuunnitelma.

Päivän viimeisenä ponnistuksena Huuman kanssa tehtiin tasontarkistus kääntymiseen. Mitään ei ehkä opittu, mutta nyt tiedetään missä mennään: Humpalle pitää opettaa lyhyt hyppy, hyppääminen vinottain ja kääntyminen hypyn päällä. Suoraanhan se osaa jo mennä, huomaan..

Takaisin tylsään arkeen

2011-03-23T21:50:00.000-01:00

Eipä ole paljon kerrottavaa, jos vertaa noihin edellisiin päivityksiin.

Hinkussa ei näy mitään tiineydestä kertovia merkkejä. Se ei ole turvonnut (kyllä, olen mitannut sen vyötäröä mittanauhalla) eikä rauhoittunut. Se ei myöskään hae erityisesti huomiota, mutta ei toisaalta ole myöskään vetäytyvä. Se ei ole voinut pahoin, ei ole jättänyt ruokaa syömättä mutta ei ole ollut normaalia ahneempikaan (millainenkohan se silloin olisi?). Sen vatsa ei roiku, mutta ei ole myöskään kova. Tissit sillä on vähän turvoksissa, mutta niin ne ovat kyllä aina juoksun jälkeen, kun tekee valeraskautta. Se on siis ihan normaali, tavallinen oma itsensä. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen olo, että se olisi tiine. Veikkaan, että sieltä tulee pieni pentue, 3-4 pentua.

Käytiin sunnuntaina Virven ja Watin kanssa treenaamassa. Junnut pääsivät tekemään junnuaksaa. Humppa hullutteli pikkuhyppyjä, putkia, pikkumuuria ja pussia. Kontakteilla tuli nyt suuri harppaus eteenpäin, kun alastulo yhtäkkiä loksahti kohdilleen. Kujaa otettiin kans jokunen kerta läpijuoksuna.
Hinku pääsi tekemään muutaman tokojutun, merkkiä, luoksetulon pysäytystä ja lyhyen setin seuraamista. Lopuksi sai juosta muutamasta putkesta aksatauosta huolimatta.

Tiistaina Hinku jätettiin kotiin ja mentiin Humpan kanssa kahdestaan aikuisten koirien treeneihin. Humppa sai tehdä taas hyppyjä, kokeiltiin ensimmäistä kertaa takaakiertoa ja pakkovalssia, molempia huikeat yksi toisto! Myöhemmin eräs hyppykulma aiheutti taas hirmuista kiirettä matalana kiitävälle paimenkoiralle, tämä johti sitten rimanalituksiin. Toiseen settiin hiukkapikkasen alastulokontaktia puomilla. On se vaan hauska eläin!

Retkikunta Ranskassa: Osa 5

2011-03-19T18:49:00.000-01:00

Päivät 9 ja 10.

Niin se kaikki kiva loppuu aikanaan. Viimeinen kerta vedettiin croisanteja aamupalaksi sunnuntaina hotelliaamiaisella. Samaan aikaan ravintolaa täytti parikymmentä luokkaretkeläistä itämaista, ei muuten uskoisi, miten hiljaisia ja hillittyjä voivat sen ikäiset teinit olla. Matkaan lähdettiin ajoissa, periaatteella että mieluummin odotellaan kentällä kolme tuntia kuin ollaan vartti myöhässä. Ajeltiin pidemmän kautta, kun jouduttiin pennunhakureissun takia kieppaamaan ylimääräinen lenkki. Paikka löytyi helposti nüvin avulla, ilman sitä ei olisi kyllä löytynyt varmaan ollenkaan. Pihalla temmelsi monen monta pyrriä, sisällä samoin, ja mukaan saatiin brindle urospentu. Todettiin heti, että ei, ei se kyllä täytä lentoyhtiön sääntöjä laatikkoon mahtumisen osalta, mutta eipä se auta kuin yrittää. Löydettiin uskomattoman kivuttomasti CDG:lle ja siellä vuokra-autoparkkiin. Oltiin henkisesti varauduttu pahimpaan, joten varsin positiivinen yllätys oli, että paikat oli hyvin merkittyjä ja ajaminen kohtuullisen helppoa.

Kentällä kaikki selvisi taas hyvin. Check-in:n jälkeen saatiin taas lupa tuoda Hinku paikalle hieman myöhemmin. Pentu oli jännittänyt ajomatkaa kovasti, tärisi hieman ja oli pississä ja oksennuksessa. Eikä suostunut juomaan. Kovin rauhallinen se oli, melkein huolestuttavan rauhallinen.
CDG:lla, lähdössä kotiin.
Hinku lastattiin laatikkoonsa ja laatikko kärriin. Ei ilmeisesti kovin jännittänyt matkanteko, sillä Hinku laittoi makuulle ennen kuin laatikko katosi näkyvistämme. Näin taas myös lastauksen, joka suuresti helpotti jälleen oloani. Koneen lähtöä odotellessa kaivoin pennun taas syliin makoilemaan. Se oli silminnähden rentoutuneempi ja tarkasteli edelleen kovin rauhallisesti ympäristöä.

Helsingissä kuulimme heti koneen pysähdyttyä äijän käskevän äänen: "Ottakaa se koira!" Ja olivat ottaneet, Hinku saatiin jo ennen matkatavaroita. Riemastunut kelpie herätti hieman hilpeyttä kanssamatkustajissa, se kun hyppi ilmaan, piippasi ja kurlutti. Varsinkin Mian näkeminen herättää siinä aina jotenkin hilpeitä tunnelmia. Hinkulla oli taas jano, se oli hieman kuolannut laatikkoonsa. Pentukin suostui jo juomaan ja oli huomattavasti pirteämpi. Ehkä se oli nukkunut koko matkan? Pennun hakija löytyi pienen huhuilun jälkeen ja pääsimme jatkamaan autoilua. Pieni Fiesta Suomen leveillä teillä tuntui muuten hassulta. Pakkasessa, loskassa ja lumisateessa. Yö vietettiin Hinkun kanssa Erjan ja Tapsan lainasviitissä. Aamulla ajelin ensin Tyrväälle, josta puolenpäivän maissa jatkoyhteys Joensuuhun. Perillä joskus kuuden maissa, koirien lenkitys ja vetämään treenejä Pyhäselkään. Kympiltä illalla kotona ja aamulla ysiksi töihin. Olisin ehkä yhden rauhoittumispäivän kotona kaivannut, vähän nopea oli siirtymä täydellisestä lomasta epätäydelliseen arkeen.

Muutamia Mian ottamia kuvia viikon varrelta.

Hinkun ja Indyn paini.

Keskiviikkona oli aika hieno ilma..

.. ja järkyttävän hyvä ruoka!! Ne vuohenjuustovoikkarit, aahh!

Torstaina Atlantilla.

Jos jotenkin vetäisi koko reissua hiukan yhteen, niin mitäpä siitä sanoisi? No ainakin sen, että kyllä kannatti! Vaikka yhtään pentua ei tulisi, matka jo itsessään oli mahtava ja todellinen irtiotto arjesta. Tuntui kuin olisi ollut poissa kokonaisen kuukauden. Paluu arkeen sitten olikin hetkellisesti aika karu.

Tykästyin Ranskaan ihan tosi kovin. Joskus pitää varmaan vielä käydä se Eiffelikin katsomassa. Tämä oli kuitenkin juuri meille sopiva loma, ulkoilua ja koiraystävällisiä kohteita. Miakaan ei onneksi ole innostunut kovin shoppailusta ja turistirysistä. Pelkkänä astutusreissuna tämä ei olisi kannattanut, jo ihan taloudellisesta näkökulmasta. Positiivisesti olin yllättynyt siitä, miten rauhallisesti Hinku suhtautui lentämiseen ja miten hienosti kaikki kentillä sujui koiran kuljettamiseen liittyen. Voisin jopa sanoa, että matka olisi ollut tekemisen arvoinen koiran kanssa ilman astutustakin. Hinku oli jotenkin järkyttävän iloinen Ranskassa, kuin kaikki olisi ollut siellä vieläkin hienompaa ja parempaa! En tiedä johtuiko se yhtäkkiä koittaneesta keväästä, Huuman jättämisestä kotiin vai siitä, että sillä oli mukanaan kokonaista kaksi lakeijaa. Se hillui aivan päättömästi metsissä, juoksenteli riemuisasti ja kaikki oli vain jotenkin sen mielestä niin mahtavaa. Ehdottomasti kynnys matkustaa koiran kanssa lentäen laski, ja voisin huoletta tehdä sen uudelleenkin. En ole koskaan ollut kovinkaan innostunut ulkomaanmatkailusta, mutta hei, jos senkin voi tehdä koiran kanssa, niin johan se onkin eri juttu!

Retkikunta Ranskassa: Osa 4

2011-03-18T21:47:00.001-01:00

Päivät 7 ja 8.
Perjantai-illaksi oli suunniteltu viimeinen astutusyritys, joten päiväohjelmaa piti keksiä. Päätettiin lähteä autolla Lorientin suuntaan katsomaan, löydämmekö karttaan merkittyjä nähtävyyksiä ja näköalapaikkoja. Paikkojen nimet tai karttamerkit eivät juurikaan kertoneet siitä, mitä tulisimme löytämään, joten sellaisella tutkimusmatkailijafiiliksellä mentiin, etsitään paikka ja katsotaan mitä siellä on. Ensimmäinen paikka oli Roches du Diable. Nimi kertoo, että jotain kiviä ehkä voisi paikalla olla. Ja olihan siellä, mutta oli myös vettä, eli koski. Paikalla oli suuri lauma teinejä opettajineen / valmentajineen, mahtoiko olla joku urkkapäivä tai liikuntatunti menossa. Jotenkin hiukan hurjalta tuntui katsella sellaisia ehkä noin 12-14 vuotiaita nuoria laskemassa koskea kajakeilla. Hinkulla oli taas älyttömän hauskaa, sen mielestä Ranskalaisissa metsissä juoksentelu oli jotenkin aivan järjettömän nastaa touhua. Kuvassa alajuoksua.

Matka jatkui Roc Trévezelin näköalapaikalle. Maasto oli siellä aivan erilaista, näytti siltä kuin oltaisiin oltu puurajan yläpuolella, mutta kovin korkealla ei kyllä oltu.

Matka jatkui satamakaupunki Roscoffn rannikolle. Hyvin oli erinäköistä kuin aiemmin nähty hiekkarantarannikko.

Suoraan Theresan luo, jonne tuli hiukkapikkasen kiire, kun ei oikein tajuttu, miten kauas oltiin ajauduttu. Hinku oli suostuvainen seksiin edelleen, Indy tosin ruiski tällä kertaa tavaraa vähän minne sattui. Kyllä ne taas nalkissa olivat, että ehkä sitä osui hiukan oikeaankin paikkaan. Astutuksen jälkeen syömään Härkägrillille, sellainen Amarillo-tyyppinen ketju, olisiko ollut oikealta nimeltään ihan Bull Grill?

Viimeistä kokonaista Ranskan päivää, lauantaita, aloiteltiin hakemalla aamupalaa Super-U:lta, kun hotellin rafla ei yllättäen ollutkaan aamulla auki. Kertoo ehkä jotakin paikan asiakasmääristä talviaikaan. Aamupalaa ajeltiin pikkuteitä pitkin nauttimaan rannikolle Cancalen kulmaan, kuvassa.

Siitä pikkuteitä matka jatkui Le Mont St. Micheliin, jonka lähistöltä etsittiin ensin hotelli. Itse saari on vanha luostari- ja puolustussaari, jonka useat rakennukset ovat 1300-luvulta. Heittäydyttiin reippaiksi ja käveltiin saareen Hinkun kanssa.

Saari elää nykyään täysin turisteista, ja niitä sitten riitti. Jostakin itämaasta oli saapunut hirvittävän suuri määrä lomailijoita, jotka täyttivät lähihotellit ja Michelin kadut, ravintolat ja matkamuistomyymälät. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana oltiin turistirysässä, ja jopa hiukan tuli sellainen olo, että pitää katsella omaisuutensa perään ja varoa taskuvarkaita. Hiukan jäi harmittamaan, että matkamuistoja tuli ostettua niin vähän, sillä varsinkin tuolta niitä olisi ollut kyllä saatavissa.

Illalla kävimme vielä uudelleen kävelemässä Micheliin. Ihan vain saadaksemme valokuvan valaistusta saaresta.

Ulkoilun jälkeen viihdytin itseäni erittäin epäekologisesti kylpemällä ammeessa. Tosin eipä tämä reissu nyt muutenkaan millään muotoa ekologinen ollut.. Illalla tavaroita pakatessani havahduin tosiasiaan, että suurin osa matkamuistoista oli jäänyt ilmeisesti Josselinin hotelliin, koska niitä ei löytynyt enää mistään. Arvoltaan ne eivät olleet suuria, mutta kyllä silti v*tutti. Varta vasten kun käytiin siellä pienessä suklaapuodissakin. Onneksi kummipojan lohikäärmekilpi oli pelastunut ja tullut otetuksi mukaan, se olisi harmittanut kyllä kaikkein eniten.

Vaikka pientä matkaväsymystä oli jo ilmassa, niin kyllä viimeisenä iltana harmitti kotiinpaluu jo etukäteen. Loskaa, kuraa, pakkasia, lunta, pimeyttä, töitä, plääh.

Retkikunta Ranskassa: Osa 3

2011-03-18T00:14:00.000-01:00

Matkapäivät 5 ja 6.

Keskiviikkopäivä valkeni aivan ristuksen lämpimänä ja aurinkoisena. Aamupalaa yritettiin metsästää Josselinin keskustasta, mutta sepä ei olekaan aivan helppo juttu 2500 asukkaan pikkukunnassa maaliskuussa. Siirryimme siis suoraan brunssiin paikalliseen pikkuravintolaan alla näkyvän joen varteen. Vuohenjuustoa, ah! Se oli niin hyvää! Rasvassa paistettuja vuohenjuustovoileipiä salaattipedillä, niin täydellistä! Jännä osio ruuassa oli, että mukana oli yksi vaniljajäätelöpallo. Hyvää se oli erikoisuudestaan huolimatta (tai juuri siitä johtuen). Ilma oli niin mahtava, että ruokailu hoidettiin terassilla t-paitasillaan istuen.

Hotellimme ravintolan ikkunasta avautui näkymä joelle ja vastarannan linnalle.

Ja tässä se hotelli.

Josselinin keskustaa.

Ruokailun jälkeen napattiin Hinku mukaan ja suunnattiin ajelulle kohti lähikaupunki Pontivytä. Koskapa ainakin allekirjoittaneella on jokin fiksaatio linnoihin, suuntasimme siellä katsomaan Rohanin linnaa. Pitävät sitä auki ympäri vuoden, joten pääsimme myös sisätiloihin tutustumaan.

Linnanpuisto ja linna ulkoapäin olivat perin kauniit, mutta sisältä se oli liian laitettu, eikä täysin sen historiaa kunnioittaen. Onko se sitten niin, että kun niitä linnoja on alueella niin paljon, niin ei kaikkia (yhtään?) ole tarpeen säilyttää, vaan niihin voidaan sijoittaa jos jonkinlaista näyttelyä ja tarpeettoman vahvoja valaistuksia?

Rohanin linnan raiskaus.

Hinku kävi tuolla linnanpuistossa kakalla.

Pontivystä taas suoraan treffeille. Aluksi näytti samalta kuin tiistain yritykset, mutta yhtäkkiä Hinku sitten kuitenkin päätti, että no pane sitten. Aktin jälkeen Hinku repesi täysin riemusta: Indy olisi halunnut vetäytyä omaan rauhaansa, mutta Hinkupa hyppi sen ympärillä, röhki kuin sika, läpsi sitä tassulla päähän ja yritti kaikin keinoin saada pikauusintaa. Oltiin Mian kanssa niin helpottuneita yrityksen onnistumisesta, että käytiin sen kunniaksi oikein juomassa maljat hotellin baarissa. Paikallinen kuiva siideri oli jotenkin erilaista kuin Suomesta saatavat kuivat siiderit, joita en kyllä juo kuin pakotettuna. Se oli kuivaa, mutta jotenkin makeampaa kuivaa ja jälkimaku oli parempi.

Torstaiaamuna söimme suosiolla hotelliaamupalan. Ranskassahan aamupala ei kuulu huoneen hintaan. Hotelliaamiaiset sisältävät vaaleita leipiä, marmeladia, croisanteja, suklaacroisanteja, keksejä, mehua, teetä / kahvia ja jugurttia. Vaikka tuollainen ns. kevyempi aamupala (eli vähäproteiininen ja hyvin makea) sopiikin minulle, koko ajan oli jotenkin hiukan syyllinen olo, että missä ne kaikki puurot ja täysjyväleivät nyt ovat? Vaikka siis sellaista syö koskaan kotonakaan, niin silti.

Hotellin ravintola.

Päivä oli tarkkaan aikataulutettu, ja liikkeelle lähdettiin hyvissä ajoin. Saatiin lisää löpöäkin autoon tankattua, tai oikeammin pikkukylän pikkuhuoltamon setä sai. Matkaa tehtiin ensin Suspicion linnaan rannikolle. Suspicio oli monilta osin paremmin säilytetty kuin Rohanin linna, ja aivan mahtavan hieno vallihauta oli siellä.

Linnalta lähdettiin etsimään, josko löydettäisiin ihan Atlantin äärelle. Ja löydettiinhän me.

Hinku Atlantilla.

Iltapäiväksi ajeltiin Vannesin akvaarioon. Hetki jouduttiin odottelemaan sisäänpääsyä, kun Ranskassahan ei mitään tapahdu turistikauden ulkopuolella klo 12-14 välillä, kun kaikki ovat syömässä. Akvaariossa oli paljon samantyyppisiä altaita kuin esim. Särkkiksen akvaariossa on, mutta olipa siellä myös mm. kroko. Jotenkin jäi hiukan paha mieli, kaikilla kaloilla ei altaiden koko minun mielestäni ihan täyttänyt standardeja. Esimerkiksi tällä mureenaparalla ei ollut kunnollista koloa minne piiloutua. Se sitten kyhjötti kiven vieressä ja kuvitteli olevansa sängyn alla.

Tämä niilinkroko oli löytynyt Pariisin viemäriverkostosta.

Illalla taas treffaamaan Indyä. Olivat nopeita tällä kertaa, ei ehditty edes kunnolla ulos ovesta, kun olivat jo nalkissa.

Illalla ruokailua taas Josselinin pikkuraflassa. Vaikka mieluummin ottaisin ravintolan, jonne voin mennä mihin aikaan päivästä tahansa, pitää kyllä ihailla kyseisen paikan tuotantotehokkuutta: paikka on auki klo 12-14 ja 19-21 (?) ja silloin on syötävä jos meinaa. Etualalla crêpe, mukeista juotiin Gaëlig-merkkistä paikallista siideriä.

Retkikunta Ranskassa: Osa 2

2011-03-16T22:53:00.002-01:00

Matkapäivät 3 ja 4.

Aamulla lähdimme katsastamaan Chartresin keskusta-alueen ja katedraalin. Kysyvä ei tieltä eksy, vai miten se meni, sanoivat Katja ja Mia kun kysyivät poliiseilta ohjeita parkkiajan maksamisesta keskustan parkkipaikalla. Käveltiin läpi kauniiden kujien, minä sitten vaan niin tykkään sellaisista vanhoista kivitaloista ja hämäristä kujista. Katedraali oli melkoisen vaikuttava. En yhtään ihmettele, että ihmiset ovat kiltisti pysyneet uskossaan männä aikoina, oli se niin kunnioitusta herättävä.

Ja puistoalue oli kyllä kans hieno. Minusta Suomessakin pitäisi olla

enemmän muotoon leikattuja pensaita ja labyrinttipuistoja.

Matkaa jatkettiin kävelyn jälkeen ja matkalla pysähdyttiin aamupalalle paikalliselle aabeeceelle. Vinkkinä: jos mukana ei ole hammaslankaa, ei kannata syödä unikonsiemenillä kyllästettyä patonkia. Mian kauneuslaukusta onneksi löytyi pelastus. Seuraava videopätkä kertoo automatkan etenemisestä ja lopussa on pätkä myös Loudeacin keskustaan tehdystä iltalenkistä.

Päivä 3.

Nüvin virrat vetelivät viimeisiään, mutta juuri onneksi riittivät Indyn kodin huudeille. Tarkkaa osoitetta ei noihin maaseudun paikkoihin ollut, joten kysyttiin sitten tietä eräältä vanhalta pariskunnalta joka kuokki omassa pihassaan. Meillä ei tuota yhteistä kieltä ollut, mutta näyttämällä paperia, jossa oli Indyn omistajan nimi, sain paljon kädellä osoittelua, nimen ja oui- sanan toistamista. Liikuimme käsien osoittamaan suuntaan ja löysimmekin oikean talon. Pihassa ollut aksapuomi ja verkkoaita antoivat myös vinkkiä talon asukkaista.

Hinkun ja Indyn ensikohtaamisen saldo oli hiukan leikkiä, vuohen tuijottelua, nuuskimista ja paljon ärinää Hinkun puolelta. Hinku oli vähän sitä mieltä, että olet ihan kiva, kun pysyt täällä etupäässä, mutta selkään on turha yrittää. Eläinlääkärin arviohan oli, että tärpit olisivat olleet la-ma-välisenä aikana, mutta Hinku oli eri mieltä.

Indy oli kyllä sellainen, kuin millainen kuvittelinkin sen olevan. Se leikki hyvin, tarttui ja taisteli hyvin, oli ylitsevuotavan sosiaalinen vieraita kohtaan (eli paljon hyppimistä noin 1,5 metrin korkeuteen ja nuolemista). Siisti purenta, kooltaan ja rakenteeltaan juuri sellainen joista tykkään: riittävän kevyt pystyäkseen työskentelemään hyvin, mutta ei kuitenkaan hento. Kovin laihassa kunnossa se tosin oli. Sisällä se alkuräpellyksen jälkeen rauhoittui tosi kivasti, mutta oli heti lähdössä toimintaan kun sitä sille tarjottiin. Vahvaa silmänkäyttöä talon kissoihin ja takapihalla asuneeseen vuoheen sillä oli, joten oletettavasti jotain paimennusominaisuuksiakin sillä voisi olla pennuille periyttää.

Seuraavan yön hotelli, joka oli aivan uusi, sijaitsi Loudeacin pikkukaupungissa. Huone oli tosi pieni ja vähän kylmäkin, mutta palvelu hyvää. Naapurissa sijaitsi tien toisella puolella Härkägrilli (paikallinen Amarillo) ja toisella puolella Mäkkäri (paikallinen Hese). Muuten kaupunki oli kuin Tyrvää: suurinpiirtein samanverran asukkaita, ei millään muotoa kovin kaunis, ja kun kysyy asukkailta, että mitä täällä olisi nähtävää, vastaus on "Nothing".

Tiistaiaamuna oli vallan auton etuikkuna jäässä. Kun sitä autoa siitä sitten käynnisteltiin, ilmoitti se meille suurilla punaisilla kirjaimilla, että nyt on joku hätä. Kun ei tuo ranskan kieli ihan taivu, varsinkaan autosanaston osalta, raapustin tekstin paperille, kävelin respaan ja pyysin respansetää selittämään minulle mistä on kyse. Hänen mukaansa auto ilmoitti tarvitsevansa määräaikaishuoltoa lähiaikoina, joten nou hätä, matka jatkuu. Noh, olihan auton mittarissa jo melkeen 8000 kilometriä, joten johan se kymppitonni lähestyykin. Keskustaan siis, aamupalaa löytyi siististä kahvilasta. Reissun ensimmäinen, mutta ei takuulla viimeinen croisant. Ja se oli niin hyvää, siis NIIN hyvää. Ikävä tulee kyllä niitä(kin).

Otin pikapuhelun iskälle, josko sillä olisi arvio meidän nüvin tilasta. Edellisenä päivänä kokeiltiin laitetta Indyn omistajan autoon, jossa se toimi. Aamulla löydettiin vielä yksi plugi auton tavaratilasta, jossa se myös toimi. Arvio oli, notta sulake on mennyt. Voin kertoa, että on aika haastava tilanne yrittää kertoa pelkkää ranskaa puhuville huoltamon miehille, että mikä olisi ehkä vikana. Mia onneksi tiesi, mikä on sulake englanniksi (älkää kysykö miksi..), ja melkein sama sana löytyi auton manuaalista ranskan kielellä. Sieltä löytyi myös plugin kuva, joten sitten sulake-sanaa ja plugin kuvaa osoittamalla äijä tiesi mistä vikaa pitäisi etsiä. Kärähtänyttä sulaketta ei kuitenkaan löytynyt, joten päätimme pistää nüviin volat täysille ja liimata sen takapenkin ikkunaan kiinni, minne johto juuri riitti. Matkustajan tehtäväksi jäi sitten pöllönä käännellä välillä päätään, kerätä navista informaatiota ja välittää se kuskille. Päivä sisälsi myös Ford-korjaamolla käynnin, josta ei siis löytynyt autolle korjausaikaa, käynnin turisti-infossa, shoppailua Super-U:ssa (paikallinen sitimarket) ja käynnin eläinlääkärillä. Näistä viimeinen löytyi sattumalta, ja päätettiin käydä kysymässä, josko voisivat lätkäistä Hinkun passiin leiman, että ekinokokkoosi-lääkitys on annettu. Eläinlääkäri oli kovin ystävällinen eikä ottanut toimenpiteestä edes maksua. Eipä hänelle toki kovin suurta rasitusta asiasta tullut, kun itse tungin lääkkeen Hinkun kurkkuun, itse asiassa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla se onnistui räkäisemään sen ulos, vaikka käsi oli takuulla jo rannetta myöden sen nielussa. Ja meille kun sanottiin, ettei Loudeacissa ole mitään nähtävää!

Hiukan kiireellä ajeltiin seuraavaan määränpäähän, Josseliniin, josta oli varattu hotellihuone seuraavaksi kahdeksi yöksi. Olisimme menneet kyseiseen hotelliin jo edelliseksi yöksi, mutta se oli booking.com:n mukaan täynnä, jota oli kyllä vaikea uskoa seuraavien päivien asiakasmäärien perusteella. Check-in:n jälkeen tapaamaan jälleen Indyä. Hinkun meininki oli suurinpiirtein, että antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa. Treffien jälkeen lähdettiin seuraamaan paikallisia aksatreenejä. Mieleen jäi erityisesti muutama nopea bortsu, joista varsinkin yhdellä oli aivan sikamaisen nopea puomi pysäytyskontakteilla. Se ei ottanut varmaan yhtään askelta ylösmenon ja alastulon välillä, kunhan vaan lensi. Muuten ohjailivat paljon takaa, koiria palkattiin enemmän sosiaalisesti kuin leluilla tai nameilla ja verryttelyt ja jäähdyttelyt eivät niin sanotusti olleet aivan samanlaisia kuin Suomessa.

Aksatreeneihin.

Josselinin hotelli oli tosi siisti ja kaunis ja henkilökunta ystävällistä. Jos joskus tulee tarvetta lähteä pieneen kylään Länsi-Ranskassa lomailemaan, suosittelen lämpimästi Hôtel du Château Josselinia.

Hinkusta tuli tässä hotellissa vieläkin onnellisempi koira: täällä pääsi kaivautumaan sängyn alle!

Terkkuja Hoppu-äidille!

Retkikunta Ranskassa: Osa 1

2011-03-14T22:59:00.000-01:00

Kuvia on purkamatta sellaiset kolmatta sataa, videoklippejä viimeisimmän tiedon mukaan 82 ja muistiinpanoja yli kymmenen sivua. Palasissa tulevat siis matkapäivitykset. En olisi halunnut tulla takaisin, vaikka ollenkaan, eikö ihminen voisi asua Ranskassakin? Siellä kukkii jo narsissi ja hepat laiduntavat.

Osa 1: matkustuspäivät 1 (la) ja 2 (su)

Lauantaina matkaan lähteminen hieman kesti, kun ensin piti käydä reippaasti tekemässä 9 tunnin työpäivä, käydä suihkussa, lenkittää koirat ja pakata loput kamat. Matkaan päästiin joskus yhdeksän maissa illalla, perillä Tyrväällä oltiin noin kolmelta yöllä. Kyllä voi ihmistä väsyttää, voin kertoa. Jyväskylän jälkeen oli kahteen otteeseen vedettävä Fiesta bussipysäkille parkkiin ja otettava ensin vartin torkut ja sitten hypittävä hetki lumihangessa, niillä jaksoi taas hetken.

Sunnuntaina takaisin rattiin vielä aamupäivällä. Fiestan ratti suunnattiin ensin kohti Turkua, jonne dumpattiin Humppa ja kyytiin otettiin Mia. Siitä matka jatkui Helsinki-Vantaalle, jonne päästiin hyvissä ajoin. Autolle löytyi parkki läheltä ykkösterminaalia, ja meille jäi reilusti aikaa hengähtää ja selvitellä koiran kuljetusta. Check-in hoidettiin hyvissä ajoin, kun koiraa ei tarvinnut vielä laittaa menemään, vaan sen pystyi hoitamaan vasta vajaa tuntia ennen lähtöä. Kun sitten sovittuun aikaan mentiin koiraa toimittamaan, check-in:n tädille tulikin kauhea kiire, että nyt se pitää kyllä sitten heti laittaa menemään ja missäs ne nyt on ne vartijat ja oivoivoi. Paljon juoksentelua, puhelimeen puhumista, lisää tätejä ja lopulta ei niin kovin luottamusta herättävä "koirapaketin" jättö johonkin varastohuoneeseen. Miksi eivät sitten voi sanoa, että tulkaa sittenkin vaikka puolitoista tuntia ennen, jos se alunperin ilmoitettu aika ei muka meinannut riittää?

Alkujännitys helpotti kivasti, kun näin ikkunasta Hinkun lastauksen. Siinä se menee, etummaisessa kärrissä. Ainakin ollaan menossa samaan koneeseen, puuh.

Lento sujui nopeasti ja CDG:n lentokentältä matkatavarat löytyivät nopeasti. Hinkuakaan ei tarvinnut pitkään odotella. Se oli hyvissä voimissa, eikä vaikuttanut mitenkään järkyttyneeltä uudesta matkustustavasta. Jano sillä oli, että oli varmaan vähän stressiläähättää tarvinnut?

CDG:n lentokentällä

Täti autonvuokrauspisteellä katseli tavaroitamme, soitti puhelun ja ilmoitti, että joudutaan hetki odottamaan autoa. Niin varmaan, kun ei sitten voinut yhtään pienempää autoa meille laittaa. Jos kaksi ihmistä, koira ja lentoboksi mahtuu Suomessa Fiestaan, niin tarvitaanko siihen Ranskassa C-max? Ilmeisesti. Melkoista on sellaista autoa ajella Pariisin kapeilla kaduilla, jos sattuu ottamaan yhden rampin liian aikaisin ja joutumaan pois pääteiltä. Oli kuin olisi yrittänyt saada Viikkarin risteilijää kääntymään Aurajoen mutkissa. Navigaattoria pitää kyllä kiitellä, oltaisiin varmaan vieläkin pyörimässä siellä Pariisissa jossain liikenneympyrässä, jos Nüvi ei olisi meitä opastanut.

Ajettiin ensimmäiseksi yöksi Chartresiin, noin tunnin ajomatkan ja 100 kilometrin päähän Pariisista. Hotelli oli aivan uusi ja siisti, ja respan poika taikoi meille iltapalaakin, vaikka ravintola ei enää ollutkaan auki. Hinkulla oli käsittämättömän hyvä fiilis, se juoksenteli päättömästi hotellin viereisellä kävelytiellä naama näkkärillä ja häntä pystyssä, kai se oli riemuissaan yhtäkkiä koittaneesta keväästä.

Ford C-max, Hinku ja takana Chartresin hotelli (jonka takapihalla oli muuten paikallisen koirakerhon suojelu/aksakenttä). C-max:ssa oli kaikenlaisia jänniä toimintoja, kuten parkkitutka sekä erilaisia sähköisiä toimintoja, jotka milloin vilkuttivat valoja ja hälytysääniä milloin mistäkin. Ihan aluksi se piipitti tietysti auki olevista turvavöistä, kun takapenkillä oli reppua ja muuta tavaraa, joille ei ollut omia vöitä kiinnitetty.

Meidän ensimmäisen yön koti.

Pitäisikö olla jo pakattuna?

2011-03-03T20:03:00.000-01:00

Vaan eipä ole, kaksi yötä lähtöön, kolme lentoon, jäljellä vielä kaksi päivää töitä joten ei tässä paljon ylimääräistä aikaa jää. Olen vasta ajatuksen tasolla miettinyt, mitä kaikkea sitä tarvitaan mukaan. Pyykkiäkin pitäisi pestä, että olisi jotain mitä ottaa mukaan, ja vuokra-auto on vielä hoitamatta. Majoitukset on ekoille öille varattuna, lennot on ok ja kaikki aikaa vievät asiat on hoidettu. Tuliaiset? Niin, tuliaiset? Sinne varmaan pitää viedä jotain mennessään? Ja Humpalle pitää pakata oma retkireppu. Hinkukin tarvitsee varmaan puolitoista kiloa ruokaa mukaan. Bonuksena saadaan vielä lisäjännitystä, kun paluumatkalle käymme hakemassa kyytiin pienen pyrrinpojan toimitettavaksi tutuntutuille Suomeen. Sillekin on matka varattu, ja kävin ostamassa sille boksinkin, joskin ei ole aavistustakaan, että mahtuuko sellainen karvapallo tuollaiseen laukkuun. Olisi syytä mahtua, koska jos ei mahdu, niin mitäs sille sitten siellä kentällä tehdään? Tuolle Hinkun laatikolle pitäisi kans tehdä jotain tuunausta, että miten sitä sitten siellä kentällä kanniskellaan. Meinasin ottaa kevythäkistä kantohihnan irti, jos sen kanssa onnistuisi jotenkin raahautua eteenpäin.

Käytiin tänään progeissa, tulokset saadaan huomenna. Ell otti myös papan, ja arvioi sen perusteella, että astutus voisi onnistua lauantaista lähtien. Että kait me ollaan ihan hyvissä ajoin, ainakin jos vertailee muihin tuttuihin kelpeihin. Hinkun jalka on ollut verikokeen jälkeen turvoksissa, toivottavasti laskee huomiseen mennessä, ettei tarvitse lähteä sen kanssa enää lääkäriin tai perumaan sen matkaa. Olisipa jotenkin aika kurjaa, jos progejen takia ei pääsisi matkaan. Sanonpa vaan, että kyllä oli draamaa taas klinikalla. Hinku itki jo verinäytteenoton aikana, ja kun päästiin papanäytteen ottoon, huusi se jo kuin sika. Saa olla aika kova jätkä se Indy, että panee tuollaista naista, jos ääni on silloinkin yhtä kova.

Huuma kävi tekemässä tänään vähän aksaa. Tehtiin vähän kääntymisiä, kujaa sheippaamalla ja puomin alastuloa. Tuolla puomilla näkyy toispuoleisuus aika vahvasti: jos olen itse koiran oikealla puolella, se pysyy hyvin kontaktilla; jos taas olen koiran vasemmalla, sen takapää kääntyy tositosi herkästi alas. Ruvettiin tekemään nyt sitten enemmän kestoa siihen alastulolla pysymiseen, lähti oikein kivasti liikkeelle. Tuli taas sellainen olo, että on aika paljon viilattavaa vielä tuossa aksassa. Tosi ylläri varmaan, kun tietää että ollaan treenattu oikeasti ei juuri yhtään, ainoa mitä Huuma osaa, on juosta siivekkeitä ja putkia suoraan. Ja pussin se osaa kans.

Ei si kisattu

2011-02-27T07:28:00.000-01:00

Notta niin siinä sitten kävi, että ei kisattu. Aamulla ei vielä vuotanut, mutta kun tulin kakkosten aikaan kotona käymään ja koiraa hakemaan, ni johan näytti nenäliinatesti vaaleanpunaista. Se aloitti siis juoksunsa noin kaksi tuntia ennen ekan startin rataantutustumista.

Huonot uutiset on sellaiset, että en ole ollenkaan varma noista Hinkun juoksuista ja koko lähdön ajoituksesta. Hinku vuotaa niin niukasti ja pitää itseään niin puhtaana, että on muuten vaikea määritellä tuota juoksua. Yhtään tippaa lattialta ei esimerkiksi ole vielä löytynyt, eikä tuolla nuolemisella tule löytymäänkään.. Toinen huono uutinen minun kannaltani on se, että halvimmat lennot Pariisiin heittävät lenkin Köpiksen kautta, ja minä haluan koiran kanssa suoran lennon. Ja tämä lentopa ei sitten ollut se kaikkein halvin. Koiran lennättämisen hinnaksi ilmoitettiin alunperin 60 euroa / suunta, mutta nyt varausta tehdessä selvisi, että kah, kun häkki on kuitenkin noin iso, hinta onkin ihan vaan kaksinkertainen. Jos joku tulee minulta joskus kysymään, että paljonko tuolla pennuttamisella tienaa, niin.. Niijuu, ja työvuorot eivät ole vielä järjestyksessä. Tässä voi tulla vielä kiukku, ennen kuin kaikki hommat on kuosissa.

Hyvä uutinen on se, että Mia lähtee mukaan! Minun ei tarvitse matkustaa yksin, ja jos sattuu käymään niin, ettei astutuksesta tule mitään, niin ainakin mulla on reissukaveri jolle itkeä ;)

Lauantaina ehkä kisataan. Vai?

2011-02-24T21:31:00.000-01:00

Eikös sen silleen pitäisi mennä, että koiran juoksut osuvat juuri pahimmalle mahdolliselle ajankohdalle? Sellainen olisi nyt tuleva viikonloppu, koska se estäisi osallistumasta oman seuran lauantain kisoihin ja toisekseen reissu ajoittuisi juuri sille viikolle, joka on lähiaikoina töissä se kaikkein kiireisin. Että eiköhän se nyt parin päivän sisällä aloita..

Treenaamisen kanssa on ollut vähän väsy. Enimmäkseen ollaan tehty nopeita asentoja molemmille koirille samaan aikaan "kisana". Tänään turhaannuin kun Huuma ei vahingossakaan tehnyt istumista käskystä. Maahanmeno sen sijaan onnistui, niin "maa"-käskyllä, "see"-käskyllä kuin "istu"-käskylläkin. Sitä saa, mitä on viime aikoina vahvistanut. Maahanmenoa ollaan yritetty tehdä nyt vahvemmaksi, haluan kuitenkin, että se on kaikista asennoista vahvin. Ja niinhän se nyt sitten on. Ja on nopea, on suora, tekniikka on hyvä ja kestoakin löytyy.

Toissapäivänä oli vallan niin lämmin, että ulos tarkeni mennä ottamaan lyhyet tokot ihan vaan fleecessä ja verkkareissa. Tämä "niin lämmin" tarkoittaa tässä tapauksessa -13 astetta. On se yli 10 astetta lämpimämpi kuin viime aikoina muuten. Huuma sai tehdä luoksetuloja ja paikkaistumista, sekä lyhyitä seuraamispätkiä. Hinkulle seuraamista ja kaukoja reilusta kymmenestä metristä. Nyt ei kaukojen tekniikka enää prakannut ja seuraaminenkin oli hyvää. Kyllä se kevät sieltä tulee, aikanaan.

Muthei, huomenna saadaan setterivieraita kaukaa lännestä, kun Pihkis tulee Joensuuhun aloittamaan kisauraansa! Ei malteta oottaa!

Jotenkin voi siis olla pienellä kelpiellä vaikeuksia nukahtaa autoon

2011-02-20T21:22:00.003-01:00

Vietettiin ah, niin ihanat kolme vapaapäivää Tyrväällä. Pakko laittaa tämä linkki: Huuma ja kummipoika hiovat parkettia.
Paluumatka tehtiin Kuopijon kautta, käytiin siellä taas treenaamassa, ah niin ihanassa lämpimässä hallissa. Ihmettelin, kun Tyrvää - Hankasalmi- välillä (välimatkaa noin 250 km) Huuma ei maannut takapenkillä, kuten se yleensä tekee, vaan istui koko matkan ja kävi jatkuvasti kurkkimassa vasemman olkapääni yli, josta komensin sen ehkä tuhat ja yksi kertaa pois. Aloin jo miettiä, että voisiko johtua siitä, että se yleensä makaa matkustajan puoleisen penkin takana, mutta Hinku oli nyt vallannut sen puoliskon takapenkkiä. Eihän se nyt siitä voi olla, eihän? Pysähdyin Hankasalmelle välipalalle. Auton pysähtyessä Hinku nousi ylös ja siirtyi takapenkin puoliväliin tsekkaamaan mestat. Huuma kampesi itsensä Hinkun ohi takapenkin oikeaan reunaan, ruopi peittoa hetken aikaa tuohtuneena ja käpertyi sitten raskaasti huokaisten kippuralle nukkumaan. Ja siinä se nukkui Kuopioon asti, samassa asennossa. Se on sitten aika justiinsa, että kummalla puolella takapenkkiä sitä pystyy pieni kelpie lepäämään.

Huuman kanssa aloiteltiin ensimmäistä kertaa varsinaista kääntymistreeniä aksassa. Kivasti se nappaa leluun kiinni, ei tule ongelmaa näistä kun lähti noin hyvin liikkeelle. Hiukan peruskäännöstä ja valssia, aika vähän toistoja, mutta laadukkaita sellaisia. Rimoja nostettiin "jo" 25-30 senttiin, se liikkuu niin matalana esteiden välissä, että pakko yrittää saada sitä sieltä jo vähän ylös. Lopuksi tehtiin setti kontakteja kontaktitrainerilla. Se tulee nyt sellaista kyytiä siihen alustalle, että pysähtymisen kanssa ei ole mitään jakoja, alusta lentää koko ajan minne sattuu ja kriteerit on ihan jotain kummallista. Mutta hei, ylösmenokontakti on aika kiva :) Huumasta pitää vielä todeta sellainen seikka, että sosiaalista palkkaa pitää ruveta hieman rajoittamaan, sillä on nyt siinä ja hilkulla, että lähtee mopo käsistä. Humpan saa nimittäin hullutettua ihan ilman leluja ja nameja sellaisiin sfääreihin, että se tulee roikkumaan vaatteisiin, murisee ja huutaa ja käy vieteissään oikeasti aika korkealla. Pitää varmaan ruveta harkitsemaan jotain suojelukoiran uraa sille? Tosi kiva, että pystyisi tokossakin palkkaamaan sitä liikkeiden välissä sosiaalisesti, mutta jos se joka kerta huutaa minulle ja hyökkii hihoihin, niin ei ne tokotuomarit siitä varmaan tykkää vai kui? Positiivista on se, että virettä saa kyllä säädeltyä hyvin, sen pystyy rauhoittamaan siitä yhtä nopeasti kuin sen nostikin.

Hinkun kanssa aloiteltiin tokolla. Tarkoitus oli tehdä liikkeitä suurinpiirtein kokeenomaisesti. Kunnon tokotreeniä ei ole taidettu tehdä sitten marraskuun kokeen, joten nyt liikkeiden tsekkausta, että millaisessa tilanteessa ollaan, miten hyvin ovat liikkeet kestäneet treenitaukoa. Kimppaistuminen Elsin kanssa sujui hyvin, samoin paikkamakuu, siitäkin huolimatta että naapurikentiltä tuli hyvin aksahäiriötä. Yksilöliikkeistä ensin zeta ilman liikkurointia, ihan fine. Liikkuroinnin kanssa luoksetulo, pysäytykset hyviä, loppuperusasento hieman vino, tätä on korjailtu ennenkin.. Ruutu oli aika priima, merkille saisi mennä kovempaa, sitä pitää vahvistaa. Reippaalla laukallahan se sinne menee, mutta kun ruutuun ampuu vielä tuplasti kovempaa, niin vauhtien ero on liian suuri. Ohjattua tehtiin ruutua kohti (ruutu vasemmalla, kapula piti hakea tyhjän kentän puolelta oikealta). Ohitti ensin merkin, kun lopulta löysi sen, haki hyvin ja palautti myös :) Merkin ohittaminenkaan ei ole mikään uusi juttu, ohjatun merkkiähän on aina vahvisteltu ennen kokeita, kun meinaa lipsua. Tunnari ihan ok, hyvin työstää hajuja ja malttaa etsiä. Kaukoissa yllättävä valuminen, tulee nyt seisomaan nousuja hieman eteenpäin. En muista, että sillä olisi niiden tekniikassa ollut mitään ongelmaa pidemmälläkään matkalla, mutta onhan se toki, jos viimeksi on tehty marraskuussa täyspitkää matkaa, ja viime aikoina vaan sisätreeniä noin 4 metrillä, niin ehkä ne vähän voi kadota. Yllättävän kivasti kuitenkin pysyneet liikkeet kasassa, ei ihan palasiksi taas tarvitsisi laittaa koetta varten jos nyt menisi.

Loppuun hieman aksatreeniä, helpohko rata, joka näytti paperilla vaikeammalta. Alkuräpellysten jälkeen se kulki aika kivasti.

Muutama treeneistä otettu kuva, kuvaajana Heidi Utriainen:

Huuma on ehkä maailman älykkäin koira

(bloginpitäjä lisäsi tähän kuvaan hieman kirkkautta, nuo värit ei oikeasti ole ihan tuollaiset)

Huuman Leila-sisko

Let's play with the toystoys!

Hinkun siskonpoika Watti

Hinku ite

Huuma kuulee ääniä lattiasta "Täältä ne tulee! NE TULEE!"

..valmistautuu hyökkäämään leluun..

..mutta ohjaajan kuristusote viivyttää narulelun surmaa vielä hetken.

Yksi videopäivitys ilman mausteita, kiitos

2011-02-16T22:22:00.000-01:00

Humppiksen kalsaritokot

Me voitaisiin olla jo matkalla Ranskaan

2011-02-16T00:20:00.000-01:00

Siis jos Hinku juoksisi. Vaan eipä olla eikä juokse. Sen sijaan täällä sitä hytistään yli kahdenkymmenen asteen pakkasissa. Ei voi treenata, ei voi lenkkeillä, varpaat on jäässä, auto on jäässä, kaikki on jäässä. Huoletta on voinut kyllä kuluttaa aikaa töissä, sama se nyt on olla sisällä työpaikalla tai sisällä kotona. Ensin mainitusta vaan maksetaan, jälkimmäisestä ei. Huomenna on viimeinen ilmoittautumispäivä JoA:n 26.2 kisoihin, ja kyllä se nyt vahvasti näyttää siltä, että sinne päästään ihan ilman juoksuhuolia.

Sisätokoja ollaan treenailtu jonkun verran. Hinkun kanssa ollaan taas (edelleen) hiukan vaikeuksissa kalsaritokoilun suhteen, kun kaikki sisällä tehtävät perusjutut ovat niin hyvin hanskassa, että niitä on ihan turha jatkuvasti viilata. Nyt tarvittaisiin tilaa, että saataisiin vauhtia ja etäisyyttä vaativia liikkeitä pidettyä kasassa. Onneksi viikonloppuna päästään taas lämpimään halliin, pääsee tekemään itseään ja koiriaan palelluttamatta kunnon treeniä.

Huuman kanssa ollaan tehty sisällä alokasluokan liikkeitä eteenpäin: jääviä, eteentuloja, paikallaoloa, asennonvaihtoa perusasennossa, sivulletuloa ja seuraamisen alkeita. Lisäksi ollaan aloiteltu nyt metallinouto, kun puukapula pysyy jo kutakuinkin suussa ja idea sen kantamisestakin on. Metsku oli aluksi aika ällökamala koskea, mutta naksuteltiin siihen vajaan parin minuutin aikana jo ihan kiva nosto ja metrin kanto käteen. Täytyy myöntää, että Huuma tekee niin mahtavalla asenteella, että olen ihan hiukkapikkasen selannut jo loppukevään tokokisakalenteria. Tarvittaisiin sitä ennen kyllä aika hurja määrä häiriötreeniä, joka näissä pakkasissa tuntuu täysin mahdottomalta toteuttaa.

Aurinko kävi täällä!

2011-02-10T21:07:00.000-01:00

Uskokaa pois, täällä kävi aurinko jo toisen kerran tällä viikolla! Otettiin kamera mukaan ulos ensimmäistä kertaa tänä talvena ja muutama kuvakin saatiin. Siitä huolimatta, että kuvaaja ei taas muistanut, että vastavaloon ei tule kovin hyviä kuvia liikkuvista tummista koirista valkoisella hangella.. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää uusiin hienoihin ruutupantoihin, jotka ostettiin Hinkun Ranskan reissua varten. Jos sinne nyt ikinä päästään kun ei se vaan juokse.

Humppa vaanii.

Hinku ja uusi burberry-panta. Varsinaiset trendsetterit. Eiku trendkelpiet.

Huuman panta on musta-oranssi, samaa sävyä kuin kelpi ite.

Eihän me nyt missään laduilla kai leikitä, eihän?

Ladulla leikkimistä pitää puolustaa nyt sillä, että me oltiin tuossa kentällä ennen latua! Kyseessä on siis pesäpallokenttä, joka aiempina talvina on jäädytetty luistinradaksi. Kaupunki säästää ja kyseinen kenttä on jätetty jäädyttämättä, sillä seurauksella että siitä läpi on päässyt koirien kanssa liikkumaan. Nyt helmikuussa on joku saanut älynväläyksen vetää hiihtolatu kiertämään vielä tuo kenttäkin, että saavat pikkupenskat sitten vedellä siinä upouusilla peltosillaan. Siis sen lisäksi, että kaikki parhaat ulkoilureitit on vedetty laduiksi, jäällä on latuja ja joka helvetin paikassa on vaan helvetisti latuja. Suorastaan odotan, että lenkkeilijä-reppanoita, jotka on nyt jo ajettu metsiin tallomaan omat polkunsa (eikä ole muuten ihan helppo homma tällä jatkuvalla lumentulolla), tullaan vielä jahtaamaan latukoneilla. Ja porkilla.

RaiRai, hyvä fiilis!

2011-02-08T20:28:00.000-01:00

Tärkeimmät uutiset heti alkuun: ei se juokse. Ei haise, ei turvota, ei merkkiäkään, ei vaikka tänään olisi juoksun aika. Ei vaikka ollaan käyty hakemassa kaverin koirasta juoksuhajuja. Nytpä sitten vaan odotellaan, eipä tässä muuta voi. Turha siitä on sen enempää stressiä ottaa, kun ei kerta ole minun käsissäni se homma. Stressataan sitten kun on jotain stressattavaa.

Aamulenkki käytiin Heden ja pyrrien kanssa. Saatettiin ihan vähän eksyä Utran metsiin. Ehkä ihan muutama kierros kierrettiin sitä samaa polkua ennen kuin päästiin irti oravanpyörästä. Käytiin hetki kylässä sisälläkin, jossa Huuma pääsi esittelemään Kivalle, että miten ne tussit ainakin saa napattua sieltä kodinhoitohuoneen pöydältä. Lattialta voi nimittäin hypätä sinne ihan suoraan, ja kah, siellä on laitettu kelpille valmiiksi kissanruokaa ja kaikkee! Useimmat koirathan menevät sinne minne pääsevät, Huuma menee sinne minne Huuma haluaa.

Kun ei kert juosta miesjuoksuja, niin juostaan sitten aksaradalla. Tehtiin ihan hurjan hauskaa rataa! Jotenkin hiukan harmi, että nyt alkaa pentujutut painaa päälle, sillä just nyt olisi sellainen meininki, että oksat pois. Omassa ohjauksessa on nyt sellainen tatsi, että tykkään! Ja Hinku kulkee hiukan muutetulla ohjaustekniikalla vieläkin kovempaa ja vieläkin paremmin! Jummi! Pitäisköhän ilmoittaa se vaikka Jykylän kisoihin, johan se sitten aloittaisi juoksun?

Radalla oli siis sekä juostavaa vauhtia että ahdasta tekniikkaa. Yksi radan kohta näytti rataa suunnitellessani ihan yksinkertaiselta, mutta siihen saikin sitten lopulta väännettyä vaikka millaista ohjauskuviota. Kokeiltiin saksalainen + saksalainen, pakkovalssi + saksalainen, viski + poispäinkääntö, saksalainen + viski ja takaakierto + poispäinkääntö. Kaikki saatiin toimimaan yhdellä tai kahdella toistolla. Voi pojat, olipa Hinku pätevä! Se lukee niin hyvin ohjausta, että oikein hämmästyttää.

En uskaltanut tehdä Hinkulla kuin yhden setin, kun jäi siitä niin hyvä fiilis. Kivampi fiilistellä sitä kuin ottaa riski, että toisella kierroksella tulee virhettä. Humppa pääsi siis kehiin. Sen kanssa aloiteltiin puomin kontaktilla. Tehtiin alastuloa, jossa on nyt niin upea idea, ettei mitään järkeä! Se tulee lyhyeltä matkalta alustalle, pysyy suorana ja pysyy seisaalla. Kaikki palikat siis kondiksessa. Vaikeutettiin sitten hieman, ja otettiin lisää matkaa, tehtiin puolivälistä puomin alastuloa samaa, ja onnistuihan se. Ja tulee lisäksi kovaa. Ja jottei mene liian helpoksi, vaikeutettiin vielä vähän ja kokeiltiin alustan häivytystä. Ja se perhana teki senkin! Wow! Ylösmenoa otettiin aluksi muutama kosketus lyhyeltä matkalta, ei ongelmaa. Lisättiin sitten lähetysmatkaa, eikä ongelmaa tässäkään. Aika hurjaa. Muutamat rallit vedettiin putkella ja yhdellä siivekkeellä ja lopuksi keinulle ääntä ja liikettä, niissäkään ei mitään ongelmaa, toimii kuin junan vessa.

Aika pelottavan pätevät treenit. Uskaltaako sitä treenata enää ollenkaan, ei se nyt paljon paremmaksi voi enää mennä?

Saletisti natsaa. Eiku myöhässä.

2011-02-05T22:57:00.000-01:00

On se maar ny uskottava. Hinku on minut pettänyt ja siirtänyt juoksujaan eteenpäin ajan X. Nainen, joka ei ole koskaan myöhässä, on aina tarkka kuin porkkana ja herää herätyskelloonkin minuuttia ennen sen soimista. Tulevana tiistaina olisi siis arvioitu aloitusajankohta, mutta mitään fyysisiä merkkejä ei ole vielä näkyvissä. Kyllä se nuuskii pihalla normaalia enemmän ja merkkailee, mutta ei turpoa. Minulla on juoksun jätättämisestä kolme mahdollista syyteoriaa:
1. Hinku on ymmärtänyt uhkailuni sterilisaatiosta pentujen jälkeen. Jos ei tule juoksuja, ei tule pentuja, ei tule ehkä myöskään lääkärin nipsnapssaksia.
2. Hinku kuuli minun ja Pauliinan puhelun ja on päättänyt mieluummin osallistua huhtikuiselle seNttereitten aksaleirille (kerrostalokyttääjänä seNttereiden joukossa) kuin tuupata itsestään mitään pentuja ulos.
3. Hinku nyt vaan ei halua mitään ranskalaista poikaystävää. Tosinainen valitsee itse miehensä ja sylkee päin järjestettyjä avioliittoja. Tätä kyllä vähän epäilen, sillä luulen, että Hinku on vaikeasti tavoiteltavan nartun kuoren alla oikeasti ihan kamala lortto.

Flip flop, päässä naksuu

2011-02-03T21:51:00.000-01:00

Net on kuulkaas päivitykset just tällaisia sitten seuraavat viikot. Viime kesän muistiinpanojen mukaan Hinku on ollut ainakin jossain määrin turvoksissa jo juoksun alkua edeltävänä lauantaina, koska silloin olen julistanut, että juoksut alkavat ehkä päivän ajoissa. Ne alkoivat sitten kuitenkin kolme päivää myöhemmin ihan ajallaan. Tarkoittaisi siis sitä, että jos Hinku meinaa aloittaa juoksemisen ajallaan tulevana tiistaina, pitäisi jonkinlaisia fyysisiä merkkejä olla näkyvissä ylihuomenna. Meinaa itsellä flipata, kun kyttää sitä koko ajan. Jos nimittäin heittäytyy myöhäiseksi juoksemistensa kanssa, se aiheuttaa ihan todellisia hankaluuksia matkajärjestelyjen kanssa. Minä tahdon Ranskaan! Jos Hinku ei juokse, jätän sen kotiin ja lähden yksin, prkl.

Treenaamassakin vähän käytiin tänään. Molemmille hyppytekniikkaa, ja voin kertoa, että tulee tarpeeseen. Hinku räki hyppyjä välillä ihan miten sattuu, Huumalla taas ei ole ajatustakaan hyppäämisestä, vaan se joko juoksee riman alta (kyllä, 35 senttisen riman alta mahtuu pieni kelpie kun kivasti laittaa pään alas ja vaan ihan menee) tai loikkaa aivan käsittämättömällä kaikki-jalat-yhtäaikaa-ilmaan-tekniikalla. Julistan siis nyt, että Huuma alkaa tehdä hyppyjä rimojen kanssa vallan, se liikkuu nyt niin matalana, että menee muuten läpijuoksemiseksi tämä agility.

Puomin kontaktia tehtiin myös molemmille. Hinkulle sekä nopeita kontakteja että lyhyeltä matkalta oikeaa paikkaa ohjaajan jäädessä taakse. Tuppaa nyt kääntymään ohjaajaa kohti ja laittaa näin etuset vinoon alastulolle. Korjasin tätä sitten ulkopalkalla, mutta kyllä jotenkin vaikeaa nyt oli. Huuma pääsi pitkästä aikaa myös puomille. Se vähän vahingossa lähti kiipeämään koko estettä, ja annoin mennä kun meni niin reippaasti ja oli valjaat joista tukea. Ei mitään parkailuja, hienosti ravaili puomin alusta asti. Varsinainen harjoitus oli kuitenkin alastuloharjoitus, jota tehtiin siivekkeen ja alustan kanssa. Latenssi alustan kanssa on hieman hidas, pitää tehdä sitä vielä aksasta irrallaan paremmaksi. Kestoa ei ole, mikä nyt ei ole yllätys kun treeniä on takana niin vähän, mutta ajatus kosketuksesta on ja asento alustalle on hyvä. Hyvä tästä on jatkaa :) Namit vaan perhanat menivät loppumaan hieman kesken. Palkkailen enimmäkseen lelupalkalla, mutta nyt treenit olivat molemmat sellaisia, että namipalkkaus oli helpompaa ja namien kulutus näin ollen hurjaa. Tuntuu, että Huuman kanssa on ihan hirveästi tehtävänä aksassa, mutta niinhän sen tavallaan pitääkin olla, jos toinen on vasta inan päälle 7 kuukautta vanha.

Ai kauhee ku jännittää!

2011-01-31T22:23:00.000-01:00

Tänään tajusin, että Hinkun odotettuun juoksujen alkamiseen on aikaa enää viikko. Tarkoittaa sitä, että me lähdemme siis Ranskaan parin viikon päästä, jännäääää! Niin jännää! Matkasuunnitelmia tehdään nyt autonvuokraus-selvitysten osalta, ja nyt näyttää siltä, että matkaan lähdetään parhaassa mahdollisessa seurassa. Eli vain minä ja Hinku ;) Jotenkin tosi siistiä päästä reissuun ihan itsekseen.

Mutta miettikää nyt, oikeasti. Ihan kamalan jännää. Matkustan yksin koiran kanssa ensin isolle pelottavalle Helsinki-Vantaalle, sieltä lentokoneella (kyllä, lentokoneella, tosi jännää!) Pariisiin (tosi jännää!). Sieltä vuokrataan auto (tosi jännää!) jos löydetään autonvuokrausfirma (jännää!) ja saadaan visa toimimaan (tääkin on jännää!). Kun sitten joku pikku-renu on alla, ajetaan tosi jännästi pois Pariisista ja yritetään päästä nüvin opastamana 500 kilometrin matka oikeaan suuntaan (ihan kaameen jännää, siis ajaa yksin läpi Ranskan!). Sitten on hotellit ja uroksen tapaamiset ja astutukset ja kaikki on ihan kaamean jännää ja sitten ne kaikki jännät matkajutut tehdään uudestaan takaisinpäin. Noni. Nyt en varmaan nuku enää ennen reissua kun jännittää. Ja sitten nukun lentokoneeseen enkä osaa jäädä pois Pariisissa vaan lennän suoraan seuraavalle pysäkille ja koira on kadonnut ja jäänyt Helsinki-Vantaalle pikkupyrrin lentoboksissa. Ai kauhee. Ei kukaan haluaisi lähteä mukaan?

Iha kauhia hiki mut kyl lämmi halli o kiva

2011-01-30T21:37:00.000-01:00

Meillä oli tänään eri hauska treenipäivä! Vietettiin kuusi tuntia aksaillen Kuopiossa lämpimässä hallissa. Minä sitten NIIN tykkään mattopohjasta, kun se ei hiekkasta vaatteita ja leluja ja siellä voi palkkailla koiraa vaikka selällään maaten. Tai voihan siis hiekallakin, mutta matolla voi tehdä sen likaamatta vaatteitaan. Ja se lämpö. Että voi heilua sukkasillaan ja t-paidassakin tulee juostessa hiki. Tykkään, tykkään niimpal!

Aloiteltiin aamulla kelpi-bortsu-pentuaksalla, neljän pennun voimin. Tai teinin, ei ne nyt ihan pennuja enää ole. Huuma tekee mahtavalla innolla ja se leikkii ihan hirmu hyvin. Tehtiin kolme settiä ja viimeisessä alkoi selvästi kaikilla näkyä väsymys. Huumassa se näkyi lähinnä hillumisena, vauhti säilyi mutta aina ei jaksanut ihan ajatella. Ei kai sen nyt ole niin väliä, että mihin suuntaan sitä liikkuu, kunhan liikkuu? Humpan aksasta löytyy video täältä.

Hilipatipippanilla oli ihan oma treenivuoro ja olin suunnitellut sille ihan oman treenin. Tarkoitus oli tehdä radanlukua pienillä estemäärillä käyttäen niitä minulle vaikeita ohjauskuvioita, kuten saksalaista, persjättöä ja ihmisnuolta. Kiva että saatiin niitä videolle, kun noita ohjauskuvioita joissa koira jää selän taakse, on vaikea arvioida itse että miltä linjat näyttävät ja miten se koira sieltä oikein tulee. Positiivista näissä Hinksun treeneissä oli myös se, että minä näytän ajoittain jopa siltä, että liikun. Sellaista Lempäälän kisafiilistä "en saa koiraani kiinni edes kepeillä" ei tullut, vaan liikkuminen tuntui aika jouhevalta. Olisiko johtunut osittain siitä, että vaatetta oli päällä ehkä neljäsosa verrattuna Lempäälään tai viime aikojen pakkastreeneihin? Hinkun aksaa löytyy videona täältä.

Iltapäivällä kehissä olivat sitten koulutettavani, jotka tekivät sitten lopulta Hinkulle suunniteltua treeniä. Hauska päivä, hyvä mieli!

Pimp my Pomppa

2011-01-26T23:09:00.000-01:00

Tai oikeammin siis HiNkun PoNppa. Siihen kun vetäisi kumilenkit takajalkoja kiertämään, niin johan pysyy paremmin päällä vauhdissakin. Tänään käytiin testilenkillä Watin ja Virven kanssa, ja kyllä oli taas kelpeillä laukkaa ja hillumista.

Kovasti paljon ei olla treenailtu, ihan lyhyitä pätkiä tokoja sisällä ja eilen käytiin aksaamassa oman ryhmän treeneissä. Hinku kulki kauhian kivasti, mutta tosi vaikea paikka oli putki täysin suljetusta kulmasta A:n alla. Se ei mitenkään meinannut nähdä sitä, ei edes parin toiston jälkeen, vaan yritti tarjota kauempana olleita keppejä, putken väärää päätä, A:ta, keinua, ihan kaikkea muuta. Huumakin pääsi vähän rallaamaan siivekkeitä ja putkea. Tehtiin muutama sylkkäri ja pieniä pätkiä perusmenoa. On se vaan hauska eläin se Huuma! Loppulenkillä Huuma löysi sieluntoverin Ninjan Kuurasta. Kaksi pitkäjalkaääliötä nyt vaan ovat jotenkin keskenään samalla tasolla.

Juoksuja odotellessa aika tuntuu nyt kamalan pitkältä. Jännään koko ajan, että toivottavasti ei aloita etuajassa ja kyttään sen pebaa. Tänään vietin tuntikaupalla aikaa vakuutusyhtiöissä selvittäen parasta vakuutusta Hinkulle. Tällä hetkellä kaikki vakuutukseni ovat If:ssä, mutta tuon koiravakuutuksen takia siirrän kaiken huomenna Tapiolalle. If kun ei tarjoa minkäänlaista hoitokuluturvaa kantavalle tai synnyttävälle nartulle, Tapiolalta sen sijaan saa nimenomaan sitä varten räätälöidyn vakuutuksen. Virkailija ei ollut aivan perillä koiraroduista, kirjoitti nimittäin itselleen muistilappuun kieli keskellä suuta, että "australian g-e-l-b-i-a". Ääntämisessäni ilmeisesti olisi siis hieman parantamisen varaa.

Pohjat on tehty

2011-01-20T20:54:00.003-01:00

Humppa täyttää huomenna seitsemän kuukautta. Se merkittäköön kalenteriin päivänä, jolloin pohjatyö aikuisen koiran treenejä varten on saatu tehtyä. Käytiin tänään päivällä hallilla ja vaikka Huuman kanssa on jo pitkään tuntunut, että se on ikäistään pätevämpi, tänään se jotenkin iski tajuntaan. Hallin pihalla se juoksee aina oven eteen odottamaan, että koska pääsee hommiin. Sen keskittyminen töihin on käsittämättömän intensiivistä, se vain odottaa minulta uusia tehtäviä päästäkseen niitä toteuttamaan. Se palkkautuu hyvin namilla ja sitä saa hullutettua sosiaalisella palkalla. Se syttyy välittömästi kun sitä tarvitaan, mutta pystyy jotenkin myös rauhoittumaan kun tarvitaan matalampaa virettä. Lelulla se palkkautuu raivokkaan iloisesti, tarttuu hyvin ja vetää vastaan, mutta luopuu lelusta hiljaisella "kiitos"-käskyllä vaikka kesken kaikkein raivokkaimman taistelun. Se pystyy myös vaihtamaan palkasta toiseen sujuvasti: leluleikki loppuu välittömästi kun sille antaa namin, mutta se pystyy taas namin nielaistuaan leikkimään ihan yhtä kiukulla kuin ennen syömistä. Se pystyy myös luopumaan namikipon namista tullakseen minun perässäni toiselle namille. Vaikka pohjatyön tekemistä ja ylläpitoa jatketaan hamaan loppuun asti ja paljon on vielä tehtävää mm. vireen vaihtojen osalta ja valmiista namista luopumisesta, kyllä nyt uskaltaa jo huokaista helpotuksesta. Kyllä, se palkkautuu yhtä mahtavan monipuolisesti kuin Hinku, JEEEEEEE! Itse pidän palkkautumisen monipuolisuutta äärimmäisen tärkeänä, sillä silloin palkitsemistapa ei rajoita sitä, miten voin opettaa koiralle liikkeitä tai niitä treenata.

Mitäkö me sitten tänään treenattiin? No mehän tehtiin hyppytekniikkaa, ruutua ja tokohyppyä.
Hinku aloitti hyppytekniikalla. Laitoin sille ensin medivälit, kun ajattelin sen olevan niin pieni kuitenkin. Onhan se pieni joo, mutta kyllä se maksivälit tarvitsee. Hyvin se askeleet sovitti väleistä riippumatta.
Huuma teki hyppytekniikkaa omalla vuorollaan niin ikään ensin mediväleillä. Sillä oli rimojen tilalla speed pumpit. Huolimatta siitä, että Huuman liikkumistekniikka sileälläkin on usein enemmän ylös kuin eteenpäin, oli senkin hyppyvälit siirrettävä heti ekan toiston jälkeen maksiväleiksi. Takaapäin katsottuna se näytti hurjan hauskalta, kun veti koko kuuden esteen sarjan iloisesti loikkien, varsinkin ne viimeiset pumpit tosiaan enemmän ylös- kuin eteenpäin suuntautuneena..

Sitten ruutua. Hinkun kanssa ei ole ruutua tehty taas moneen kuukauteen, mutta sepä ei näköjään haittaa. Tein suoria lähetyksiä ja palkkaus suoraan seisomiseen. Muutama ruutu tehtiin lähettämällä koira putken kautta, ai kuinka hauskaa! Huumalta ruutu oli sen sijaan pikkupentuajoista päässyt vähän unohtumaan, ja jouduttiin hieman palaamaan taaksepäin. Se sai kuitenkin taas ideasta kiinni ja saatiin vähän matkaakin lisättyä.

Tokohyppyä Hinkulle metallikapulan kanssa, muutaman kerran tehtiin taas vauhdilla putkesta, muutama toisto sivulta lähetettynä. Hienosti palautti kaikki reippaalla laukalla kalseasta kapulasta piittaamatta. Huuma pääsi myös kokeilemaan ensimmäistä kertaa tokohyppyä. Ensin muutaman kerran lentävän lelun perässä yli ja sen jälkeen sheipaten eteenpäin. Hienostihan se keksi tämänkin idean. Mallioppilas vallan. Loppuun tehtiin Huuman kanssa muutama seuraamispätkä (pisimmillään noin 10 askelta). Vire nousee käsittämättömän nopeasti muutamalla merkillä (näille pitäisi muuten keksiä joku hyvä termi, käsky ei sitä kuvaa eikä oikein tuo merkkikään), jonka jälkeen sivu ja siitä mahtavia lähtöjä seuraamiseen. Lyhyenä täytyy vielä pitää, tuo kymmenenkin askelta on vielä liikaa, alkaa paikka irrota jossain kuuden askeleen jälkeen. Mutta nuo seuraamiseen lähtemiset ovat nyt parantuneet muutamassa viikossa hurjasti.

Illalla Watti tuli meille päivähoitoon. Käytiin metsässä hillumassa ja sekös oli kelpeistä hauskaa. Watti ja Huuma juoksivat aivan täysiä, siis oikeasti niin kovaa kuin kelpie pääsee, kilpaa lumisilla poluilla. Huuma muuten todennäköisesti tulee aiheuttamaan ihmetystä liikkeillään ainakin aksassa, minen ole ikinä nähnyt koiraa joka liikkuisi noin elastisesti. Kun se tänään juoksi minua kohti, aivan täyttä vauhtia, se pystyi samalla tekemään slalom-liikettä. Tuolla tekniikalla on ainakin alamäissä ollut joskus selvästi jarrutustarkoitus, mutta nyt se teki sitä kyllä ihan huvikseen. Kuvitelkaa siis koira, joka juoksee täysiä eteenpäin ja sen takapää liiraa vuorotellen vahvasti oikealle ja vasemmalle. Ehkä sillä jäi käkkäri päälle? Hinku leikki Huuman ja Watin mukana kun olivat 30-40 metrin säteellä minusta, mutta junnujen irtaantuessa kauemmas Hänen Korkeutensa katsoi viisaammaksi tulla viereeni kävelemään. Sitä tunsi itsensä hiukan koirakuiskaajaksi, kun ulkoilureitillä ohitteli ihmisiä kolmen irrallaan olevan kelpien kanssa, kaikki täysin kontrollissa, hiljaa vierellä ja kontaktia minuun pitäen. Sisälle kun päästiin, Hinku otti taas kunnon kotipoliisin roolin. Watsku ja Humppis painivat sisällä vielä tauotta pitkälti yli tunnin, mutta Hinku ei siihen enää taipunut vaan painui lepäämään. Alla oleva kuva kertoo illan tunnelmat.

Kun komensin Wattia hölmöilemästä, Hänen Korkeutensa tuli kunnon kerrostalokyylän ominaisuudessa sängynalus-linnastaan peesaamaan. Siinä se sitten seisoi koko 43 sentin korkeudessaan ja tuijotti Wattia vihaisesti. Ääntäkään se ei päästänyt, mutta ilme ja olemus kyllä kertoivat kaiken. Ettäs kehtaa, tuollainen kakara, osaa yhtään käyttäytyä! Joku roti tässä talossa on oltava, kun ei arvoisat kelpieneidit saa rauhassa levätä sänkyjensä alla, ni! Vaikka Hinku kaikessa tosikkomaisuudessaan onkin kovin huvittava, olen silti sitä mieltä, että en tarvitse avustajaa kakkoskomentajaksi. Alla oleva kuva kertoo Hinkun roolista tässä kelpojen sisäpainissa (ja pöydällä näkyy keskeneräinen projekti Mahtilelu).

Nijjuu, Lempäälän kisojen tulokset olivat tulleet. Vaikka tehtiin hylkyratoja, ne olivat onneksi niin siistejä hylkyjä, että meidän aikoja pystyy jotenkin vertaamaan tuloksiin. Kelpie Entin Noora oli tuomarinsihteerinä ja oli ystävällisesti merkinnyt ajan tuomarinsihteerilappuseen. Mielenkiintoista nimittäin on, että miten Hinku olisi ajoissa pärjännyt 70 koiran kisassa. En tykkää jossittelusta, kun niille hylyille ei enää mitään voi, mutta sanonpa vaan, että meni se muuten vähän saatanan kovaa.

No mutta! Kukas se siellä radalla mennessään kiroaa?!

2011-01-17T22:25:00.000-01:00

Viikonloppua vietettiin lämmitetyissä, mattopohjaisissa halleissa. Lauantaina treenattiin Turussa kelpieporukalla ja sunnuntaina kisattiin Lempäälässä.

Kelpitreenissä Huuman sisaruksista viisi kuudesta oli paikalla ja tarjolla oli sekä pentuaksaa että pentutokoa. Huuma keskittyi hirvittävän hyvin, vaikka häiriössä ollaan treenattu tosi vähän. Pentuaksassa tehtiin perusjuttuja yhdellä putkella ja neljällä hypyllä. Tokossa saatiin vinkkejä Elsiltä luoksetuloon ja seuraamiseen, ja niitä sitten tänään jo hyvällä menestyksellä kotona vähän tehtiinkin. Seuraamisessa siirrytään nyt vallan lelupalkkaan ja luoksetuloissa ohjaajan pitää muistaa selkä.. Pentuaksassa Huuman siskolle kävi kurjasti, kun se satutti ihan oikeasti kovasti varpaansa. Ihan kamalan huonoa tuuria :( Toivotaan siskolikalle pikaista paranemista ja omistajalleen jaksamista, ei ole helppoa pitää kelpipentua täyslevossa.

Hinkun kanssa osallistuttiin Tapsan vetämään treeniin. Hinku oli pätevä. Taas. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut yhden kontaktin vahvistaa pysähtymisestä, paras viisaus on varmaan se jälkiviisaus? Uusi Pomppa otettiin testikäyttöön, mutta se ei ehkä sittenkään täytä meidän laatukriteerejä. Hinku on niin kapea takaa, ja liikkuu niin vahvasti selkää käyttäen erityisesti laukassa, että takki ei meinaa pysyä menossa mukana. Reidet ja selkä lantiosta taaksepäin jäävät käytännössä ilman suojaa ja tuntuvat kädellä kokeiltaessa kylmemmiltä kuin Huumalla Hurtassa samaan aikaan. Ei mahda riittää, että se näyttää hyvältä?

Sunnuntaina sitten kisattiin Lempäälässä. Muitakin kelpi-ihmisiä oli paikalla kisaamassa, kivaa! Jos ei huikeita tuloksia, niin ainakin hyvää seuraa!
Hallissa oli tosi kova meteli, kun kahdella radalla kisattiin samaan aikaan ja koiria oli paljon hallissa häkeissään. Hinku kävi aika kuumana, se huusi minulle radalla niin että räkä lensi. Tässä videossa on eka startti, joka siis oli oikeasti B-kisa (vaikka se juutuuppiin on ladattu A-kisana). Se oli siinä ja hilkulla, että varastiko Hinku jo tällä radalla puomin kontaktilta, vai ehdinkö antaa luvan lähteä. Pysähtymättä kontaktit oli siis joka tapauksessa tarkoitus tehdä jos on nolla alla. Oma ohjauslinja on Ata edeltävällä hypyllä 30 senttiä pielessä, ja sehän riittää. Tulos siis hyl.

Jälkimmäisellä radalla tuntui oma kroppa ihan kamalan jäykältä. Kepeillä oli sellainen olo, että en saa koiraa kiinni, en vaikka miten yrittäisin juosta. Siis kepeillä! Puomilla Hinku tekee aksauransa ensimmäisen ihan oikean kontaktivirheen (tai noh, ei ihan oikeaa, koska tuomarinsihteerilappuseen ei ole siitä virhettä merkitty). Yksi alastulovirhehän Hinkulla on olisiko viime keväältä, mutta siinä tuli joku black out, se kuvitteli tekevänsä oikein ja oli itsekin hieman hämillään seistessään 2on-2off:ssa puomin vieressä, ei puomilla. Mutta hei, sitä saa mitä vahvistaa! Ollaan tehty viime aikoina läpijuoksuja ja vauhtia, ja se näkyy! Hyvä minä! Puomin jälkeen hyppysuoralla jalkani jotenkin taittuu ja horjahdan. Hinku ei anna anteeksi, vaan lukee sen kääntymiseksi ja kääntyy hypyltä sivuun. En jää korjailemaan, hylky tai vitonen, ihan sama. Mutta hei, muurin palikoita ei tullut alas kummallakaan radalla!
Tuo kisapaikan keinu oli muuten ihan kamalan jäykkä. Tuntui ihan iäisyydeltä että se pamahti maahan, vaikka koira juoksi selvästi kontaktialueelle asti. Kivoja ratoja kyllä, olisi fiilistä kisata enemmänkin nyt. Tietenkin, kun juoksua odotellaan ja taukoa luvassa..

Kotimatka oli taas ihan kuolemanajo. Rekat pöllyttivät lunta niin että välillä näkyvyys oli oikeasti nolla. Varkauden kohtalla onneksi lumentulo loppui ja kaikkein kamalimmalla pätkällä ei tarvinnut tihrustaa lumipyryssä. Ihme että ollaan hengissä.

Siinä on pikkuoravaäänet ja ruohonleikkuri!

2011-01-13T21:47:00.000-01:00

Nimittäin siinä uudessa Nüvissa, joka ostettiin Ranskan reissun ajeluja varten. En ole vielä päässyt uusia asetuksia kokeilemaan, mutta uskon, että viikonlopun Jns - Tyrvää - Tku- reissusta tulee mahtavan hauska, eikä pelkästään koiraharrasteiden takia! Jos kyllästyn kuuntelemaan pikkuoravien opastusta, voin aina vaihtaa äänet vaikkapa leveää irkkuenglantia puhuvaan setään, kui hianoo!

Tällä viikolla on jotenkin laiskottanut taas kauhiasti, ja kalsaritokotkin ovat jääneet vähemmälle. Tiistaina käytiin kuitenkin aksatreenaamassa. Huuman kanssa aloiteltiin rengasta, tehtiin muutamat kujat ja hassuteltiin lyhyttä putki-siiveke-rataa. Hinku teki omalla vuorollaan taas kuin juna.

Kotona ollaan pariin kertaan tehty asennonvaihtokisaa, molemmat koirat siis pelissä mukana ja kumpi toteuttaa nopeammin vaaditun asennon, saa palkan. Huuma on tässä yllättäen Hinkua pätevämpi, Hinkun strategia on nimittäin tarjota arvalla oikeaa asentoa keskittyen nopeuteen, ei tarkkuuteen. Kilpailu selvästi vaikeuttaa tehtävää Hinkun osalta, kun Huuma taas vaikuttaa tekevän yhtä pätevästi oli Hinku paikalla tai ei. Ulkona Humpsis on alkanut tarjota seuraamista lenkillä ollessamme. Se saattaa kesken hillumisten yhtäkkiä imaista vasempaan pohkeeseeni kiinni, ja minä toki olen sitä tästä palkannut.

Tiistaina kävin Nüvin lisäksi ostamassa Euroopan tiekartaston ja hakemassa passini. Suureksi pettymyksekseni sormenjäljet, jotka passia varten otettiin, eivät olleetkaan koristamassa sivuja sellaisenaan. Höh. Löysin myös retkireppuuni uuden pikalukon mahavyöhön, se on ollut hajalla jo ties kuinka kauan. Kyllä sillä nyt kelpaisi yksi reissu heittää. En raaski Oxo Q:ta ottaa mukaan, se on jotenkin liian hyvä tuollaiselle reissulle, mutta eiköhän sitä pienemmälläkin pärjää? Ja reppu sen olla pitää, mitään matkalaukkua ei todellakaan vedellä perässä jos roudattavaksi on jo yksi kelppi ja sen matkalaatikko.

Huomenna lähdetäänkin sitten viikonloppureissuun. Lauantaina treenataan koko päivä, yhteensä seitsemän tunnin setti olisi luvassa kouluttamista ja koulutettavana olemista kelpiseurassa Turussa. Kiva päästä Huuman kanssa tekemään kunnon häiriöön, sitä ollaan tehty ihan hävettävän vähän. Sunnuntaina sitten startataan Hinkun kanssa pari starttia Lempäälässä. Jos kaikki menee hyvin, nämä ovat sitten "kevään" viimeiset aksakisat Hinkulle, seuraavan kerran kisataan ehkä agirodussa?

Vastaehdollistamisen ABC: Jos se ei tykkää laatikosta, se laitetaan tykkäämään laatikosta

2011-01-10T00:37:00.001-01:00

Keksittiin muutamaksi sisätemppukerraksi muutakin tehtävää kuin perustokot: opetetaan Hinku tykkäämään pyrrinpoikasten kuljetuslaatikosta. Kaikki kolot ja häkit ovat normaalisti Hinkun suosikkipaikkoja, ja sehän tunnetusti asuu sängyn alla, joten kaiken järjen mukaan pitäisi olla helppo nakki. Ja niinhän se olikin, tässä treeni nro 2: Hinku menee laatikkoon.
Huuma pääsi tekemään sitten samaa. Se näki Hinkun treenin laatikkoon menemisestä, joten alussa tulee ehkä hieman mallioppimista? Laitoin kuitenkin kriteerin liian korkeaksi, joka hämmensi pikkukelpin ja lopulta annoin sille pienen vinkin. Tässä Huuman treeni nro 1: Humppa menee laatikkoon.

Tänään käytiin aksaamassa, kun kelit olivat aivan mahtavat. Lämpötila nollassa eikä tuultakaan ollut yhtään. Tällaista talvea minäkin sietäisin. Hinku teki aivan hurjalla asenteella, se on jotenkin niin liikuttava. Ei muuten tehnyt hyvää sille kipeälle varpaalleni se juokseminen. Onneksi kivun huomasi vasta kun pysähtyi. Pitäisi taas muistutella itselleen omasta asenteesta, että kyllä sitä koiraa pitää ohjata ihan koko ajan. Että ei se ole sellainen uusi auto, jossa on pysäköintiavustin ja voi vaan irrottaa kädet ratista ja katsella vierestä mitä tapahtuu. Jos on Hinkun asenne 10+, niin pitää olla hei ohjaajan kans!

Huuma kävi rilluttelemassa taas siivekkeitä ja putkea. Tehtiin kolmen hypyn suoraa yhdistettynä 180 asteen käännökseen. Lisäksi kokeiltiin yksi välistäveto molempiin suuntiin sekä "sivutuupsista" (tälle voisi olla joku oikeakin (eli jonkun muun keksimä..) nimi, tarkoitan siis sivulle irtoamista yhdellä askeleella tuupaten). Ja molemmat niin priimaa! Jotenkin on niin mahtavaa, kun pennulla on luontainen kyky lukea ihmisen liikettä. Huuman viralliseksi nimeksi olisikin ehkä pitänyt laittaa Luonnonlahja tai ihan vaan Lahjakas. Muistan, miten ihmettelin Hinkun kanssa samaa silloin kun sen kanssa ohjauksia aloiteltiin. Että miten voi puolivuotias koira tehdä niin täydellisiä ohjauksen lukuja vaikka sille ei ole oikeasti opetettu mitään? Minusta edelleenkin tuntuu siltä, että Hinkulle ei ole opetettu mitään ohjauksia missään vaiheessa, ne vaan tulee siitä koirasta itsestään. Kävin taas lueskelemassa vanhaa blogia ja hieman harmittaa, että tuli silloin kirjoiteltua niin vähän Hinkun pennuajan treeneistä. Puolivuotiaana Hinku näyttäisi osanneen hieman enemmän aksaa kuin Huuma mutta selvästi vähemmän tokoa.

Olen tänään katsellut vanhoja aksakisavideoita ja kuunnellut samalla fiilisbiisejä. Ihan kaamea halu tuli treenata ja kisata aksaa niitä videoita katsoessa. Kumma juttu. Tosin olisi kyllä fiilistä tokoillakin. Pitää varmaan latailla uusia fiilisbiisejä ämpärille ensi viikon kisoja varten, sinne on ilmoittautunut 70 maksikolmosta, joten on sitten ainakin aikaa fiilistellä.